Nimetön luovuttaja

Nimetön luovuttaja

Hei,

Olen 27-vuotias mies Itä-Suomesta. Olen normaalivartaloinen, tupakoimaton ja piirteiltäni melko tyypillinen suomalainen mies. Minulla on siniharmaat silmät ja vaaleahko tukka. Minulla ei ole todettu perinnöllisiä sairauksia ja olen yliopistotutkinnon suorittanut (tästä saa halutessaan vaikka nähdä todistustakin). Olen myös vakituisessa työsuhteessa.

Jos tarvitset/tarvitsette nimetöntä luovuttajaa, niin yhteyttä voi ottaa osoitteeseen: [email protected].

En kuitenkaan aio luovuttaa spermaani kenelle tahansa, esimerkiksi päihteitä runsaasti käyttäville tai vasta tavanneille pareille. Ja muutenkin haluaisin kuulla sinusta/teistä hieman ennen luovutusta, koska haluaisin olla suht varma siitä, että en joudu katumaan luovuttamispäätöstäni. Valmistaudu siis kertomaan hieman itsestäsi.

Vastineeksi luovuttamisesta toivoisin vähintäänkin sitä, että se toisi teille hyvää mieltä, ja myös sitä, että saan itse pysytellä nimettömänä ja olla osallistumatta lapsen elämään, koska aion todennäköisesti joskus myöhemmin vielä perustaa omaakin perhettä.

Luovutuksen toivoisin tapahtuvan muumimukimenetelmällä siten, että voisit/voisitte hieman avustaa minua, kuitenkin siististi ja ilman varsinaista seksiaktia.

En enää kirjoita itse tähän ketjuun enempää, koska arvatenkin viestini herättää paljon epäasiallista keskustelua, joten en siksi viitsi niihin kommentoida. Ne joita asia kiinnostaa, niin ottakaa yhteyttä ja sovitaan tarkemmin.

3

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todella tyhmää

      tajuatko mitä olet tekemässä ?mietippä kaksi kertaa mitä tällä tarkoitan, niin selitän seuraavalla kerralla.

    • Rikka

      Haluaisin vain tietää, miksi miehet haluavat nimettömiksi luovuttajiksi. Tai miksi juuri tämä kyseinen henkilö, joka haluaa joskus omankin perheen. Miksi vasta joskus? Myöhemmin pitää alkaa katsella itseään paljon nuorempaa naista, jos meinaa olla varma sikiämisestä. Jos ylipäätään koskaan voi olla. Toki olen kiitollinen, että näitä luovuttajia löytyy... Alan pikkuhiljaa kääntyä heidän puoleensa. Olen 39 ja edelleen ikäiseni miehet haluaa lapsia "ehkä joskus".

      • syyt

        Veikaan kahta syytä, huonoa ja hyvää: luovuttajaksi tarjoutuva yrittää saada ko. tempulla seksiä (muumimuki vaihtuu yllättäen luomuksi) tai muuten kiihottuu ko. toimenpiteestä tai sitten luovuttaja haluaa perimänsä jatkuvan lapsessa. Pelkkään auttamishaluun en usko, koska muutenhan auttamishaluinen luovuttaisi esim. Väestöliitossa eikä huhuilisi täällä. Kotikonstein luovuttaminen on hyvin riskialtista - saattaa tulle elatusmaksut helposti maksettaviksi.

        Minusta oman geeniperimän siirtäminen ja toisaalta ajatus omasta biologisesta lapsesta on ihan hyvä syy luovuttaa. Koti-inseminaatiossa luovuttaja voi esim. sopia, että saa tietoa (kuvan yms) lapsesta. Tällöin hommasta tulee paljon persoonallisempi ja palkitsevampi kuin anonyyminä luovuttajana. Jos itse joskus luovuttaisin, tekisin sen juuri tästä syystä.

        Täällä luovuttajaa hakevien kannattaisi nimenomaan varoa liian innokkaita auttajia. Kysykää että miksi ei luovuta sitten Väestöliitossa, jos niin kovasti haluaa auttaa. Jo tähän ei saa hyvää vastausta, tyyppi on pervo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      167
      7457
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4228
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      3838
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      151
      3235
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2986
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      49
      2599
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2376
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      273
      2059
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      2015
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1916
    Aihe