Karmivaa

puzzled

Näin toissayönä unen, jossa olimme mieheni kanssa ilman lapsia matkalla hiljaisessa kaupungissa. Seisoimme etäällä toisistamme, kun käännyin ja näin anoppini seisomassa taka-alalla. Vaikka sanaakaan ei vaihdettu, tunsin kasvojeni vääntyvän itkusta, koska näin hänen kasvoiltaan, että appi-ukko on kuollut. Unessa tieto tästä ei välittynyt miehelleni.

Unesta jäi epätodellinen olo vielä päiväksikin ja kun sitten ilalla tulin kotiin, ja näin että lankapuhelimeemme oli soitettu salaisesta numerosta monta kertaa soitin anopilleni varmana siitä, että jotain on vialla. No, se ei ollut ollut anoppini, joka oli soittanut, mutta kysyin kuitenkin varovaisen ylimalkaisesti että mitenkäs muuten voitte. Anoppi meni kumman hiljaiseksi ja sanoi, että 'no, en olisi muuten kertonut, mutta nyt kun satuit kysymään, niin appi-ukolta löytyi tänään virsarakon kasvain, mutta hän ei halua siitä puhuttavan kenellekään'....

Mitä tästä pitäisi ajatella??

2

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maiqqu

      Uskoisin ihmisten jotenkin kykenevän unissa telepatiaan, kuten näkemään samaan aikaan unta toisistaan, kenties silloin pääsee sinne ns. kollektiiviseen kenttään, yhteiseen tilaan. Sama voisi olla sinunkin tapauksessasi anoppisi on saattanut nähdä unta sinusta ja miehestään samaan aikaan unesi kanssa. Tai muutoin olet saanut tiedon heidän ahdistuksestaan. *Itse näin kerran unta, että mieheni poski oli turvonnut, kysyin löikö eräs mies häntä. Siitä kahden viikon päästä kuulimme tälle miehelle tulleen kasvaimen poskeen.*

      Jotkut enneunet saattavat olla myös seurausta siitä, että kehomme on huomannut/rekisteröinyt jotkut asia ennen aivoja. Tavallaan me saamme paljon paljon enemmän tietoa päivittäin, kuin ehdimme ajatella. Kuten joskus ajaessamme autoa, kaikki mitä huomioimme ei mene tietoiseen ajatteluun asti. Esim. autosta on kuulunut jotain epämääräistä ääntä, mutta emme ole kiinnittäneet siihen huomiota, mutta näemme sitten unta autossa olevasta viasta. Siispä kannattaisi tarkistaa auton kunto ennenkuin lähtee taas ajelemaan. Auto on silti yleensä itsen vertauskuva, eli itseämme myös tarkistella.

      Kehon viisaudesta sen verran, että uskon meidän unissamme saavan tietoa jo alkaneista sairauksista vaikkemme tiedä siitä mitään. Solut tietävät, kuten myös sydän asiat ennen aivoja. Saatammehan joskus sairastaa vaikka kuinka pitkään, ettemme tiedä siitä mitään, mutta keho on jo alkanut toimiin. Ja varmasti unista se selviäisi, jos niitä seuraa ja muistaa.

      • rekisteröijä

        Yksi esimerkki:

        Edesmennyt isoisäni kaatui kerran kotonaan. Oli heikko ja huonokuntoinen siihen aikaan. Onnettomuuden jälkeen oli käynyt lääkärissä, mutta mitään pahempaa mustelmien kisäksi ei ollut tutkimuksissa löytynyt. Pappa oli kuitenkin nähnyt painajaisia tapauksen jälkeen. Oli kuulemma nähnyt sellaista unta, että oli ollut sodassa ja häntä oli ammuttu rintaan/kylkeen. No, seuraavalla terveyskeskusreissulla oli löytynyt murtunut kylkiluu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      29
      2854
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2651
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      28
      2365
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      49
      1904
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1493
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1463
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1183
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      102
      1173
    9. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      71
      1015
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      958
    Aihe