Haamujen metsästys ohjeet

Haamut ovat usein arkoja, eivätkä näyttäydy ihmiselle usein. Voit tutkia onko huoneessasi joku tavara siirtynyt tai tapahtunut jotain poikkeavaa, tai joku esine ilmestynyt. Jos olet voit alkaa tutkia näkisitkö haamuja, tässä pari pientä kikkaa jotka auttavat.

Käytä peiliä, yleensä haamut ovat takanasi ja kun katsot taakse niin, et näe niitä. Käytä siis peiliä, josta näet haamut kun ne ovat takanasi. Silloin sinun ei tarvitse katsoa taaksesi ja haamut ovat helpommin huomattavissa. Yleensä ne piiloutuvat kun käännät katseesi. Muista, että peilissä itsessään voi olla myös haamu, tällöin sinun tulisi kuvata haamu. Ota kännykkä tai kamera mukaan, jotta voit ottaa todisteita. Ole mieluusti pimeässä huoneessa.

Toinen vaihtoehto on, että häivyt pimeästä huoneesta. Jätät kameran päälle kuvaamaan huonetta ja tutkit näkyykö kamerassa aavetta. Tällöin aave luulee sinun häipyneen huoneesta ja uskaltaa tulla esille, mutta kamera tallentaa sen. Muista, että tulokset saattavat yllättää.

Etsi aaveita yö/ilta aikaan, silloin myös jännitys on taattu.

Välineet:
Taskulamppu, Kamera/puhelimen kamera.

Voit myös tutkia epäilyttävän näköisiä kuvioita, esim puussa. Nekin ovat yleensä haamuja, niitä on harvinaista löytää, mutta mielikuvituksella niitä löytää parhaiten.

Voit toki myös tutkia "Nettikummitusta".

Jos talossasi kummittelee voit kutsua Papin siunaamaan talosi, mutta muista, että kummitteleva saattaa olla joku kuollut läheisesi/naapurisi.

Älä pelkää kummituksia, ne ovat vain kuolleiden sieluja. Jotka eivät viälä ole menneet henkimaailmaan.

Toivottavasti tämä auttoi :). Voit myös yrittää metsästää ufoja taivaalla yö aikaan.

Kaikki jotka eivät usko haamuihin voivat lähteä täältä, koska tämä ei ole kiistely keskustelu. Kaikki jotka väittävät haamu havaintojen olevan kitsofreenia ja kuvien photoshopattuja voivat myös häipyä täältä. Tässä voi myös yleisesti puhua haamuista ja niihin uskomisesta. :)

25

4398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trolliminäni tahtoo huomauttaa:

      Nettikummitus on hyvin ikävä vieras. Se tekee kaikenlaista jäynää, varastelee naisten tavaroita, puhkoo kortsuja ja juo yleensä kaiken alkoholin. Parhaiten Nettikummitukseen on havaittu toimivan kolmosolut ja merisuolan ripotteliminen asunnon nurkkiin. Viimeksi Nettikummitus on tavattu....

      Sitten Kurpizza hermostui Sahlbergille ja kommentoi:
      Kirjoititko ohjeet itse vai kopsasitko netistä..?

      • Kirjoitin itse.


      • rainbowdash120 kirjoitti:

        Kirjoitin itse.

        Juups. Pyydän anteeksi Sähläribergin takia.


    • laaturatkaiseee

      Haamun metsästykseen on sitten tänävuonna ilmestynyt huijareita. Valitettavasti näin tehdään Suomessakin. Se on sentään hyvä puoli asiassa, että ne viritykset jää yleensä pariin tutkimus keikkaan, kiinnostus lopahtaa kun ideat loppuu.

    • ViimeinenVipunen

      Jaa... voihan tuon noinkin tehdä. Hieman outoa kuitenkin "metsästää" aaveita. Aaveet eivät kokemukseni mukaan näyttäydy, ellei ole joku ihminen näkemässä. Ja silloinkin harvoin useammalle ihmiselle kerrallaan.
      Kummitukset ovat kyllä sieluja, jotka eivät ole vielä menneet henkimaailmaan, mutta 80% tapauksista kyse on siitä, että he eivät ole päässeet sinne. Esim. väärällä tavalla hautaaminen on yleinen syy kummittelulle. Myös nimettömänä kuolleet sielut kummittelevat.
      15% tapauksissa kummittelun syy on jokin tehtävä, joka sielun pitää täyttää. Tällöin aave pääsisi kyllä henkimaailmaan, mutta ei viitsi, "saa rauhaa haudassaan".

      Aaveita kannattaa etsiä loka-marraskuussa, koska se on kuolleiden vapautumisen aikaa. Kuolevaisille turvallinen aika on klo 21-23 ja klo 3-6. En suosittele metsästämään haamuja joulukuussa, koska silloin pimeyden mahti on suurimillaan.

      • skkshsh

        Väärällä tavalla hautaaminen tai henkirikoksen kautta lähteneet? Ennen vanhaan vammaisia tai vastaavia ei haudattu kirkkomaalle.


      • Anonyymi

        Tosi paljon olen kuullut ettei haamuja voi paljain silmin nähdä mutta minun huoneen kummitus on vissiinkin hieman erilainen. Olen kerran nähnyt naishenkilön haamun leijailemassa huoneeni poikki. Olen myös nähnyt 2kertaa peilissä haaleat kasvot. Tiedän myös pienen "lorun" jonka avulla voit kutsua kuolleen läheisesi vierailemaan savumaisena henkenä.
        Ohjeet:
        ole mieluusti pimeässä huoneessa. ajattele tarkkaan jotakin kuollutta sukulaista. lausu nämä sanat "spirit show yourself, spirit reveal. spirit come to me so i know you are real" tämän jälkeen huoneeseen pitäisi ilmestyä savumainen aave. haamu viipyy yleensä muutaman sekunnin joten ole tarkkana.
        itse olen koittanut monta kymmentä kertaa ja joka kerta on onnistunut


      • Anonyymi

        . En suosittele metsästämään haamuja joulukuussa, koska silloin pimeyden mahti on suurimillaan.

        Hieman väärin,tällöin taivas avautuu pyhäin takia.


    • hyväniiin

      näkyyhän noita meidänkin vanhalla mökillä. Isompi talo on ja entistä elämää ne kummitukset toimittaa. Ovat hyviä kummituksia, eivät pahoja. Vaan aina väliin säikäyttää kun yllättäen heitä kohtaa.

    • Foliohatut päähän, ufot tulevat!

      • Foliohattu ei oikeastaan auta.


      • jokutyyppi19 kirjoitti:

        Foliohattu ei oikeastaan auta.

        Sinä olet väärässä! Folio suojaa aivoja valtion aivopesulta.


      • animehomo- kirjoitti:

        Sinä olet väärässä! Folio suojaa aivoja valtion aivopesulta.

        Toki, mutta vain sisäpuolelta käsin, tuhoamalla ne itse ensin.


    • Aavepelkuri

      Kaveri sanoo et jos aave koskettaa se tuntuu kylmältä.
      En tiiä onko näin mut niin on hauska ajatella.

      • Paitsi jos on yhtä kokeilunhaluinen kuin minä. Sitä sitten työntää aaveen sisään jäykistyneen, hyvän kokoisen peniksen ja ottaa ulos epämääräisen millikiiturin....

        Mutta kuumalla ilmalla lienevät kivoja unileluja. :3


    • JeffTheKillerOonMä

      Niitä ei voi metsästää, niitä täytyy houkutella.

      • Vähän niin kuin sinun pientä elintäsi. Sokerinpala ja pinsetit toimivat parhaiten.


      • yuggis_ kirjoitti:

        Vähän niin kuin sinun pientä elintäsi. Sokerinpala ja pinsetit toimivat parhaiten.

        Ollaanpa sitä taas kohteliaita....


      • jokutyyppi19 kirjoitti:

        Ollaanpa sitä taas kohteliaita....

        Sen kerran kun en laita kommentin perään "vitsi vitsi" tapahtuu näin.


      • JeffTheKillerOonMä

        Niitä ei pysty metsästämään, vaan niitä pitää sitten houkutella.


    • Anonyymi

      Mistä haamut tykkää

    • Anonyymi

      Täs muutamii perusasioita. Mollaan virtuaalisii. Mei olla olemassa, mut mollaan kyl vilkkaita. Aika useesti me näyttäydytäänki, mut ihmiset ei uskalla kertoo nähneensä, ku ne pelkää, et toiset ihmiset pitää niitä kahedorgana. Ja siin noon ihan oikeessa.

      Sitäki enämpi me pidetään ääniä. Yksinaisten metsäpolkujen risteyksissä, parkkihalleissa ja autiotaloissa me varsinnii yöllä äännellään kamaloittavalla ja narisevalla äänellä, niet uijui-jui-juiii. 👻

      • Anonyymi

        Nii, ja oleillaan useesti kalmismaalla. 👻


    • Anonyymi

      Oletteko kuvanneet? Minulla on muutamia,video ja kuva.

    • Anonyymi

      Hahaha...muahahaha....
      BUAHAHAHAHAHAHA BUAHAHAHAHAHAHA...
      Kitsofreenia...BUAHAHAHAHAHAHA BUAHAHAHAHAHAHA BUAHAHAHAHAHAHA
      Voi peeveli, mä sotken kohta housuni BUAHAHAHAHAHAHA BUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHA
      Kiitos mahdollisuudesta että voin myös metsästää ufoja. Olisiko niitäkin hyvä metsästää yöaikaan, että jännitys olisi taattu? Et kertonut millä voisin niitä metsästää. Kysyn siksi, että vaikutat henkilöltä, jolla todellakin on kokemusta näissä asioissa. Taidat ollä melkoinen metsämies..BUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHABUAHAHAHAHAHAHA

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5228
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3732
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      48
      3135
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3035
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      11
      3015
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2383
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1868
    8. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      145
      1818
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1810
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1741
    Aihe