Tässä viikolla oli jossain lehdessä pieni uutinen Pariisista. Siellä oli jokin ns.
lemmensilta romahtanut. Tiedättehän, silta missä on/mihin on lisätty jokin aidanpätkä, mihin rakastavaiset lukitsevat munalukon, ja heittävät avaimen pois.
Jutun mukaan painoa oli kertynyt pikkuhiljaa tonnin verran, mikä oli sitten osaltaan
ylittänyt murtolujuuden ja lopuksi vaikuttanut romahtamiseen.
Tosiasiat tosiasioina, mitä silmien edessä konkreettisesti tapahtuu, mutta tulihan
siinä lukemisen jälkeen vähän surullinen olo.
Toivon ja toivon, että vastaavaa ei enää ikuna tapahtuisi. Missään. Ikinä.
Lemmensilta on kaunis symboli olemassaolollaan.
Joku irvileuka voisi vinosti hymyillen todeta, että siinä rakkaus romahti.
Vaikea siihen on uskoa, mutta tuskin romahti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014060918391310_ul.shtml
Tuossa se uutinen. Ihmisten ajattelemattomuutta. Ei ajatella kuin sitä että itsellä on kivaa, ei ajatella mikä hinta siitä on muille.