Eli olen jo niin pitkään kun muistan, haaveillut omasta koirasta.
Minulla on kuitenkin omituinen pelko, etten pitäisi juuri siitä koirasta minkä ottaisin.
Ettei kemiat kohtaisikaan koiran kanssa, voiko niin käydä ?
Onko jollekkin käynyt niin ja mitäs sitten on tapahtunut? Ksi koira jotenkin aistii jos ihminen ei pidä siitä.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että kun koiran ottaa niin se sitten on ja pysyy tuli mitä tuli!
En tiedä johtuuko pelkoni siitä kun olin pieni lapsi ja meillä oli koira josta en jostain syystä pitänyt yhtään.
Toki olin silloin ihan penska, mutta olisihan se kamalaa:(....
Minulla on kuitenkin omituinen pelko, etten pitäisi juuri siitä koirasta minkä ottaisin.
Ettei kemiat kohtaisikaan koiran kanssa, voiko niin käydä ?
Onko jollekkin käynyt niin ja mitäs sitten on tapahtunut? Ksi koira jotenkin aistii jos ihminen ei pidä siitä.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että kun koiran ottaa niin se sitten on ja pysyy tuli mitä tuli!
En tiedä johtuuko pelkoni siitä kun olin pieni lapsi ja meillä oli koira josta en jostain syystä pitänyt yhtään.
Toki olin silloin ihan penska, mutta olisihan se kamalaa:(....
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kannattaa vaan tarkkaan miettiä ensin rotu, mitä tutumpi se on lapsuudestasi saakka, eli kotona tai naapurilla ollut niin sen parempi. Otat sen pentuna ja muistat vaan alusta asti alkaa kasvattamaan sitä kunnon koiraksi. Vuoden viiva kolmen iässä sinulla tulee olemaan hankala vaihe kunnes koirasi kasvaa oikeasti aikuiseksi ja rauhoittuu. Siitä eteenpäin tuskin voit olla rakastamatta koiraasi, olethan sen itse kasvattanut ja kouluttanut.
Mutta kyllä se mahdollista on, jos koulutuksen laiminlyöt ja alat siihen vasta vuosikkaan kanssa, niin saat tehdä niin paljon duunia sen virheen korjataksesi että varmaan ainakin muutaman kerran ihmettelet miksi urakkaan olet lähtenyt. Silloin muista tuo "Kuitenkin olen sitä mieltä..."-kohta.
Eli kyllä saattaa laiminlyönnin ja harkinnanpuutteen seurauksena tulla tilanne että kemiat eivät enää kykene kohtaamaan. Silloin seuraa yleensä allergiaa, ajanpuutetta, muuttunutta elämäntilannetta joissa koira annetaan tai myydään pois.
Itselläni on juuri tällainen kotia vaihtamaan joutunut koira. Ja kyllä sen ojentaminen oli työn takana mutta nyt voin itse olla tyytyväinen sillä koira toimii nyt kuin ihmisen mieli.
Teet vain tietoisen päätöksen että tämä koira ei lähde tästä talosta kuin tassut edellä pitkän ja hyvän elämän jälkeen.
"...meillä oli koira josta en jostain syystä pitänyt yhtään..."
Mietippä ihan huolella, miksi et pitänyt. Varmasti siihen joku selvä syy oli. Sitten sinun on helpompi ajatella jatkossa, että ei ole mitään "kemioita" vaan oikeita syitä joihin voit itse vaikuttaa.
Kllä vain! mulla on sellainen tilanne että hommasin koiran jonka kanssa se pentu-aika oli aika leppoisaa mutta sitten kun se aikuistui niin homma lähti lapasesta. Olen kyllä yrittänyt kouluttaa kaikin tavoin koiraa mutta sen ärsykekynnys on niin matala että koulutus on todella vaikeaa. Jossain vaiheessa jotenkin vain luovutin ja nykyään mietin että pitääkö mun yli kymmenen vuotta sietää tota rakkia. Kuulostaa pahalta mutta en vain tykkää koirastani eikä se musta. Se vaistoaa sen ja se pelkää mua mutta toisaalta on riippuvainen musta. Mun mielestä ei ole paha asia antaa koiraa pois varsinkin jos joku toinen henkilö pärjää koiran kanssa paremmin niin sehän on koirallekin parempi ratkaisu. Mutta se on aika vaikea päätös. En ole kiintynyt nykyiseen koiraani näiden parin vuoden sisällä yhtään niinkuin entisiin. Vika on varmaa mussa mutta tosiaan kemiat ei kohtaa ja se turhauttaa koko aika. Ihan kuin joutuisi koiran ehdoilla elämään. Varmaan väärä rotu ja väärä ihminen omalla kohdallani. Opiksi olisi otettava.
Nykyään tiedän että en ole koiraihminen pohjimmiltani mutta aion silti hoitaa koirani kunnialla kun sen kerran hommasin. Tällä tarkoitan liikuntaa ruokaa virikkeitä mutta mikään ei saa mua kiintymään syvemmin tuohon otukseen.
jos koirasi on kerran vasta kaksivuotias, niin jatka koulimista sitkeästi vielä vuosi, sitten se helpottaa. Muutos voi tulla ihan kuin varkain, eli yhtäkkiä vaan huomaat että koira on täysin muuttanut luonnettaan. Siitä on tullut aikuinen. Aikuisen koiran kanssa elämä on vielä helpompaa ja leppoisampaa kuin pennun.
Koirani tuli kotiini 4 ja puolikuisena ja todella villi tapaus.Suu kävi koko ajan,eli en voinut silittää ilman että hammastelu alkoi,en voinut kehua koska meni ihan sekaisin innosta,pelkkä hymykin laukaisi jonkin käytösmuutoksen.Eli pikkasen masentavaa,koira jonka kanssa ei voi kommunikoida niinkuin haluaisi!No,hammastelun sai pois sillä että koiralle lelu suuhun kun sitä silitti ja kehumiset tosi maltilliseksi että "toivottu käytös"ei muutu ei-toivotuksi.Nyt koira on kohta 3-vuotias,silittää voi ja kehua voi,vaikka perusluonne on edelleen sama.Eli koira kasvattaa omistajaansa,se ei voi vastata kaikkiin tarpeisiin,joita omistajalla on,koska sillä on oma luonteensa ja omat tarpeensa.Mutta jos suostuu mukautumaan siihen,mitä koira on,niin kyllä varmasti löytää riittävän hyvän tavan olla yhdessä.Eihän sitä itsekään ole kaikista ideaalisin omistaja koiran kannalta?
Niin siinä voi käydä, että koirasta ei pidäkkään. Minullakin on tällä hetkellä 2 sellaista koiraa joista en juurikaan pidä, mutta en niistä ole luopumassakaan.
Vahingosta viisastuneena pyrin tulevaisuudessa tutustumaan haaveilemaani rotuun mahdollisimman paljon lukien ja katsellen videoita, jos ei ole mahdollista tutustua kyseiseen rotuun livenä. Pyrin mahdollisimman tarkasti löytämään myös kaiken sen tiedon mitä ei "virallisissa" rotua koskevissa teksteissä ikinä lue...eli ne huonot puolet ja muuttuneet luonne ominaisuudet. Ja kaiken muunkin josta ei puhuta, kuten se seikka, että nykyisin lähes kaikkia rotuja trimmataan, vaikka sitä ei missään mainitakaan. Rodun ulkonäkö trimmaamattomana ei todellakaan ole sama, kuin kauniissa kirjan kuvissa.
Älä ota koiraa. Koira EI TAATUSTI pitäisi sinusta. Koira pitää vain varmakäytöksisestä ja johdonmukaisesta isännästä. Mistä teitä täysin käsittämättömiä ääliöitä tähänkin maahan riittää. Että joudut oikein muilta kysymään tällaista asiaa. ÄLÄ TODELLAKAAN SIIS OTA KOIRAA JA MAAILMA PELASTUU!
Jos epäilet yhtään, et ota koiraa. Koira aistii tällaiset asiat helposti ja käyttäytyy sen mukaan.
Mä otin aikuisen sekarotuisen uroskoiran pari kk sitten. Tunsin sen ennen meille tuloa ja sillon se oli kiva koira, sit kun tuli meille niin se rupes ärsyttäväks, ei ota kontaktia siis yhtään, ei tunnu vaan käsittävän et oon sen omistaja. Ja ihan järkyttävä riistavietti. Suoraan sanottuna vihaan koko koiraa. Meidän toinen koira on kyl ihana ja sen kanssa jaksais tehdä ihan mitä vaan muttei tollasen ärsyttävän karvakasan jolle on ihan sama kuka sen omistaa..
Aloittajalle: Ota koira pentuna, et voi olla pitämättä siitä. Ja valitse rotu tarkkaan!
No et ole vielä voittanut koiran luottamusta. Jos olet noin heikkohermoinen, luovu koirasta. Se ansaitsee omistajan, joka ymmärtää koirien päälle. Joillakin roduilla, yli yksivuotisissa uroksissa, voi mennä vuosikin, ennen kuin koira hyväksyy uuden ihmisen omistajakseen.
Vika tuolla ihmisellä on vielä enemmän siinä että ei ymmärrä riistaverisen koiran luonnetta yhtään. Koirista voisi sanoa olevan kaksi tai kolmea päätyyppiä.
1.Koirat jotka ovat kehitetyt metsästyksen avuksi. Ne ovat itsenäisiä, sinkoavat irtipäästyä sadanmetrin päähän etsimään riistaa joko ajaen tai haukkuen. Näennäisesti eivät kunnoita omistajaa, mutta tosiasia on että jos omistaja harrastaisi metsästystä niin kyllä saalista tulisi ja omistaja kehuisi koiraansa miten hyvä se on.
2. Paimenkoirat, joka ilmeisesti olisi ollut edellisen toiveuni. Pysyvät vierellä ja tottelevat kuin unelma täyttäen omistajansa pienimmänkin toiveen. Todellisia perskärpäsiä siis.
3. Jos kolmannen päätyypin haluaa nähdä niin sitten nämä seurakoirat, joiden ainoa elämäntehtävä on juosta jonkun typerän pallon perässä tai terrorisoida ympäristöä räkytyksellään kyllästymättä siihen koskaan. Tämän ryhmän koirat on epäonnistunut yhdistelmä kahdesta päätyypistä.
Suosittelen myöskin koiran antoa pois ellei oma asennemuutos onnistu.
kultainennoutaja ja labradorinnoutaja ei oo vihaisia koiria jos ei sit ala kiusaamaan