Epilepsia ja 5:2 dieetti

Salla H

Oletteko muut epileptikot kokeilleet mitään dieettiä? Minulla on epilepsia ja haluaisin pari kiloa pois. Olen varovasti alkanut kokeilla tuota 5:2 dieettiä, mutta en ole uskaltanut rajoittaa paastopäivinä kalorimäärää 500 kaloriin asti, vaan olen syönyt reilusti enemmän. Silti vähemmän kuin normipäivinä. Minulla on myös hyvin alhainen verenpaine jonka vuoksi joudun syömään usein päivän mittaan.
Kokemuksia kellään?

4

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ceda

      Itse en ole kokeillut dieettiä - sen sijaan olen päässyt huomaamaan, että paras apu kilojen pudotukseen ja hyvään mieleen on eittämättä liikunta. Siispä: kuluta enemmän kuin syöt, niin diettejä ei tarvitse.

      Etenkin nyt kesällä kannattaa hyödyntää ulkoilua. Alhaisen verenpaineen takia ei kannata tiputtaa kalorimääriä liian alhaiseksi (jota 500 kaloria kyllä selkeästi jo on).

    • elintavat.

      Monipuolinen ja terveellinen ravinto ja /tai kotiruoka on pelkkä tyhjä fraasi, jota suurin osa suomalaisista ei edes ymmärrä.

      Kun proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien (muista myös tärkkelys) saanti on optimaalista, niin elimistö polttaa rasvaa energiaksi (joko varastorasvaa taikka syötyä rasvaa riippuen kumpaa tarvitsee polttaa). Ihminen pysyy terveenä, hoikkana ja energisenä.

      Laihduttaminen ei onnistu kaloreita laskemalla vaan syömällä oikein. Syömällä ihminen laihtuu ja pysyy terveenä. Länsimainen tapa laskea kaloreita koituu monen laihduttajan sudenkuopaksi. Laihduttajat väsyttävät aineenvaihduntansa syömällä mahdollisimman vähän kaloreita. Kun on sitten laihduttu vaikka 20 kiloa ja aletaan syödä toisenlaista ruokaa, turvotaan kaksinkertaisiksi.

      Oman kalorinkulutuksen tarkka laskeminen on käytännössä mahdotonta. Siihen tarvitaan laboratorio-olosuhteet ja tarkat mittalaitteet. Niitä löytyy vain esim. liikuntatieteen tutkimuslaitoksista.

      Ruokavalio ratkaisee 90 % painonhallinnasta, terveydestä, vastustuskyvystä, lihaskunnon kasvattamisesta ja ylläpidosta sekä lihasten palautumisesta, liikunta loput. Joten ei ole ihan sama mitä suuhunsa laittaa.

      Liian monelle "tavallinen" kotiruoka on lisäainepitoisia eineksiä, viljaa eri muodoissaan, sokeria, keinotekoisia makeutusaineita, prosessoituja kasvirasvoja (margariini, kasvirasvakerma jne...), sokerisia muroja, sekä sokeririkkaita maustettuja maitotaloustuotteita. Sellainen ruoka ei riitä. Se sairastuttaa.

      Terveellisen ravinnon kivijalka koostuu kolmesta asiasta: proteiineista, väreistä ja rasvoista.

      Ravinto on yksi olennainen asia, millä pystyy vaikuttamaan rasvanpolttoon. Pääsääntö on, että mitä enemmän syöt hiilihydraatteja ja tärkkelystä (kasviksia pitää syödä vähintään 1/2 kiloa päivässä), sitä vähemmän rasva palaa. Hiilihydraatit ja tärkkelys ovat rasvojen lisäksi kehon toinen pääasiallinen energianlähde.

      Ruoansulatuksessa tärkkelys, sokerit ja hiilihydraatit pilkotaan glukoosiksi ja muiksi sokereiksi, jotta ne voivat imeytyä. Glukoosin ylimäärä varastoidaan lihaksiin glykogeenina. Pieni osa glukoosista varastoituu maksaan. Kun maksan glykogeenivarastot ovat täynnä, muuttaa maksa ylimäärän glukoosin rasvaksi elimistöön ja yleensä siihen vyötärölle haitalliseksi sisäelinrasvaksi.

      Kun hiilihydraatteja ei ole muuttaa glukoosiksi, niin maksa muuttaa rasvaa glukoosiksi ja näinollen rasva palaa eli mitä enemmän syöt hiilihydraatteja sitä vähemmän laihdut.

      Lisätkää liikuntaa asteittain kunnes päivittäisestä liikunnasta tulee elämäntapa (muistakaa erityisesti hyötyliikunta). Liikunta on se voima, joka pitää kehon kunnossa. Ilman liikuntaa laihduttaja ei saavuta täydellistä voittoa. Kaikki liikuntamuodot kelpaavat. Etsiytykää sellaisten liikuntalajien pariin jotka todella kiinnostavat. Pääasia, että nousette sieltä sohvalta!

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

      Kuulostiko liian helpolta?

      Laihdutus on järjetön bisnes, kun kaikki päivälehdet ja aikakauslehdet ovat viimeisen 30 vuoden aikana joka kevät ja syksy kirjoitelleet milloin mitäkin laihdutusopasta ja liikuntavinkkejä lehtiinsä, jotta lehti myy. Kauppa se on joka kannattaa. Ja tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Kun mitään uutta ei tapahdu ihmisen fysiologiassa eikä tule tapahtumaan, niin kerrataan vanhoja asioita vuodesta toiseen hiukan artikkelia muuttaen. Lisäksi kaikenlaista rasvasiepparipilleriä, laihdutusryhmää, ateriankorviketta, pirtelöä, välipalapatukkaa ja vaikka mitä ihmeainetta myydään miljardeilla, jotta rasva palaa, vaikka kansa ei laihdu yhtään, päinvastoin.

      Missä vika?

      Ja virallinen taho ja heitä edustavat tyypit (mm. viralliset ravitsemusterapeutit) kyllä varmistavat, että Matti ja Maija Meikäläinen jatkossakin aloittavat aamunsa mikropuurolla ja rasvattomalla maidolla sekä vetävät leipää naamariinsa aamusta iltaan margariinilla, etteivät vaan laihtuisi ja tervehtyisi.

      Mitä muuta Pekka Puskan pulju on saanut aikaan, kuin -50 luvulta terveen kansan sairaaksi. Ja kaksituhatpäisen puolityöttömän lääkärikunnan nostettua 20 000 täysin työllistettyyn lääkäriin ja 700 lääkärin vajeeseen. Eikä sekään riitä !!!! Eikä kukaan reagoi, eikä tee asialle mitään?


      VHH EI ole mitään rasvausta tai proteiinin ylitankkausta, vaikka näin virheellisesti väitetään virallisen tahon puolelta, nettipalstoilla tai iltapäivälehtien lööpeissä.

      Ja D-vitamiinia purkista 100µg/vrk
      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/vitamiinitutkimuksen-pioneeri-suomalaiset-tarvitsevat-suosituksia-enemman-d-vitamiinia/?shared=42653-e373a8ad-999

      Ja lukuisten eri sairauksien oireet katoavat ja terveet pysyvät terveinä elintasosairauksista.

      • elintavat.

        Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio on ihmisen ihan normaali ruokavalio, jonka puolesta puhuja jo vuosikymmeniä on ollut Suomessa lääkäri Antti Heikkilä.

        Viljat, sokerit ja peruna vaihdetaan muihin kasvikunnan tuotteisiin ja niitä syödään 500-1000 grammaa päivässä.

        Rasvoja ja proteiinia syödään elimistön tarpeisiin sopivasti iän, painon ja kulutuksen mukaan ja ihan virallistenkin (VRN) suositusten mukaan aikuisella tämä tarkoittaa noin 80-100 grammaa päivässä.

        Jäikö nälkä?

        Tuskin jäi ja näinollen et kärsi aliravitsemuksestakaan, kuten ennen runsaasti ravintoköyhää viljaa ja pottua puputtamalla, jotka nostavat ainoastaan verensokeria.

        5/2 dieetti – älä todellakaan kokeile tätä kotona
        http://samisundvik.com/2013/09/07/52-dieetti-ala-todellakaan-kokeile-tata-kotona/


      • Ei intoilija

        Mitä opaskirjoittajien puljut ovat saaneet aikaan Esim Antti Heikkilä, Antti Arstila ? Mielipiteitä ja linkkien antajia riittää jokainen uskokoon miten tahtoo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe