Jos koskaan epäilisit miksi minä sinua kohtaan tunnen näin vahvasti, niin yksi syy on tämä: sinä saat minut muuttumaan paremmaksi ihmiseksi. Sellaiseksi, joka olen aina halunnut olla.
Se voi kuulostaa suurelta vastuulta, mutta sitä se ei ole. Se on yksin minun muodonmuutokseni, henkinen ja fyysinen odysseiani. Liian kauan, liian monia vuosia käytin itseni vihaamiseen ja tunsin kerran rakkautta, joka kiertyi sisälleni syvälle antamatta koskaan voimaa, antamatta koskaan pysyvää iloa. Tämä tunne ei ole sellainen. Se keräytyy minusta ulos kuin uusi universumi, aurinkokunta, ja ymmärrän etten voi elää koko ikääni sulkien maailman ulkopuolelleni. Jotkut ovat liian arvokkaita hukattavaksi. Heidän kohtaamisensa on ollut niin monen sattuman summa, ohut kuin hius.
Haluan olla heidän kaltaisensa, jota aina ennen kadehdin. Kaunis ja onnellinen, rakastettu. Haluan olla sellaisen kanssa, joka saa minut tuntemaan itseni paremmaksi ihmiseksi sekä myös pyrkimään sellaiseksi. Joka tuo minussa esiin sen puolen, joka on niin kauan ollut kätkettynä.
Enkä osaa nyt avata tähän kaikkia ajatuksiani. Ne rönsyilevät liiaksi. Olen kuin puuntaimi, joka ei vielä tiedä minkä muodon ottaa. Olen nukkunut yli kymmenen vuotta Ruususen unta. On aika herätä.
Se voi kuulostaa suurelta vastuulta, mutta sitä se ei ole. Se on yksin minun muodonmuutokseni, henkinen ja fyysinen odysseiani. Liian kauan, liian monia vuosia käytin itseni vihaamiseen ja tunsin kerran rakkautta, joka kiertyi sisälleni syvälle antamatta koskaan voimaa, antamatta koskaan pysyvää iloa. Tämä tunne ei ole sellainen. Se keräytyy minusta ulos kuin uusi universumi, aurinkokunta, ja ymmärrän etten voi elää koko ikääni sulkien maailman ulkopuolelleni. Jotkut ovat liian arvokkaita hukattavaksi. Heidän kohtaamisensa on ollut niin monen sattuman summa, ohut kuin hius.
Haluan olla heidän kaltaisensa, jota aina ennen kadehdin. Kaunis ja onnellinen, rakastettu. Haluan olla sellaisen kanssa, joka saa minut tuntemaan itseni paremmaksi ihmiseksi sekä myös pyrkimään sellaiseksi. Joka tuo minussa esiin sen puolen, joka on niin kauan ollut kätkettynä.
Enkä osaa nyt avata tähän kaikkia ajatuksiani. Ne rönsyilevät liiaksi. Olen kuin puuntaimi, joka ei vielä tiedä minkä muodon ottaa. Olen nukkunut yli kymmenen vuotta Ruususen unta. On aika herätä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyseinen mies varmaan mielellään saisi tuollaisen viestin puhelimeensa.
Hiukan pitkä viesti puhelimeen? :-)
viesti, tuohan on todella puhtaasti kirjoitettu ja kaunis. Kaunis jo taimenena.
Hopeinen kylki virrassa välkehtien? (taimen)
sen ja näykkäs onkeen pari kertaa. Mullon vesisaavi tos vierellä, notta saan sen siirrän kutupaikkaan. Tuleppas sieltä vonkale...
jättää taimen rauhaan ja viedä puuntaimelle vettä sittenkin...
Jotenkin tuntuisi vain hassulta läväyttää tuollainen viesti aivan tyhjästä toisen puhelimeen tai sähköpostiin... Ennemmin sitä kertoisi itsestään ja ajatuksistaan ja tunteistaan kaikessa rauhassa kahden kesken jossain baarin sopessa silloin JOS se tuntuisi hyvältä ajatukselta sekä hetkeltä.
(Tai supista tänne anonyymisti kun ei suoraankaan kehtaa.)
Vastakohdat mitkä täydentävät toisiaan, yleensä tuovat myös ne toisen parhaat puolet esille, joskus myös hunoimmat, mutta, se mutta, eikö jokaisella niitä ole, niitä kun ei pidä kenenkään silti vahvistaa, ellei vahvista tuodaksenn niitä esille, saadakseen kuvaa, ja saako silloinkaan totuuden mukaista, koska ihminen voi olla jossain määrin erillainen kuin kenenkään muun kanssa, ja niinhän se on, enemmän tai vähemmän eikä liian tarkoinkaan, totuus voi koskaan luoda luontevaa kuvaa mitä toinen on vierellä, vaikka alkukankeus tavallista onkin, siltikin toisen tulisi saada myös jotain toisesta, jos toinen jo toisesta saanut, vai voiko toinen olla paljon parempi ettei toiselle voi luoda muuta mitä silmistä luki, toisaaltta toinen voi loukkaantua jos ei ole saanut liikaa toisesta irti sanomattomilla sanoilla ja toinen taasen sanotuilla sanoilla tietämättä toisesta luo liian epäileviä kysymyksiä, ellei jopa syytökisä, siis kahden kesken kanssa käyminenn on otollisin hetki lähemmällä kontaktillle ja tutustumisille.. ja niin kauan kuin erillään, hyvät kuin huonotkin puolet risteilevät omilla tuulilla ja aaloilla kuin haaksirikkoutuneet veneet ja airueet tai siipirikkoinen alpatrossi kohti pudotusta sydän on kaipaava, kunnes löytyy satma tai lemöpeä lasku.
Kiitos sanoistasi, ne koskettivat syvältä vuosien takaa. Tunne oli niin tuttu. En jaksa miettiä kuka saa selville ja mitä, padonnut näitä omia tuntemuksiani jo liiankin pitkään, kuten sinäkin. Olisi aika jo ne vapauttaa. Tilanne ei ole kuitenkaan helppo, on mitä erilaisempia haasteita. Uskon, että pystymme ne ylittämään, mikäli rakkautta riittää. Tämä kuitenkin vain oma uskomus, vastapuolesta en tiedä, enkä siitä, ovatko tunteensa aidot. Tällä hetkellä en pysty muuta kuin itkemään kirjoituksesi johdosta, se oli niin kaunis. Ehkä jonakin päivänä pystyn parempaan? Kiitos vielä kerran.
Sinä haluat mutta haluaako hän?
Se on hyvä kysymys. Ei rakkaudessa aina voi voittaa.
rakkauttakin on kokeilla, edes välillä.
En tiennytkään että rakkaus on kilpailu. Yksipuolista se toki voi olla.
Kenen kanssa kilpailet ?
Kilpailenko? Menneisyyden minän kanssa varmaankin.
Oletko ollut pitkään yksin?
Niin kauan etten kehtaa edes sitä täällä kertoa. Vuosia.
Jatkaako nainen monologia.. vai annanko stereofonista
työntöapua :)
Miksi naisen tulisi jatkaa monologia?
Ajattelin, kun kysymykseen yksin olosta vastaat niin lohduttomasti..
näyttää surulliselta sivusta katsoen, vaikka itsekin kuljen yksin..
olen yksinäinen susi ollut aina.. tavallaan, eikä se sinänsä ole
raskasta.. mutta sitten kun jokin tuntuu niin hyvältä, kuin minullekin
tapahtui.. se yksin kulkeminen saisi jäädä iäksi..
Ajattelin, jospa jatkat vielä monologia.. ehkäpä olet hyvinkin sosiaalinen,
sinulla on paljon ystäviäkin ehkä... vaikka eihän se määrä.. itselläni
on yksi hyvä ystävä vain, niin tunnen.. hän on ikiaikainen ystävä jo.. hän
tulee kerran vuodessa, yleensä keväällä tervehtimään minua.. ei soita..
ilmestyy vain. Voisiko parempaa ystävää olla? Mutta sinä.. onko yksin
olosi, tai yksinäisyytesi.. enemmän itsesi sisällä.. ehkä muut ei sitä
edes huomaa.. tässä minun höpinässä ei ole mitään punaista lankaa :)
Ajattelin.. jospa jatkat monologiasi.. kerrot ikään kuin olevasi matkalla
uuteen, kai se matka jatkuu? Luovuttaa voi, mutta elämä jatkuu silti..
ehkä omaa elämää voi lyhentää luovuttamalla.. mutta sinähän et ole
luovuttamassa
Yksin voi olla ihmisten keskelläkin. Olen ujo ja hiukan varautunut, mutta silti sosiaalinen. Se yksinäisyys mitä tunnen on yksinäisyyttä, jota eivät hyvät ystävätkään voi lievittää ja se tulee pintaan vain silloin kun ihastun ja rakastun. Silloin sitä vasta hätkähtää siihen miten paljon voikaan janota toisen kaltaisensa seuraa ja läheisyyttä.
Kyllähän sitä tuntee tavallaan jäävänsä elämässä jostain osattomaksi kun muut ympärillä ihastuvat ja rakastuvat, muuttavat yhteen tai menevät naimisiin, mutta minä yhä elän elämääni kuten 10 vuotta sittenkin. En tiedä mikä huono karma minulla oikein on rakkauden suhteen, kun se ei koskaan ole helppoa ja yksinkertaista.
Välillä jo epäilen osaisinko edes käsitellä sitä onnea, että kokisin vastavuoroista rakkautta.