...mutta en mitä. Siis että mikä aiheuttaa sen, että minulle tuntuu olevan täysin mahdotonta luoda pinnallista tuttavuutta syvemmälle meneviä ystävyyssuhteita, kuin äärimmäisen harvoin (ja ne harvatkin ystävyyssuhteeni tuntuvat aina häviävän).
Olen usein miettinyt, että mahtaako minulla olla jokin aspergerin syndrooma, mutta sitten taas toisaalta, minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää tunteita tai esimerkiksi tulkita ilmeitä ja muuta sellaista. Pikemminkin on niinpäin, että ilmeisesti minun omassa olemuksessani on jotain, mikä vaikuttaa muista ihmisistä oudolta ja epämiellyttävältä ja sellaiselta, että minuun ei haluta tutustua pakollista yhdessäoloa (mikä esimerkiksi työssä vaaditaan) enemmän.
Ja toisaalta olen taas miettinyt, että onko minulla jokin skitsoidi persoonallisuushäiriö, sillä usein -ja pitkiä- aikoja haluan olla yksin ja tunnen vain itseni henkisesti rasittuneeksi kun minun täytyy olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Mutta toisaalta taas myös haluaisin olla sosiaalisesti normaali ja kyetä luomaan normaaleja ihmissuhteita, mikä ilmeisesti ei ole skitsoidisuuden oire lainkaan.
Eli siis toisaalta haluaisin ystäviä, mutta toisaalta taas koen sosiaalisen elämän ja muiden ihmisten kanssa olemisen turhauttavaksi ja rasittavaksi, kun en oikein koskaan tunne olevani muiden ihmisten kanssa samalla aaltopituudella, tai muut ihmiset eivät koe mitään halua tutustua minuun.

Vastaukset 5
Vanhimmat
myös minulla sama juttu, kun haluaisin ystävän tai ystäviä, en ole löytänyt sellaista jonka kanssa voisi keskustella syvempiä asioita. ne saan jotenkin karkotettua. ne vaan sanoo että haluavat olla rauhassa, jos olen yrittänyt ottaa yhteyttä. niillä on kaikilla omat ystäväpiirinsä, ja tuntuu että ei ole ketään jolta puuttuu ystävä. minusta joku saisi ystävän jos löytyisi joku joka ajattelee samoin asioista.
Outoa on
Mulla on aivan sama, olen kait jotenkin outo..toisaalta jos ei ole toisen
kanssa samalla aaltopituudella niin se kyllä vaikuttaa..
tuntuu siltä kun käy joittenkin ihmisten luona kylässä, niin ilmapiiri on jotenkin vaivautunut ja tuntuu että ne pitää jotenkin outona kun ovat vaan hiljaa. sitten kun lähden pois, niin ei kutsuta uudestaan kylään. mutta kun minä kutsun niin sanotaan että käydään, mutta ei heitä kuulu kylään. en sitten ole enää pitänyt sellaisiin ihmisiin yhteyttä. kun tulee ihan rikollinen olo, että on häirinnyt heidän kotirauhaansa. jotenkin tuntuu että olen liian arvoton ihminen heidän tuttavakseen. ei ole ketään jonka luona voisi käydä, vaikka haluaisin.
Niinhän se varmaan on, virtuaalimaailmassa... Kuule tässä sinulle "tietopläjäys": skitsoidisimmat ihmiset ovat aivan varmasti eniten sosiaalisssa medioissa, terveisin taviksen keitittiöpsykologinen mielipide. Muun muassa Norjan sekopää -massamurhaaja ihmishirviö- Anders Behring- Breivik oli todella aktiivinen "sosiaalisessa mediassa", samaten viiden sikiön ruumiita oululaisessa pakastimessa säilyttänyt eukko, ja Anneli Auerilla oli "nettifirma" vaikka oli kotiäiti, ja niin edelleen, ja heitä kuvailtiin heidät sosiaalisissa medioissa "tunteneiden" mukaan "sosiaalisiksi", eli kertakaikkiaan hieman skitsoidista porukkaa on paljon olemassa.
Teidän Suomi24- nettipalstaihmisvihaajien jutut ovat suoraan jostakin horror-galleriasta. Kukaan ei muka pidä kenestäkään, kaikki on kaikki jättäneet, kaikki on muka niin outoja - enpä usko, että herjaamanne ovat outoja, koska tavallisia ihmisiähän netissä häiriiryneet pilkkaa.