Eli meillä on vasta 8 kk koira, joka on yhtäkkiä lopettanut leikkimisen.
Ennen jos ei nukkunut niin oli kokoajan leikkimässä itsekseen tai sitten minun kanssani.
Parasta koirasta on kun sille heitellään palloa.
No yhtäkkiä kaikki leikkiminen on loppunut.
Muuten koira on ihan normaalisti, ei siis mitenkään passiivinen, mutta ei vain leiki.
Noin viikko sitten opetin koiralle että kun heitän palloa niin se palautetaan minulle ja sitten heitän uudestaan. En tiedä voisiko tuo nyt sitten vaikuttaa niin ettei halua enää leikkiä?!
Ennen kun otin käteen jonkun lelun niin koira ei meinannut pysyä nahoissaan.
Nykyään ei reagoi mitenkään, mulkoilee vain.
Mistähän tämä johtuu?
Voiko koira olla masentunut tai jotain?
Koira ei leiki enää
4
2154
Vastaukset
- Voi olla
masennustakin mutta voi olla rotuominaisuuskin. Eli mitä rotua se on? Mun pystykorvaa ei paljon pallot jaksa kiinnostaa, ei myöskään juuri vetoleikit. Mutta auta armias kun metässä lenkillä nähdään orava, jänis, kettu, kauris, hirvi tmv. niin eipä meinaa nahoissaan pysyä. Joitakin ei vaan jalliteta millään pelleilyillä pallojen kanssa.
Jos koirasi on jokseenkin samantyyppinen että ulkona syttyy, niin sitten vaan ulkoilette paljon, siis tuntitolkulla. Ja nimenomaan metsissä ja pelloilla eikä mitään korttelin ympäri toisten postilaatikoita merkkaillen. Jos koira ei ole riistaviettinen, niin sitten se kaipaa ehkä jotain muuta ulkoharrastusta, paimennusta, tokoa, aqilityä tmv.
Luulisin että paras tuntomerkki masennukseen tai sairauteen voisi olla ettei kiinnosta kertakaikkiaan mikään. Ei lähtisi mielellään edes ulos tai hyvin vaivalloisesti. - ei meilläkään
Meidän koira tosin on vanhempi kodinvaihtaja, jonka piti edellisessä paikassa olla aina hiljaa sisällä eikä sitä ulkonakaan paljon leikitetty. Ehkä sen rotukaan ei silti ole kaikkein leikkisimmästä päästä.
Luettuani kirjoituksesi tuli vähän surku, ja menin piskiä piiloon lakanan alle yhden huoneen nurkkaan. Sitten kutsuin koiraa, ja kun se oli aikansa tassutellut etsimässä ja ihmettelemässä otin lakanan pois. Oli se sitten iloinen, kun nauroin ja rapsuttelin.
- Tuota en kyllä älyä, että miksi se ei löydä piilossa olevia ihmisiä. Ruuan se ainakin haistaa helposti ja myyrät puskista. Jos koiran tila muuttuu melko yllättäen, suositus on viedä koira lääkäriin; voihan sillä olla sairaus mikä ei näy päällepäin..
- lekuriin mars
Tod.näk.kipuja jossain,esim luuston liian nopea kasvu/tulehdus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,582407Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1022108Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972067Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241987MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141815Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5411714Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S121611Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?521425Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411383Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751339