Eli siinä ongelma, lapsi ei nukahda päiväunille.
Selkeästi kuitenkin niitä tarvitsee vielä.
9 illalla nukkumaan ja aamulla herätys puoli 8.
Päiväunille olen laittanut noin yhden aikaan.
Lapsi vain riehuu sängyssään eikä rauhoitu millään, tunnin olen siellä pitänyt ja pakkohan hänet on sitten ottaa pois kun ei vaan nuku.
Tästä noin pari tuntia niin lapsi itkee "nukkumaan" , mutta eihän se sitten enää onnistu.
No sitten kiukutellaan ja kitistään väsymystä muutama tunti ja loppuillasta lapsi vain makoilee milloin missäkin, tuntuu että koko iltapäivä ja ilta valuu ihan "hukkaan".
Selkeästi siis tarvitsee unet, mutta miksi ei nuku??!!!!
Olen yrityänyt kokeilla muuttaa rytmejä, mutta ei ole ollut vaikutusta.
Nukkumaan aikaisemmin/myöhemmin, herätys myöhemmin/aikaisemmin tai päiväunille myöhemmin/aikaisemmin.
Olisiko siis neuvoja?
Alkaa jo ottaa aivoon kun toisiaan klo 15 asti klo 21 pelkkää kiukkuamista!!!
Ei nuku päiväunia vaikka tarvitsee niitä
3
154
Vastaukset 3
- aikaisemmin
En osaa muuta ehdottaa kuin että laitat lapsen selkeästi aikaisemmin nukkumaan eli jo klo 11.30-12. Meillä uni ei tule jos lapsi on liian väsynyt eli on pakko viedä päiväunille silloin kun vaikuttaa vielä pirteältä. Olet tätä tietysti jo kokeillut, mutta muuta en osaa ehdottaa, meillä tämä aikataulutus auttoi. Ärsyttävää tässä on ,että aamupäivät jäävät tosi lyhyiksi, mutta se iltakiukkukin on todella rasittavaa.
- ...
Ei oikein ole muuta neuvoa antaa kuin että enemmän ulkoilua ja herätys aamulla tuntia aikaisemmin. Lapsen ikäkin olisi aika oleellista tietää...
- laittaisin
paljon aiemmin illalla nukkumaan kuin kello 9.Jos päikkärit jää välistä niin 19.30-20.00 nukkumaan jo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen411870- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841291Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151174Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147791Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast54759Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56700Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13679Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27668- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95625- 51617
- 47587