Riikinkukot ilmaantuneet lavojen reunoille

Minua on alkanut suunnattomasti ärsyttämään nämä riikinkukon tavoin käyttäytyvät liimapaidat. Tulevat ja nappaavat naisen lähelleen likomärkää paitaansa vasten. Pää kiinni toiseen ja saman tien on nainenkin aivan hiestä paidat märkänä. Ällöttävää. Luulevatko miehet todella, että nainen nauttii tanssista miehen kanssa, joka on märkä ja haisee?

Kun se jäisikin edes tähän, alkaa armoton vonkaaminen. Siirryn rivissä taaemmas, jottei enää tämän tyypin kanssa tarvitse tanssia, sekös tulta allensa saa ja taitaa miehet ajatella, että pakeneva saalis on paras saalis. Eikös hakemaan naisrivistön läpi suoraan syliin.

Kun yhdestä pääsee vaivoin eroon, ilmaantuu uusi riikinkukko liimapaitoineen esittelemään tanssitaitoaan suurin elkein. Onneksi kesä ei näistä pilalle mene, mutta tanssit ainakin.
491268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Kun tanssitaan koko ilta lähes kaikki biisit, niin kyllä siinä paita kastuu puolin ja toisin, ja se paidanvaihtokaan ei auta kuin hetken. Yleensä enemmän tanssivat hakee toisiaan että valtettäisiin kastelemasta kuiviä tanssijoita. Tai sitten haetaan omaa jengiä, niin ei ole väliä onko vähän märkää vai kuivempaa.

Hiestä kostuvat paidat onkin yksi syy miksi haetaan mielellään vain tuttuja hikisiä, ja vältetään mainitsemasi hikiset tilanteet.

Äänestä
  • Antoipa 'hiestä märkä' hyvän selityksen. Heh heh ..

    Äänestä

Vastaavanlaisia valitteluja olen kuullut naisilta. Sillehän ei mies mitään voi, että pää ja paita kastuu tanssiessa. Se, että haiseeko se sitten ällöttävästi voi johtua naisen herkästä nenästä tai siitä, ettei mies pese itseään eikä vaatteitaan riittävän usein. Tälle viimeksimainitulle mies voi jotain tehdä.

Tangoa tanssitaan lähekkäin, wanhaa tangoa mennään jopa otsat kiinni toisissaan ja hiki valuu varmasti.

Annan naisen valita, kuinka lähelle hän tulee. Saattaahan olla, että haku jää viimeiseksi jos turpeaa naamaa näyttävä daami pyrkii luikertelemaan tangossa metrin päähän.

Äänestä

Se on juurikin noin kuten asian ilmaisit, ihmiset huomaamattaan seuraavat feromoneja. Nainen on se, joka valitsee lopulta, kuten kautta aikojen on eläintenkin keskuudessa tehty. Näin myös ihmisten. Siksipä otsikon kommentti liittyikin riikinkukkoihin, sulan heiluttelijoihin :)

Äänestä
  • Minäpä olenkin joutunut pahtimaan ongelmaa
    toiselta kantilta. Argentiinalaisessa tangossa
    noudatetaan sikäläisiä pelisääntöjä.
    Mies ja nainen tuijottavat ensin toisiaan ja sitten
    nyökätään tanssiin lähdön merkiksi. Kuulostaa
    äkkiseltään yksinkertaiselta.

    Mutta kun Suomessa se ele että mies tuijottaa
    naista kertoo siitä että pitää tämän ulkonäöstä.
    Jos nainen tuijottaa Suomessa miestä on tulkitaan se maksullisen seksin tarjoamiseksi.

    Ja mitekäs siniharmalilla silmillä voi tuijottaan. Eihän ne näy hämärässä salissa samoin kuin
    ruskeat silmat.

    Jos mies hakee kuten Suomessa on tapana tulkitaan se jonkinlaiseksi raiskaamiseksi.

    Samalla mietityttää miten Argentiinalaiset sitten
    ehdottavat seurustelua, tarjoavat maksullista seksiä, vihjaavat olevansa homoja tai lesboja yms. kun nämä Suomessa käytössä olevat
    normit ovat käytössä tanssiinkutsussa.
    Tällaisista eivät tangonopettajat koskaan puhu
    tunneilla. Vaikka näitä käyttäytymismalleja ei
    itse tarvi pitää ne silti tietää että osaa ilmentää
    omia tunnetilojaan ja tulkita toisten merkkejä oukein.

    Äänestä

  • Mies. kirjoitti:

    Minäpä olenkin joutunut pahtimaan ongelmaa
    toiselta kantilta. Argentiinalaisessa tangossa
    noudatetaan sikäläisiä pelisääntöjä.
    Mies ja nainen tuijottavat ensin toisiaan ja sitten
    nyökätään tanssiin lähdön merkiksi. Kuulostaa
    äkkiseltään yksinkertaiselta.

    Mutta kun Suomessa se ele että mies tuijottaa
    naista kertoo siitä että pitää tämän ulkonäöstä.
    Jos nainen tuijottaa Suomessa miestä on tulkitaan se maksullisen seksin tarjoamiseksi.

    Ja mitekäs siniharmalilla silmillä voi tuijottaan. Eihän ne näy hämärässä salissa samoin kuin
    ruskeat silmat.

    Jos mies hakee kuten Suomessa on tapana tulkitaan se jonkinlaiseksi raiskaamiseksi.

    Samalla mietityttää miten Argentiinalaiset sitten
    ehdottavat seurustelua, tarjoavat maksullista seksiä, vihjaavat olevansa homoja tai lesboja yms. kun nämä Suomessa käytössä olevat
    normit ovat käytössä tanssiinkutsussa.
    Tällaisista eivät tangonopettajat koskaan puhu
    tunneilla. Vaikka näitä käyttäytymismalleja ei
    itse tarvi pitää ne silti tietää että osaa ilmentää
    omia tunnetilojaan ja tulkita toisten merkkejä oukein.

    Läpä läpä

    Äänestä

  • Feromoneilla ei ole mitään tekemistä hien kanssa.

    Äänestä

  • kemistiksik kirjoitti:

    Feromoneilla ei ole mitään tekemistä hien kanssa.

    Ihminen aistii feromoneja nenän sierainten välissä sijaitsevalla vomeronasaalielimellä. Miehen hiessä oleva feromoni on androstenoni (C19H28O

    Äänestä

Hakekoot hikiset hikisiä. Minä odotan kuivien raikaspaitaisten hakuja. Kyllä te märät epämiellyttävät osaatte rivistä valita ne märät naiset pareiksenne. Vai tahallanneko haette meitä kuivia naisia kiusataksenne meitä.

Äänestä

"Tulevat ja nappaavat naisen lähelleen likomärkää paitaansa vasten. Pää kiinni toiseen ja saman tien on nainenkin aivan hiestä paidat märkänä. Ällöttävää."

Olen ketjun aloittajan kanssa aivan samaa mieltä ja olenkin tätä käytöstä ihmetellyt...
Ei paljoa toisesta välitetä. Tärkeintä vain, että itsellä on hauskaa :( .

Hakutavat sekä käytöstavat tanssilavalla kaipaisivat mielestäni pikaista muutosta / korjausta.

Äänestä
  • Kiitos ajatuksen jakamisesta. Tuossa jossain joku mies kertoi pitävänsä pienen rapn naiseen joka ei mahdollisesti märkäpaidoista välitä. Kysyn vain kuka nainen haluaa paitansa tai mekkonsa kastuvan kun huolella on iltaa varten valmistauduttu. Siis nimenomaan nämä vaatteet liimautuvat kiinni ihoon ja samalla paljastuuahdollisesti ohuen kankaan läpi alusvaatteet. Sama kuin hyppäisi järveen paitansa kanssa, en halua tehdä sitä enkä tanssia kiinni märän miehen kupeessa.

    Eräs mies, vuodesta toiseen hakee tanssimaan märkänä. Tunkee partansa kiinni poskeeni. Ihan äärimmäisen epämiellyttävää hajuineen päivineen. Vuosiin en häntä ole hakenut ja aina yhtä iloisesti tulee minua hakemaan. Miehenä kiva, kunhan pidetään etäisyys tai keskustellaan päivän kuumat aiheet muualla kuin tanssilattialla.

    Äänestä

Olen joka tanssin tanssivana ja siten märkäpaitaisena hakenut kuivamekkoisia naisia, kun olen ajatellut, että he lähtisivät mielellään välillä tanssimaan. Jos vaistoan, että nainen vierastaa paitakontaktia olen pienen hajuraon yrittänyt jättää, ja usein pieni välimatka helpottaa myös tanssimistaj jos tanssiasennot eivät täysin sovi yhteen. Vaikka olenkin ajatellut, että märäksi tanssitetut naiset saattavat olla tanssillisessa mielessä parempia. Täytyy sitten vissiin jättää kuivat naiset edelleen kuivamaan

Äänestä

Märkä paita voisi olla mielestäni hyvä ja perusteltu tanssiin kieltäytymisen syy.
Muistakin hyvistä kieltäytymissyistä joku voisi tehdä listan...

Lavatanssikortti voisi olla uusi hyvä idea, jolla pääsisi sisään tanssilavalle pääsylipun kera.

Kortin suorittaneelle olisi annettu tiedot siitä miten lavalla nykyään toimitaan.
Näin tämä kaikkien parhaaksi :)

Esim. Hitaat tanssijat menevät sisäkehää ja pitkällä askeleella tanssitaan ulkokehää, jne.

Kädenalitanssijat eivät tuki ulkokehää humpan / jenkan / polkan / masurkan aikana.
Paljon olisi uutta päivitettävää tietoa lavalla käyttäytymisestä herran vuonna 2014...

Äänestä
  • Tuo onkin hyvä pointti! Pieni ongelma tosin
    on ainakin minulla. Mistä, arvoisat naiset, sen
    näkee päälle päin onko neiti tai rouva kostea
    vai kuiva? Hehkuvatko posket tai hykyykö kostea
    nainen jotenkin?

    Äänestä

  • Kosteaa sen olla pitää kirjoitti:

    Tuo onkin hyvä pointti! Pieni ongelma tosin
    on ainakin minulla. Mistä, arvoisat naiset, sen
    näkee päälle päin onko neiti tai rouva kostea
    vai kuiva? Hehkuvatko posket tai hykyykö kostea
    nainen jotenkin?

    Niinpä, mistä Herra voi ja kerkii "haun" aikana sen toteamaan?

    Minä ainakin totean asian vasta tanssiasentoa ottaessa.

    märkäpaita kirjotti
    " Jos vaistoan, että nainen vierastaa paitakontaktia olen pienen hajuraon yrittänyt jättää"

    Näihän se menee.
    .Ensin jätetään pieni rako, joka jo minuutin päästä on hävinnyt.
    En sitten tiedä kenen toimesta. Tuleeko sitä itse hivuttauduttua Daamia liki, vai tuleeko Daami tanssin lumossa huomaamattomasti painautumaan märkää Herraa vasten.
    Joka tapauksessa, ekan kappaleen lopussa ollaan jo aivan yhdessä.

    Onhan se harmillista.
    Ei kai kukaan mies ilkeyttään sitä Daamia kastele.

    Jos on seinäruusuna istuskellut tunnin pari paita kuivana, onhan se ikävää jos joku hikinen Herra kastelee kerralla. Toivois vähäisten hakujen olevan edes kuivia ja raikkaita.

    Minulla on yleensä kolme paitaa illassa. Se vaan on aika turhauttavaa niitä vaihdella, kun jo 20 minuutissa paita on jo märkä. Näitä paitoja tarvis olla joka tunnille se 3kpl.

    Toi "ilmastointi"
    tai edullisenmat tehokkaat puhaltimet jotka puhaltas ulkoilmaa sisälle auttas asiaa. Näillä sais ilman kiertään ja jopa hiukan viilenpää ulkoilmaa painettua sisälle jonka tieltä poistuis lämpöisenpää ilmaa.
    En sitten tiedä minkälaiset meluhaitat näissä tehokkaissa puhaltimissa on.

    Onhan selvästi mukavanpi ilma kattotulettimenkin alla, vaikka ilma on kait samanlämpöistä,ellei jopa lämpöisenpää kuin muualla.
    Ilmavirta vaan viilentää mukavasti.


    ruusa^ tossa alenpana kirjoittaa
    " joku mies veti minut litimärkää paitaansa vasten ja paitahan siinä minulta kastui. inhottava tunne tosiaan, mutta vain hetken"

    Tiedän tämän "inhottavan" tunteen ja ymmärrän jos vaivalla tehty kampaus menee pilalle hikisen miehen syleilyssä.
    Usein miten "inho"vaihtuu tanssiniloon, tai ainakin pyrin sen tarjoamaan Daamille.
    Seinäruusuja vaan on vaikea mielyttää aktiivisen tanssijan.
    En lähde lavoille pelkästään näitä viihdyttään, jos hikisenä en kelpaa. Kannattas se sanoa ja kieltäytyä tanssista.
    Mielelläni silti tanssitaisin näitä, joita ei muut ole huomioinu. Yleensä ne pääsee esille yhdellä haulla ja näin muutkin niitä hakee.

    Äänestä

tähän mitään etikettiä tartte, kun on hyvät tavat. kerran tässä hiljattain, joku mies veti minut litimärkää paitaansa vasten ja paitahan siinä minulta kastui. inhottava tunne tosiaan, mutta vain hetken. joskus oon haissut loppuillan miesten hajuvedelle jne..

Äänestä
  • Mitkä ovat ns. "Hyvät tavat"? Missä ne ovat? Missä ne näkyvät?

    Äänestä

Paluu vanhan hyvän ajan tapaan on suositeltavaa. Silloin ei tanssittu kuin muutama kappale illan aikana ja vaikka oli tumma puku päällä kesälläkin, niin mitään hikoilua ei ehtinyt tapahtumaan. Jos tuli vähän lämmin niin silloin pikkutakki pois päältä ja jäähdyteltiin niin että hioki ei tullut. Vasta kun oltiin täysin jäähtyneitä haettiin seuraavan kerran.

Mikä kumma saa nykyiset tanssijat tanssimaan jopa yli kymmenen kertaa illan aikana, eli hikoillaan aivan tahallaan ja tuotetaan vastapuolelle vastenmielinen olo.

Äänestä
  • "Mikä kumma saa nykyiset tanssijat tanssimaan jopa yli kymmenen kertaa illan aikana, eli hikoillaan aivan tahallaan ja tuotetaan vastapuolelle vastenmielinen olo"

    Hikiset tanssimassa käyvät "Riikinkukot"

    Äänestä

  • RiikinKukko kirjoitti:

    "Mikä kumma saa nykyiset tanssijat tanssimaan jopa yli kymmenen kertaa illan aikana, eli hikoillaan aivan tahallaan ja tuotetaan vastapuolelle vastenmielinen olo"

    Hikiset tanssimassa käyvät "Riikinkukot"

    Riikinkukko ei hikoile. On mieluummin tanssimatta kuin hikoilee.

    Äänestä

Riikinkukolla tarkoitetaan muuta.

Äänestä
  • Niin minustakin.
    Riikinkukko on mielestäni vain katselemassa lavalla ja etsien juurikin sitä ainutta oikee Naista. Jonka löydettyään koittaa iskeä häntä.

    Äänestä

  • RiikinKukko kirjoitti:

    Niin minustakin.
    Riikinkukko on mielestäni vain katselemassa lavalla ja etsien juurikin sitä ainutta oikee Naista. Jonka löydettyään koittaa iskeä häntä.

    Riikinkukot ovat tarkkoja siitä että eivät hikoile.

    Äänestä

Jos odottaa ainoastaan kuivapaitojen hakua, niin saa olla seinäruusuna koko illan. Jos minulla on kuiva toppi, niin empä ole lattiaakaan kuluttanut. Kun on hyvä viejä, niin jo muutaman biisin jälkeen on toppi märkä. Haluaisin olla kuiva mutta kun se märän topin vaihtoehto on olla pois hakurivistä, niin "kiitos ei". Kun menen tanssilavalle niin haluan ehdottomasti tanssia, en suinkaan istua jossain piilossa ettei kukaan saisi tanssitettua minua märäksi.

Äänestä
  • Varsinkin naistentansseissa, menen ensimmäisenä kastelemaan naamani ja vähän paidallekin. Jotta näyttäisin houkuttelevammalta naistensilmissä.

    Kuiva paitainen mies tarkoittaa, että hän ei halua , eikä osaa tanssia.

    Äänestä

  • Uudessa paikassa kirjoitti:

    Varsinkin naistentansseissa, menen ensimmäisenä kastelemaan naamani ja vähän paidallekin. Jotta näyttäisin houkuttelevammalta naistensilmissä.

    Kuiva paitainen mies tarkoittaa, että hän ei halua , eikä osaa tanssia.

    "Kuiva paitainen mies tarkoittaa, että hän ei halua, eikä osaa tanssia."

    Näinhän se on, sitä voi kävellä vaikka koko illan eikä paita kastu.
    Taas kun nykäsee yhden parin Tangoja, on siinä paita ja Daami märkä.

    Äänestä

Se on tämä tanssi"harrastus" Eli urheilusuoritus joka vaatii kineesiopaidan tai vähintään haltin keinokuidun.

Lavatanssien kanssa kyseisellä touhulla ei ole mitään tekemistä.

Äänestä

Kiitos, mieluusti jättänää naiset kokonaan hakematta jos olette paidat ja pää märkänä. Miltä näyttää nainen, joka tanssiin lähtiessään oli hehkeä, hiukset suortuvat tarkasti mietittynä oikeilla paikoillaan, mekko kauniisti laskostettuna kupeitani vasten. Kuparin sävynen voide kasvoillani hehkuu kuin auringonlasku peilityynen meren pintaa koskettaen.

Kaksi kappaletta tanssittu. Miehen pois viedessä minut näkee naisten rivin ensimmäset naiset, heillä on säälikatseet silmillään. Olen saavissa uitettu, toinen puoli hiuksistani päätä myöten liimautuneena, toinen puoli edelleen pöyhkeä ja kaunis. Mekkoni on edestä liimautunut kehooni kiinni ja rintaliivini paljastuvat mekon alta ääripiirteitään myöten, värineen päivineen. Yritän nostaa sormillani kiehkuroitani, irrottaa mekkoani vartalostani. Kuparinsävy on häivytetty miehen otsaan toiselta puolelta kasvojani. Vaikkei ole kuuma, olen sen näköinen kuin toiselle puolelle kehostani olisi heitetty sangolla vettä. Säälivät katseet ovat ymmärtäväisiä ja mies, joka minut palauttaa tarkkailee seuraavaa uhria. Naiset perääntyvät. Onko tässä kohtaa kiitoksen paikka? Odotetaanko minun kiittävän ihanasta tanssista, jossa koko ajan mietin, miten ällöttävää. Minunko pitäisi siis kiittää tanssista tässä kohtaa kavaljeerilleni?

Suuntaan askeleeni suoraan naisten huonetta kohden. Irrottelen mekkoani ja kuivaan hiuksiani, jotka ovat entiset siitä mitä olivat ennen niitä muutamaa minuuttia lupautuessani veden kastelutalkoisiin. Tai paremmin hien. Pohdin miten saan epämiellyttävän miehen hienhajun itsestäni. Mekko on kuin olisi ollut vintillä kuivumassa, onko se homeen haju..ei kyllä se on hiki. Suihkautan peitoksi tuoretta hajuvettä, joka surkeasti onnistuu peittämään miehisen hajun rinnaltani. Ei auta, tanssit ovat vasta puolessa välissä. Tuleekohan kukaan enää hakemaan saavissa uitettua naista mietin. Sama se. Olihan se taas kokemus jälleen kerran siskot. Uutta kuparia kasvoille ja menoksi.

Äänestä
  • Tanssi ei taida olla sulle erityisen tärkeä asia.

    Valitsen vaatetuksen sen mukaan, missä on helpointa ja mukavinta tanssia, jos olen tanssipaikalle menossa. Tumma puku tms laitetaan päälle sitten muihin juhliin!

    En ole vastaavaan tapaukseen vielä onneksi tanssipaikoilla törmännyt, mutta varmaan teitä siellä jossain lymyilee.

    Pyrin hakemaan illan aikana muutamaa vierasta kasvoa, mutta toki tanssitutut on otettava myös huomioon. Pitäisikö vielä varovaisemmin suhtautua vieraisiin jatkossa. Anna reilusti korville jos yritän hakea!

    Äänestä

  • tatu8 kirjoitti:

    Tanssi ei taida olla sulle erityisen tärkeä asia.

    Valitsen vaatetuksen sen mukaan, missä on helpointa ja mukavinta tanssia, jos olen tanssipaikalle menossa. Tumma puku tms laitetaan päälle sitten muihin juhliin!

    En ole vastaavaan tapaukseen vielä onneksi tanssipaikoilla törmännyt, mutta varmaan teitä siellä jossain lymyilee.

    Pyrin hakemaan illan aikana muutamaa vierasta kasvoa, mutta toki tanssitutut on otettava myös huomioon. Pitäisikö vielä varovaisemmin suhtautua vieraisiin jatkossa. Anna reilusti korville jos yritän hakea!

    Pidän tanssimisesta, en hiestä. Kutakuinkin sama asia jos toinen mies tanssittaisi sinua ja kastelisi sinut läpimäräksi.

    Äänestä

  • Lavalle vaan kirjoitti:

    Pidän tanssimisesta, en hiestä. Kutakuinkin sama asia jos toinen mies tanssittaisi sinua ja kastelisi sinut läpimäräksi.

    Tansseissa hikiset kohtaa toisensa ja siitä ei aiheudu mitään porua. Ja tanssimattomat kuivapaidatkin erottaa niin että ne jäävät yleensä märkäpaidoilta hakematta. Muutenkin olemus paljastaa sen kuka ei ole juurikaan tanssinut niin heillä on kuiva paita ja jätetään hakematta. Vaikka märkäpaidat jättää kuivapaidat hakematta, joskus sattuu virhearviointeja ja tulee haettua väärin.

    Äänestä

  • Vahingossa väärin kirjoitti:

    Tansseissa hikiset kohtaa toisensa ja siitä ei aiheudu mitään porua. Ja tanssimattomat kuivapaidatkin erottaa niin että ne jäävät yleensä märkäpaidoilta hakematta. Muutenkin olemus paljastaa sen kuka ei ole juurikaan tanssinut niin heillä on kuiva paita ja jätetään hakematta. Vaikka märkäpaidat jättää kuivapaidat hakematta, joskus sattuu virhearviointeja ja tulee haettua väärin.

    Riippuu hien asteesta. Toki kesähelteellä ihmisillä on lämmin ja otsa on märkänä yhdellä jos toisella. On eri asia käydä vaihtamassa paitaa muutaman kerran illassa jos on kova hikoilemaan ja pitää jotain liinaa taskussaan, jolla otsaa voi kuivaa. Lähinnä epämiellyttävyys on näissä miehissä, jotka tanssivat ties monettako iltaa sama paita päällä, jota ei pestä välillä. Mies tuskin tuntee hajua itse, naiset varmasti. Ja mitä tutun hakemiseen tulee, tuskin edes tutut sanovat, että on aika ikävä haju. En minäkään sano, vaikka tälläinen on tanssittanut jo kymmenen vuotta! Ja aina lähden, kun kerran tuttuja ollaan. Joka kerta se on yhtä epämiellyttävää.

    Äänestä

  • Lavalle vaan kirjoitti:

    Riippuu hien asteesta. Toki kesähelteellä ihmisillä on lämmin ja otsa on märkänä yhdellä jos toisella. On eri asia käydä vaihtamassa paitaa muutaman kerran illassa jos on kova hikoilemaan ja pitää jotain liinaa taskussaan, jolla otsaa voi kuivaa. Lähinnä epämiellyttävyys on näissä miehissä, jotka tanssivat ties monettako iltaa sama paita päällä, jota ei pestä välillä. Mies tuskin tuntee hajua itse, naiset varmasti. Ja mitä tutun hakemiseen tulee, tuskin edes tutut sanovat, että on aika ikävä haju. En minäkään sano, vaikka tälläinen on tanssittanut jo kymmenen vuotta! Ja aina lähden, kun kerran tuttuja ollaan. Joka kerta se on yhtä epämiellyttävää.

    Sitten se menee sun omaan piikkiin, jos et saa sanaa suustasi. Tai sitten se ei ole vielä tarpeeksi epämiellyttävää.

    Tai eihän sun tarvii mitään edes sanoa, et vain lähde tanssimaan. Itsekin olen rukkaisia saanut, vaikka en ole ollut edes humalassa tms

    Äänestä

  • tatu8 kirjoitti:

    Sitten se menee sun omaan piikkiin, jos et saa sanaa suustasi. Tai sitten se ei ole vielä tarpeeksi epämiellyttävää.

    Tai eihän sun tarvii mitään edes sanoa, et vain lähde tanssimaan. Itsekin olen rukkaisia saanut, vaikka en ole ollut edes humalassa tms

    Juu, firman piikkiin. En tohdi kenenkään mieltä pahoittaa. Jurnaan sitten vaikka täällä :)

    Äänestä

juu huomenna tanssimaan..minne mennään?:))

Äänestä

Aivan selvä brovo ja feikki.

Kukaan tanssiva nainen ei ajattele tuohon malliin.

Päinvastoin märkänätanssivat on heidän suosikeja syystä,ovat itsekkin yhtä märkiä.

Äänestä

Daamin hakiessa naistanhaulla tai naistentansseissa jätän yleensä hieman rakoa naiseen jos paita on ehtinyt kastua ja pyydän asiaa anteeksi. Yleensä tulee heti vastaus että ei se haittaa, kaikki täällä ovat hikisiä. Ja yleensä ennenkuin ensimmäinenb kappale on päättynyt on daami jo liimautunut minuun, itse en tuota väliä ole kuroon umpenut. Jos on hyvä viejä niin kyllä ne daamit haluavat tanssia sen viejän kanssa vaikka olisi hikinenkin. Ja vaihdan kyllä illan aikanaa paitoja useamman kertaa. Kaikilla ei vain ole samanlainen aineenvaihdunta. Ja käsittääkseni tuore hiki ei haise. Eri asia on jos ei ole huolehtinut hygieniastaan ennen lavalle saapumista tai käyttää huonosti pestyjä/valmiiksi hikisiä paitoja. Ja ovat ne naiset useinmiten halunnuut tanssia kanssani useammankin setin, vaikka mulla onkin voimakas aineenvaihdunta.

Äänestä
  • Mulla on erikseen treenipaidat ja tanssilavapaidat. Paitojen kainaloita kannattaa nuuhkaista silloin tällöin. Jotkut paidat rupeevat haisemaan aika väkevällekin, vaikka kuinka pesisit kuudessakympissä.

    En koskaan vaihda paitaa tansseissa, koska se uusi paita olisi yhtä märkä hetken päästä. Ja oma vaivansa siinä vaihtamisessakin on.

    Enkä ole koskaan pyydellyt anteeksi märkää paitaa. Kyllä sen siten daamista vaistoaa, jos jokin on pielessä. Naama on peruslukemilla, vaikka kuinka yrittäisit pitää hauskaa. No, se naama nyt voi olle niillä peruslukemilla monesta syystä.

    Äänestä

  • Tämä "Jono naistentansseis" kirjoittama on kuin minun näppiksestäni.

    Voisin vielä lisätä.
    Tanssi vain paranee, kun saa lihakset lämpöiseksi.

    Mitä tulee hikisiin, märkiin Daameihin. Antaa ne parhaat "tanssinautinnot."
    Ei tarvi harmiteella omaa märkää paitaa. Voi vetäist täysillä ja tunteella Tangoa. Pelkäämättä kuivapaitaisen Daaminkin alkavan hikoileen ja kastelevansa "minun" takia alusvaatteensakin.
    Tarkoitan ihan hiestä. Tällä palstaalla kun toiset tajuaa väärin.

    Äänestä

  • Paidat pestään joka kerta ennen seuraavia tansseja.Vaihdettu kerran illassa nykyään olisi tarve useamminkin.Samaa väriä ja kokoa kumpikin paita.Saunahikoilu useasti ennen tansseja ei paljoa auta mutta vanha hiki kyllä poistuu silloin.Kevyt deodorantti ehkä estää hien hajua? Itse ei yleensä haista omaa hikoilua hetikään jollei kovin voimakas tuoksu (haju).Märkyyden kyllä havaitsee.Moni nykykauluspaita on keinoainetta mikä on heti märkänä.Ei taida olla vanhanajan verkkoaluspaitoja saatavilla nykyään?Olisivat hyviä kun ei liian tiiviitä käytössä.

    Äänestä

  • Charmaa kirjoitti:

    Paidat pestään joka kerta ennen seuraavia tansseja.Vaihdettu kerran illassa nykyään olisi tarve useamminkin.Samaa väriä ja kokoa kumpikin paita.Saunahikoilu useasti ennen tansseja ei paljoa auta mutta vanha hiki kyllä poistuu silloin.Kevyt deodorantti ehkä estää hien hajua? Itse ei yleensä haista omaa hikoilua hetikään jollei kovin voimakas tuoksu (haju).Märkyyden kyllä havaitsee.Moni nykykauluspaita on keinoainetta mikä on heti märkänä.Ei taida olla vanhanajan verkkoaluspaitoja saatavilla nykyään?Olisivat hyviä kun ei liian tiiviitä käytössä.

    Kutsun tuollaisia paitoja peltipaidoiksi. Siinä kyllä hiki roiskuu. Ihmekkö naiset sitten valittaa..

    Äänestä

On se niiiiin mukavaaaaa kun meitä immeisii on niiin erilaisiii...."riikinkukoista" "sulattomiin" tanssittajiiiiinki.....

Äänestä
  • Lisäystä....ja meissä naisissa erilaisiii.....nuorist``vanhoihin mummeleihin niinkuin miekiii.....vaihdevuodetkii jo tult``niin nuorena jot``ei enää hikikää vaivaa vaik``kuin tanhuais urakal``.....no leposykekin on hieman huonontunut viime vuosina...on jopa noussut melkein viiteenkymmeneen...muutama vuosi se oli viel`44.....

    Äänestä

  • old_profile_78407 kirjoitti:

    Lisäystä....ja meissä naisissa erilaisiii.....nuorist``vanhoihin mummeleihin niinkuin miekiii.....vaihdevuodetkii jo tult``niin nuorena jot``ei enää hikikää vaivaa vaik``kuin tanhuais urakal``.....no leposykekin on hieman huonontunut viime vuosina...on jopa noussut melkein viiteenkymmeneen...muutama vuosi se oli viel`44.....

    Sen jälkeen taivas aukeni, kun homma on hoidossa.

    Äänestä

Hawaiin paitaa en hae.

Äänestä

Nainen kostuu tanssiessaan hikisen miehen kanssa.

Äänestä
  • Väkisinkin.

    Äänestä

Kaivoin tämän keskustelun 128 sivua sitten. Mutta kun aihe on päivänpolttama samoin kuin se hikinen paita, niin en malta olla nostamatta esiin. Siis kuuma kesä tulossa, ja uudet vonkaukset.
Mikäs sen somempaa ?

Äänestä

Ensi kesästä ei vielä tiedä on kuuma vai viileä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lavalle vaan kirjoitti:

Minua on alkanut suunnattomasti ärsyttämään nämä riikinkukon tavoin käyttäytyvät liimapaidat. Tulevat ja nappaavat naisen lähelleen likomärkää paitaansa vasten. Pää kiinni toiseen ja saman tien on nainenkin aivan hiestä paidat märkänä. Ällöttävää. Luulevatko miehet todella, että nainen nauttii tanssista miehen kanssa, joka on märkä ja haisee?

Kun se jäisikin edes tähän, alkaa armoton vonkaaminen. Siirryn rivissä taaemmas, jottei enää tämän tyypin kanssa tarvitse tanssia, sekös tulta allensa saa ja taitaa miehet ajatella, että pakeneva saalis on paras saalis. Eikös hakemaan naisrivistön läpi suoraan syliin.

Kun yhdestä pääsee vaivoin eroon, ilmaantuu uusi riikinkukko liimapaitoineen esittelemään tanssitaitoaan suurin elkein. Onneksi kesä ei näistä pilalle mene, mutta tanssit ainakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu