Tyylikkyyden ABC

Hieno päivä taas.Tekisikö mielesi ottaa hieman aurinkoa, muutama olut ja kenties jäätelö?Iholle tottakai aurinkorasvaa ettei vaan pala?Sitten voisi ottaa pari makeista ja ehkä lasin viiniä ennenkuin lähtee kaupungille hillumaan mutta suihkussahan pitää käydä ja pesaista hiki pois uudella hyväntuoksuisella vaniljaisella shampoolla.Päälle turautetaan hieman hajuvettä tottakai ja sitten ulos :)

Kävikö mielessä mitä kaikkea kivaa syöt normisapuskan seassa ja mitä kaikkea oikeastaan itseesi hierotkaan kun käyt suihkussa, peset hampaasi tai töräytät dödöä kainaloon?

"Alkoholijuomat

Monet olut- ja varsinkin viinilaadut kirkastetaan eläinperäisten ainesten avulla. Oluet, etenkin tummat, saadaan selkenemään kalasta tehdyllä gelatiinilla. Viininvalmistuksessa käytetään samaan tarkoitukseen esimerkiksi albumiinia (munanvalkuaista), kalaliimaa, liivatetta (gelatiini) tai joissain harvoissa maissa maidosta valmistettua kaseiinia. Verialbumiinin käytön kirkastuksessa EU on kieltänyt. Viinejä kirkastetaan usein myös ei-eläinperäisillä aineilla, mutta mitään etiketistä löytyvää erottelua ei kirkasteen alkuperästä löydy, sillä nykyinen EU-lainsäädäntö ei velvoita alkoholijuomien tuottajia varustamaan tuotteita täydellisin tuoteselostein. Usein tuottaja kirkastaa viinit kauden mukaan eri aineilla ja välillä viinieriä ei edes kirkasteta, jos tuottaja on väriin tyytyväinen. Viime kädessä kuluttaja ei valitettavasti voi tietää viiniä valitessa kirkasteen alkuperää. Täysin vegaanisia ovat lähinnä israelilaiset kosher-viinit. Venäläisessä ja itäeurooppalaisessa vodkassa käytetään toisinaan luujauhoa. Campari ja osa punaviineistä sisältävät karmiinia.

Karmiini on punainen väriaine, joka on peräisin kuivatuista hyönteisistä, kokkilinikirvoista. Jotta saadaan 500g karmiinia, on tapettava 70 000 kokkilinikirvaa. Sitä käytetään mm. alkoholijuomissa.

Luuhiili (esiintyy usein englanninkielisellä nimellä bone char) tehdään teurastettujen eläinten luista. Sitä käytetään mm. alkoholijuomien suodatukseen. "

"Makeiset

Gelatiini eli liivate on proteiini, jota eristetään yleensä teurastettujen sikojen sisäelimistä, joskus myös vasikoista. Käytetään mm. makeisissa.

Karmiini on punainen väriaine, joka on peräisin kuivatuista hyönteisistä, kokkilinikirvoista. Jotta saadaan 500g karmiinia, on tapettava 70 000 kokkilinikirvaa. Sitä käytetään mm. makeisissa.

Lesitiini voi olla peräisin kananmunista, jolloin raaka-aineena ovat poikkeuksetta häkkikanalamunat. Sitä käytetään mm. suklaassa ja muissa elintarvikkeissa.

Luujauho on jauhettuja eläinten luita. Sitä käytetään mm. makeisissa.

Sellakka on kilpikirvojen erite. Sitä käytetään mm. makeisissa.

Veri on peräisin teuraseläimistä. Sitä käytetään mm. joissakin purukumeissa."

"RNA/DNA ovat peräisin teurasjätteistä. Niitä käytetään kosmetiikassa ja shampoissa."
"Luujauho on jauhettuja eläinten luita. Sitä käytetään mm. hammastahnoissa."
"Testosteroniproprionaatti on peräisin sonnien kiveksistä. Sitä käytetään voiteissa."

Teurasjätteitä ja luujauhoa,kusta,murskattuja paskakuoriaisia,kirvoja,majavan anusrauhasta,härän pallihormoneita ja muuta luonnollista ja terveellistä kivaa päälläsi olet valmis illanviettoon Porin yöelämässä :D
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

penii dasdfokaosd!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eikö ole mukavaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu