Ainoa ja oikea

Eikö ole aika erikoista, että oppi, jonka väitetään olevan ainoa oikea usko, on opillisesti Raamatun vastainen juuri tuon samaisen seikan vuoksi, ainoan ja oikean.

Ihminen on aina halunnut kilpailla ja olla muita parempi, jopa uskossa.
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Perustelut?

Äänestä
  • Perusteluja löytyy vaikka kuinka paljon, jos vain avaa Raamatun. Sen sijaan ei sieltä löydy mitään perusteluja sille, että joku väittää uskovansa oikein ja muut uskovat väärin. Se on Raamatun mukaan omanvanhurskautta, itseriittoisuutta, farisealaisuutta, toisten tuomitsemista, itsensä ylentämistä ja vaikka mitä. Hämmästyttävää että kukaan yleensä sanoo uskovansa Raamattuun ja samalla väittää uskovansa ainoana oikein. Ei ole silloin tullut oikein luettua ja ymmärrettyä sanaa.

    Äänestä

Saa*tana oli korkea enkeliruhtinas, jolla "nousi hattuun" ja se pyrki Jumalaa korkeammaksi. Niinpä Jumala pudotti s:n alas asemastaan.
Nykyään s. on Jumalan suurin vastustaja ja ihmisten villitsijä.

Samat piirteet on vanhoillislestadiolaisilla, jotka opettavat mm. että Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi - synnit voi antaa anteeksi vain vl-henkilö.

Äänestä
  • Synnit antaa anteeksi Jumala, me vain julistamme syntejä
    anteeksi Jeesuksen käskystä.

    Äänestä

Onko näyttöä että joku olisi saanut rikoksia anteeksi teidän julistuksillanne?. Mitätöittekö Suomen Oikeuslaitoksen??

Äänestä
  • Miksi sellaisesta pitäisi antaa näyttö jonka sinä itse keksit?

    Eikö teillä hellareilla ole riittävää näyttöä rikollisuudestanne kun jäsenistönne istuu vankilassa? Miksi lahkonne jäsenet ovat enemmistönä vankiloissa?

    Äänestä

Kysymys onko näyttöä kuuluu kaikille uskovaisille myös hellareille?

Äänestä

Pitääkö Brasilian viidakosta tulla suviseuroihin kuulemaan se syntien anteeksijulistus ?

voiko joku olla niin tonttu että uskoot odella Jumalan istvan vain veeälseuroissa, voiko?

Äänestä

### Synnit antaa anteeksi Jumala, me vain julistamme syntejä
anteeksi Jeesuksen käskystä. ###

Miksi Raamatussa ei ole sellaista sanottu, että ihminen voi saada synnit anteeksi vain toisen ihmisen välityksellä. Siellä on kylläkin sanottu, että joiden synnit te anteeksiannatte, niin ne ovat anteeksiannetut myös taivaassa ja joiden synnit te pidätätte, niin ne ovat pidätetyt myöskin taivaassa, mutta nyt tulee se oleellisin: MIKSI RAAMATTU EI PIDÄ SITÄ AINOANA KEINONA SAADA SYNNIT ANTEEKSI? Jos olisi näin, niin joku hengellinen yhteisö voisi sanoa, että vain meillä voi saada synnit anteeksi.

Äänestä

Olen kuullut "maallikkosaarnan", sponttaanisen
sylkyräiskyttelijä. Tuossa saarnassa saarnamies otti kuin
näytille jonkun Raamatun lauseen-- mutta mutta.

Alkoi puhumaan räkättävästi musiikista- ns. piikkilankamusiikin
kuuntelusta, kuin synnilistä se on. hel-vetin menijää..

Täysin "pa.ska saarna-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ehkä toiseksi paras kirjoitti:

Eikö ole aika erikoista, että oppi, jonka väitetään olevan ainoa oikea usko, on opillisesti Raamatun vastainen juuri tuon samaisen seikan vuoksi, ainoan ja oikean.

Ihminen on aina halunnut kilpailla ja olla muita parempi, jopa uskossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu