Minkä takia on raskaus oireita ja tuntuu siltä että saattaisi olla raskaana, jos viimeksi kun testasin varmuudeksi, niin tulos näytti negatiivista? Onko mahdollista että menkat olisi raskauden aikana myös alkuvaiheessa?
Outoa
Hämmentynyt täysin
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hormonit saattavat heitellä joskus, ja aiheuttaa kaikenlaista. Myös ihmisen mieli voi kehitellä oireita, jos oikein toivoo tai pelkää. Lisäksi jokin tulehdus voi aiheuttaa oireita, kuten vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, väsymystä, kuukautishäiriöitä, muita vuotoja tai mikä nyt milloinkin voisi jollakin olla myös raskausoire. Milläs päivämäärällä testasit, kuinka paljon ennen tai jälkeen kuukautisia? Joillakin saattaa tulla kuukautisvuotoakin, mutta useimmat ovat sanoneet sen olevan vähän erityyppistä, kuin normaalisti.
En muista päivämäärää, kun testin tein. Menkat tulivat n. Viikon viimeksi liian ajoissa. Olen vain hämmentynyt koska obulaation jälkeen on tullut jos jonkunlaisia oireita ja vähän ennenkin ovulaatiota on ilmennyt oireita. Emme ole vielä valmiita lasta saamaan, mutta silti jossain määrin tahtoisin lapsen jo nyt. Tietysti hieman pelkään että oisin raskaana ja nyt on ollut lähi kuukausina stressiä hieman tavallista enemmän myös...
Lisäksi on tullut enempi valkoista vuotoa kyseisten menkkojen jälkeen, jotka olivat tavallista "rankemmat".