Metsämies/Metsänomistaja

ViliHuli

Jokos olet käytännön tasolla päässyt pyörivää hirvitorniasi kokeilemaan?
Niin, ja mitenkäs on sen suurella nopeudella kiitävän auton lavalle suunnittelemasi "linkolavetin" kehittely edennyt, vai joko ihan kokeiltu on??

Tuota kokeilua osaan nyt kyllä jo tapahtuneeksi epäillä, Teitti kun ei enää ole ehtinytkään jahtikansaa enemmin kokopäiväisesti huvittamaan, (lue harmittamaan).

Niin, sen metsäsi sitten onnitut jalleen metsästysoikeuden osalta vuokralle antamaan. Se oli MIEHEN TEKO. Osasit sen lopulta tehdä kun riittävän monia hyviä ohjeita sait.

Mutta, unohda kaikki hörhöilyt, niistä nenäs, nosta housus, ja ole muutenkin kuin muutkin miehet.

Jahtionnea toivottelen!!, ja muistahan ne ennakot !!

1

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukija nainen

      On tainnut Metsämies;hen saapas lipsahtamaan siellä auton lavalle kehittämällään lavetilla, sillä jokainen yhdenkään ajattelevan solun omaava ymmärtää hyvin ettei koko hommassa ole häntää eikä päätä. Imupaperilla on se kuivattu mitä jäljelle on jäänyt.

      Toinen vaihtoehto on tietysti se, että Mettäämies on lopultakin uskaltautunut sinne pohjanmaan isäntien "kädestä pitäen" kouluun.

      Kolmas vaihtoehto on taas sekin hyvin ymmärrettävä. Hän on saanut potkut työstään, kun 90% työajastaan eräväkeä hauskuutti, eikä siellä kotona vieläkään ole tietoyhteyttä hulimatta siitä, että jo koehtia oltiin sen hankintaan kokoamassa.

      Toivotaan nyt, että kaikki kuitenkin parhain päin kääntyy, ja poika opikseen ottaa. Osaan vieläkin aivan vähäisessä määrin uskoa siihen, että sinne Savonmaalle saadaan joskus aivan kelponen erämies. Selvin osoitus tuosta kehityksestä on tuo hänen tekonsa - antaa se metsäpalstansa jälleen vuokralle paikalliselle metsästysseuralle. Aivan sieluni silmin näen nyt mitenkä paikallinen eräväki nyt herralle hattuaan nostaa, ja sehän kehittää miestä kun häntä arvostetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6566
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4201
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3529
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2911
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1521
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      938
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      923
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      899
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      888
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      869
    Aihe