Mistähän tämä johtuu, miten voi olla mahdollista?
Näin tässä yksi yö n. viikko takaperin todella ikävää, painostavaa ja todentuntuista unta.
Unessani olin viiskyt-kuuskyt luvulla käytöstä poistetussa mielisairaalassa. Olin unessa joskus pienenä kuullut, että sairaalalla oli traaginen loppu, mutta en tiennyt mikä/mitä.
Käyskentelin aamusta lähtien sairaalan käytävillä, katselin ja tutkiskelin huoneita, luin sairaalan potilaiden potilastietoja yms.
Päivä alkoi kääntymään jo iltaa kohden ja sytytin ensimmäistä kertaa valot. Katkasia oli samanlainen, kuin esimerkiksi kerrostaloissa; kun painaa katkasijaa, valo syttyy n. 5 min ja sammuu sitten. Valo sammui vähän väliä ja painoin aina uudelleen ja jatkoin sairaalan tutkimista.
Sitten kun ulkona alkoi olla jo niin pimeää, että en enää nähnyt kunnolla pimeässä valon sammuessa, rupesi pimeässä ilmestymään joka paikkaan sairaalaa kuolleita ruumiita kulkemassa edes takas. Jokaikinen keho oli teloitetun näköinen; kaula oli katkastu, jäseniä puuttui ja heihin oli tehty isoja reikiä. Näky oli kamala. Pelästyin ja sytytin valot. Valossa hirviöt katosivat, niitä ei näkyny muuta kuin pimeässä.
Juoksin läheiseen huoneeseen, suljin oven ja jäin kauhulla odottamaan valon sammumista.
Valo sammui ja näin lasioven takana taas kuolleita. Uskoin olevani huoneessa turvassa kunnes käännyin ja näin sängyssä makaamassa kuolleen naisen, jolla oli noin 10 cm kokoinen reikä rinnassa. Nainen nousi ylös istumaan ja kertoi, että heidät kaikki on tappanut yksi hoitajista vuonna 57. Pelästyin naista, juoksin ovelle ja kun tartuin ovenkahvaan, näin sairaalan käytävällä huonetta kohti kävelemässä sen tappaja-hoitajan.
Tähän heräsin. Kello oli hieman yli neljä. ja pelotti ihan älyttömästi.
Näin tämän unen keskiviikko-torstai välisenä yönä.
No, mikä tässä on kummallista; Siskoni sattui sottamaan minulle pitkästä aikaa seuraavana lauantaina. Juteltuamme niitä näitä, kerroin hänelle kummallisesta unestani, niin sisareni oli nähnyt hyvin vastaavanlaisen unen samana yönä ja vielä herännyt samoihin aikoihin painajaisestaan. Myös hän ihmetteli unensa ihmisiin kohdistuneen kamalan teurastuksen. Jokanen heistä oltiin tapettu samalla tavalla, kuin minun unessa ja selkeesti teurastamalla.
En ole ollut sisareni kanssa millään tavalla tekemisissä enne tätä unta varmaan kuukauteen.. enkä katsonut sillon edeltävänä päivänä edes telkkaria, että en ole telkkaristakaan nähnyt mitään kamalaa, mikä selittäisi samankankaltaisten unien näkemisen..
Mitä tämä tarkoittaa? vai onko ollut vain kummallinen sattuma? Osaisko joku kertoa?
unia teloitetuista ihmisistä??
1
153
Vastaukset
- maiqqu
Mielisairaala/yritätkö unessasi korjata jotain mikä on vaikuttanut itsetuntoosi heikentäen?
Vanhat vuosikymmenet siis jotain menneisyydestä vuosikymmenien/vuosikymmenen takaa?
Kuolleet teloitetut ihmiset, raajojen puuttumiset tuo itselleni mieleen, että on toiminta/puolustuskyvytön.
Rinnassa reikä siis liityisikö rakkauteen/luottamukseen.
Valon katkeileminen viittaisi sisäisen viestintäsi pätkimiseen, et saa kunnon yhteyttä johonkin, siis riittävästi valoa....???
Jos itse näkisin sellaista unta ajattelisin haluavani korjata jotain käsitystä itsestäni. Menneessä olisi voinut tapahtua jotain, mistä haluaisi irti. Ja HUOM! UNET LIIOITTELEVAT, joten se olisi voinut olla vaikka sellainen tapaus, että hoitaja on jättänyt yksin hetkeksi, mutta on kokenut sen totaalisena hylkäämisenä, vaikka se olisi ollut vain hetki,kun ei pikkulapset sellaista voi tietää...mutta se olisi voinut jättää hylkäämisen pelon siemenen itämään ja siitä haluaisi irrottautua.
Siskosi on käsitellyt samaa aihetta. Onko elämässänne/jommankumman elämässä jotain mikä aiheuttaa epävarmuutta ja kaipaisitte lisää luottamusta? Telepatia toimii välillänne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727