Emme ole Bonnie and Clyde tai Sonny and Cher. Eri sukupuolta kuitenkin.
Näkökulmasta riippuen; olemme todella erilaisia- tai samanlaisia. Tunnemme, ja emme tunne. Toistemme tunteita emme tiedä.
Mielikuvitus, mieliharha, on vallannut mieleni. Olemattomia, toivomiani mahdollisia tapaamisia ei ole tapahtunut. Niistä minä päivisin ja öisin haaveilen.
Jätän tämän jutun universumin käsiin. Pelkän käsitteen. Nyt yritän vain hengittää, vaikka olo on kuin kalalla kuivalla maalla. Tämä on yhtä henkistä paskaa, ihastuminen.
Näkökulmasta riippuen; olemme todella erilaisia- tai samanlaisia. Tunnemme, ja emme tunne. Toistemme tunteita emme tiedä.
Mielikuvitus, mieliharha, on vallannut mieleni. Olemattomia, toivomiani mahdollisia tapaamisia ei ole tapahtunut. Niistä minä päivisin ja öisin haaveilen.
Jätän tämän jutun universumin käsiin. Pelkän käsitteen. Nyt yritän vain hengittää, vaikka olo on kuin kalalla kuivalla maalla. Tämä on yhtä henkistä paskaa, ihastuminen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pyydä ulos-reality-check. Et voi puhua realistisuudesta jos et ole kokenut todellisuudessa.
En pyydä. Tämä ei ole millään tavalla tervettä.
Realistisuus; Olen henkisesti epätasapainossa.
Ja tämä, että on vain yksi elämä...
Mitä, jos se on toiselle kaikki kaikessa, eikä hän tahdo kohdata tätä tietoa elämässään. Vai teenkö tästä vain liian monimutkaista aivoissani. ''Ei'' and that's it? Hä?
Pohdit nyt aivan liikaa. Joskus pitää vaan toimia tunteella ja vaistolla niin hyvä tulee.
Voisin kirjoittaa liki samoin sanoin. Kosmos järjestää jos järjestää. Toisinaan sitä uskoo kohtaloon ja ajattelee ettei kaksi näin samanlaista ihmistä voi kohdata ilman mitään tarkoitusta, mutta onko universumillakaan mitään tarkoitusta?
Me ollaan Lucille Ball and Ricky Ricardo.
Michael Douglas ja Katleen Turner elokuvassa Ruusujen sota
Varsinkin pidemmän päälle. Ihastumista on eri asteikolla ja se korkein tai kuumin tila on jossain ihastumisen ja rakkauden välimaastossa. Tämä vain oma pieni ajatus ihatumisesta tai sitten en ole ihatunut elämässä tarpeeksi.
Höpsö, iloitse siitä, ettemme ole Bonnie ja Clyde. Me olemme juuri sinä ja minä, ja aion kyllä muovailla avaruuden ulottuvuuksia kohtaamiseemme johtavalla tavalla. Itse asiassa joku toinen tavallaan laittoi asian jo alulle. Alku on kestänyt jo kauan, mutta vielä vähän pitää jaksaa odottaa.
Voisin viimeistä virkettä lukuunottamatta allekirjoittaa kaiken kirjoittamasi. Itse tosin jätin kaiken jo kauan sitten universumin käsiin. Huomaan aina kuitenkin palaavani samaan päättymättömään jonoon. En pääse siitä mihinkään, että vaikka emme varsinaisesti tunne, tunnuit niin erityiseltä.
Oletan, että minä en vaikuta ulospäin kovin yksinäiseltä. Olen kuitenkin yksinäinen sillä tavalla, että tuntuu... että en ole tavannut vielä ihmistä, joka ymmärtäisi tätä maailmaa samalla tavalla kanssani. Sinä vaikutit niin tutulta. Voisitko katsella elämää samoin? Jos saisin itselleni vastakappaletta toivoa, niin se olisit sinä. Tunnuit niin syvältä, ja sitä tiedän sinun joka tapauksessa olevan, tunsimme tai emme. Enkä tarkoita sitä, että meidän täytyisi olla kaikesta samaa mieltä. Puhun syvemmästä ymmärryksestä.
Seuraavaksi miinoitan tekstini niin räjähtävillä tunnisteilla, että tunnistat minut, jos uskallat. Ensimmäiseksi kerron, että eräänä kauniina päivänä hiuksissani kasvoi kukka sinua varten. Ehket huomannut sitä, ehkä huomasit. Joka tapauksessa niin oli.
Näemme harvoin, mutta viimeksi kohtasimme asemalla. Tulit sieltä, mistä minä olin lähtenyt.
Olemme istuneet vierekkäin, vaikkakin se oli äärimmäisen harvinaista herkkua.
Tunnen hyvin syvästi. No niin, nyt tiedät tunteeni. Tein tekstistäsi valhetta. Et kai ole pettynyt?
Henkistä pskaa on täällä palstalla käyminen. Tulen epätoivoisen surulliseksi siitä, miten kyynisiä ja katkeria ihmiset antavat itsensä olla. Pahinta ja surullisinta on, kun katkeruus tihkuu ihmisestä, joka osaa kirjoittaa. On kuin mustan karatevyön hankkinut lähtisi kaduille purkamaan pahaa oloaan. Itsepuolustuslaji muuttuu joksikin muuksi.
Jopas menee syvälliseksi ja pitkäksi, mutta tähän aikaan yöstä se ymmärrettäköön. Joka tapauksessa halusin vain sanoa, että tämä on jäähyväisviestini täällä. Tämä paikka ei tee minulle hyvää. Jotenkin olen niin väsynyt siihen, että ihmiset ajattelevat aina ensin ja eniten itseään ja ovat niin vihaisia ja tyytymättömiä. Jonnekin sekin pitää tietenkin purkaa. Lähden kuitenkin palstan pimennoista kasvamaan valoa kohti. Minun tekstejäni ei täältä tule siis enää löytymään.
Imartelen itseäni kirjoittamalla tämän viestin, kun edes voin haaveilla, että sinä olisit täällä kaipaamassa minua. Kunnioitan sinua niin valtavan paljon. Toivottavasti saan jonain päivänä tutustua sinuun oikeasti.
Tässä kaunista musiikkia yöhösi tai aamuusi tai kaikkiin hetkiin.
https://www.youtube.com/watch?v=LG5squHcOyI
Vaikka kaipaisit täällä jotakuta muuta, tiedä ainakin, että olet hyvin erityinen. Ja ihana.
Hellin ja rohkaisevin terveisin sinulle, M
PS
OHO!
Heitänpä tähän, että välillä oman mielemme selitykset voivat olla todella vakuuttavia. Niitä kun tarpeeksi kauan kuuntelee, niistä on vaarana tulla lopulta ainoa asia minkä kuulemme. Itsellenikin on välillä käynyt niin. Jokaisella meistä on myös omat lukkomme aukaistavina. Jokaisella myös on niihin avain, ihan siinä omassa kaulassa. Joskus sitä aivainta ei käytä, ja joskus sitä yrittää tunkea väärään lukkoon.
Vaikkei kaikkeen voi itse vaikuttaa, niin jonkinlainen vastuu itselläkin kuitenkin on. Niin kauan kuin emme itse tee mitään vaan odotamme, että jokin tekijä ulkopuolelta "vapauttaa" meidät, ratkaisee tilanteen, on meillä silloin aina joku muu jota syyttää, jos asiat menevätkin ei-toivotulla tavalla. Välillä sitä vapautusta hakee väärästä suunnasta, mutta sekin on melkein parempi kuin jäädä vain olemaan. Jos se suunta on väärä, sekin kyllä selviää, ja sitten voi korjata kurssia oikeaan suuntaan.
http://www.youtube.com/watch?v=BjHSOzVU5j0