Raamattu kertoo Jumalan seurakunnasta käyttäen kuvaa äidistä. Luonnollinen äiti synnyttää lapsensa, antaa lapselleen rakkautta, ruokaa ja puhtautta. Äiti antaa lapselleen neuvoja elämää varten, pyrkii varjelemaan vaaroissa.
Johannes kirjoittaa sanomasta, joka on ollut alusta alkaen kuultavissa: meidän tulee rakastaa toisiamme (1. Joh. 3:11). Raamatussa puhutaan paljon Jumalan lasten keskinäisestä rakkaudesta ja sen säilyttämisestä. Meitä neuvotaan pysymään kestävinä keskinäisessä rakkaudessa, ”sillä rakkaus peittää paljotkin synnit” (1. Piet. 4:8). Rakkaus auttaa tulemaan toimeen toinen toistemme kanssa.
Efesolaiskirjeessä neuvotaan myös säilyttämään rauhan sitein Hengen luoma yhteys (Ef. 4:2–3). Kun Jumalan Pyhä Henki saa johtaa elämäämme, silloin hän ohjaa meitä siihen, mistä Paavali kirjoittaa. ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal. 5:22–23).
Lapsi tarvitsee ruokaa. Seurakunnassaan taivaallinen Isämme antaa meille elämän leipää ja elävää vettä sanassaan. Elämän leipä ja elävä vesi on itse Herra Jeesus, Vapahtajamme. Hän syntyi ”leipähuoneessa”, Betlehemissä. Jeesus puhui luokseen kokoontuneelle väkijoukolle: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan (Joh. 6:35).
Luukkaan evankeliumissa sanotaan autuaaksi, onniteltavaksi, sitä, ”joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa” (Luuk. 14:15). On tärkeää, ettemme jää pois Jumalan lasten ruokapöydästä. Myös se on tärkeää, ettemme kyllästy hänen antamaansa ruokaan, niin kuin tapahtui autiomaavaelluksen aikana (4. Moos. 21:4–9).
Raamatun viimeisessä kirjassa on kaunis kuvaus voittajina perille päässeistä. ”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa. – – Yksi vanhimmista kysyi minulta: Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet? Minä vastasin: ’Herra sinä sen tiedät.’ Hän sanoi minulle: – Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm. 7:9, 13–14.)
”Vaatteitten pesemiseen”, synnin poispanemiseen, kehottaa myös tuntemattomaksi jäänyt Herran palvelija: ”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.” (Hepr. 12:1–2). Kun suuntaamme katseemme Jeesukseen, näemme Vapahtajamme armolliset kasvot. Kasvot, joissa näkyi rakkaus ja anteeksianto paitsi kieltäjä Pietaria, niin myös kavaltaja Juudasta kohtaan. Pimeään painuessaan Juudas katui. Hän teki parannusta väärässä paikassa – paikassa, missä ei ollutkaan anteeksiantamusta.
Meillä on suuri lahja: ripin ja synninpäästön siunaus. Siksi voimme astua rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta ja jotta löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme (Hepr. 4:16).
Jumalan sanasta nousevat myös rakkauden neuvot elämää varten. Jumalan laki on elämän oma laki. Kymmenen käskyn laki, jonka Jumala antoi Siinailla Mooseksen kautta, antaa neuvot suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiimme.
Henkilökohtaisen uskonelämän hoitaminen on tärkeää. Tähän neuvoo apostoli Paavali kirjeessään nuorelle ystävälleen: ”Säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan” (1. Tim. 1:19). Apostolien kirjoituksissa on paljon niin sanottua huoneentauluopetusta: opetusta siitä, miten elävä usko vaikuttaa arjessamme. Juuri arjen elämässä uskomme tulee koetelluksi. Kotona, työpaikalla, naapureitten kesken, vapaa-aikanamme, matkoilla ollessamme, siellä missä kulloinkin toimimme. Evankeliumi on voima kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Parannusta tehden Jumalan lapsi saa vaeltaa iloisin ja vapain sydämin.
Useimmilla meistä on omakohtaisia kokemuksia siitä, miten äiti kuuntelee. Hän parantaa, kun tulee haavoja. Näin hän lohduttaa lastaan. Tätä kaikkea Jumala antaa lapsilleen seurakunnassaan.
Siionin lohdutus tulee kauniisti esille Herran siunauksen sanoissa: ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”
Johannes kirjoittaa sanomasta, joka on ollut alusta alkaen kuultavissa: meidän tulee rakastaa toisiamme (1. Joh. 3:11). Raamatussa puhutaan paljon Jumalan lasten keskinäisestä rakkaudesta ja sen säilyttämisestä. Meitä neuvotaan pysymään kestävinä keskinäisessä rakkaudessa, ”sillä rakkaus peittää paljotkin synnit” (1. Piet. 4:8). Rakkaus auttaa tulemaan toimeen toinen toistemme kanssa.
Efesolaiskirjeessä neuvotaan myös säilyttämään rauhan sitein Hengen luoma yhteys (Ef. 4:2–3). Kun Jumalan Pyhä Henki saa johtaa elämäämme, silloin hän ohjaa meitä siihen, mistä Paavali kirjoittaa. ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal. 5:22–23).
Lapsi tarvitsee ruokaa. Seurakunnassaan taivaallinen Isämme antaa meille elämän leipää ja elävää vettä sanassaan. Elämän leipä ja elävä vesi on itse Herra Jeesus, Vapahtajamme. Hän syntyi ”leipähuoneessa”, Betlehemissä. Jeesus puhui luokseen kokoontuneelle väkijoukolle: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan (Joh. 6:35).
Luukkaan evankeliumissa sanotaan autuaaksi, onniteltavaksi, sitä, ”joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa” (Luuk. 14:15). On tärkeää, ettemme jää pois Jumalan lasten ruokapöydästä. Myös se on tärkeää, ettemme kyllästy hänen antamaansa ruokaan, niin kuin tapahtui autiomaavaelluksen aikana (4. Moos. 21:4–9).
Raamatun viimeisessä kirjassa on kaunis kuvaus voittajina perille päässeistä. ”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa. – – Yksi vanhimmista kysyi minulta: Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet? Minä vastasin: ’Herra sinä sen tiedät.’ Hän sanoi minulle: – Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm. 7:9, 13–14.)
”Vaatteitten pesemiseen”, synnin poispanemiseen, kehottaa myös tuntemattomaksi jäänyt Herran palvelija: ”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.” (Hepr. 12:1–2). Kun suuntaamme katseemme Jeesukseen, näemme Vapahtajamme armolliset kasvot. Kasvot, joissa näkyi rakkaus ja anteeksianto paitsi kieltäjä Pietaria, niin myös kavaltaja Juudasta kohtaan. Pimeään painuessaan Juudas katui. Hän teki parannusta väärässä paikassa – paikassa, missä ei ollutkaan anteeksiantamusta.
Meillä on suuri lahja: ripin ja synninpäästön siunaus. Siksi voimme astua rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta ja jotta löytäisimme avun silloin, kun sitä tarvitsemme (Hepr. 4:16).
Jumalan sanasta nousevat myös rakkauden neuvot elämää varten. Jumalan laki on elämän oma laki. Kymmenen käskyn laki, jonka Jumala antoi Siinailla Mooseksen kautta, antaa neuvot suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiimme.
Henkilökohtaisen uskonelämän hoitaminen on tärkeää. Tähän neuvoo apostoli Paavali kirjeessään nuorelle ystävälleen: ”Säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan” (1. Tim. 1:19). Apostolien kirjoituksissa on paljon niin sanottua huoneentauluopetusta: opetusta siitä, miten elävä usko vaikuttaa arjessamme. Juuri arjen elämässä uskomme tulee koetelluksi. Kotona, työpaikalla, naapureitten kesken, vapaa-aikanamme, matkoilla ollessamme, siellä missä kulloinkin toimimme. Evankeliumi on voima kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Parannusta tehden Jumalan lapsi saa vaeltaa iloisin ja vapain sydämin.
Useimmilla meistä on omakohtaisia kokemuksia siitä, miten äiti kuuntelee. Hän parantaa, kun tulee haavoja. Näin hän lohduttaa lastaan. Tätä kaikkea Jumala antaa lapsilleen seurakunnassaan.
Siionin lohdutus tulee kauniisti esille Herran siunauksen sanoissa: ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä turkulaisillakin on kokemusta tästä nk. Saara-äidistä. Omituisia kokemuksia. Viimeisin tapahtui keskiviikkona kun täältä niin rakkaalla Weljelle KP:lle järjestettiin läksiäisiä oikein viimosen päälle. MT hyvästeli imartelemalla ja selittelemällä leijonien luolasta ja muusta vastaavasta median hyökkäyksestä. Tosiasia on kuitenkin se, että perhe muuttaa kotitaloonsa ja herra jää Turkuun. Tapahtuu käytännössä asumiseroa vastaava tilanne. Ihmettelen, että kukaan ei sano ääneen sitä, miltä asiat näyttävät.
Niin! Hyvä kirjoitus!
Luonnollinenkaan äiti ei anna lapselleen elämää ja henkeä. Toki otolliset olosuhteet mennessään ylkänsä kanssa naimisiin.
Onkohan tämä verrattavissa myös hengellisesti. Jumala sytyttää uskon ja antaa Pyhän Hengen.
Seurakuntia on vain yksi. Se on aina olemassa. Jotenkin ymmärsin, että vanhoillislestadiolaiset pitävät, että vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen on syntynyt seurakunta.
Muistaakseni Luther sanoo, että aina on olemassa pieni joukko... siis myös Vanhan testamentin aikaan...
Miten se on.
Se onkin mielenkiintoinen. Niitä on siis vain yksi. Siinä on päänä Jeesus Kristus. Luther opettaa vielä muutakin.... Se ei liity aikaan, paikkaan eikä tiettyihin ihmisiin, vaan on siellä, missä ikänä Pyhän Hengen saaneet ihmiset kokoontuvat.
Onko se näin?
Aivan totta!
Mutta sitten tuleekin ahdistus: kun yksi seurakunta sanoo, että se OIKEA on täällä ja toinen sanookin, että se on TÄÄLLÄ - eivätkä ne ole samaa porukkaa ollenkaan. Kaikki tuo löytyy kyllä muuten kummastakin...
Kerropa selitys siihen.
On oikeasti myös äitejä, jotka hylkäävät lapsensa. He jättävät nämä joko vauvoina tai sitten myöhemmin - voipi olla lapsi sellainen, ettei äiti häntä hyväksy, ei jaksa rakastaa, ei hänestä huolehtia, äiti voi lastaan hävetä, voi vaikka mitä! Lapsi ei sovi perheeseen, ei sulaudu siihen, ei mitään semmoisia - on itsepäinen ja kulkee polkujaan - ja äiti voi hänelle kääntää selkänsä.
Voipa äiti kääntää selkänsä, vaikkei mitään lapselle edes kerro, miksi sen teki: voi sanaa sanomatta olla tyly ja hylätä sillä tavoin. Eikä lapselle koskaan sano, miksi sen teki - vaikka sitten elämä jatkuisikin "normaalina" jossain vaiheessa.
Onko äiti siis sopiva tässä tapauksessa? Sanoohan Raamattu, että vaikka äiti sinut hylkäisi, minä en sinua hylkää...
Äiti on vain raadollinen ihminen.
Ps. 27
"...7 Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
8 Sydämeni muistaa sinun sanasi:
"Etsikää minun kasvojani."
Herra, minä tahdon etsiä sinua,
9 älä kätke minulta kasvojasi!
Älä vihastu, älä torju palvelijaasi,
sinä olet aina ollut minun apuni.
Älä nytkään jätä minua, älä hylkää,
sinä Jumalani, sinä auttajani!
10 VAIKKA ISÄ JA ÄITI MINUT HYLKÄISIVÄT,
Herra pitää minusta huolen.
11 Herra, opeta minulle tiesi,
johdata jalkani oikealle polulle,
päästä minut vihamiehistäni.
12 Älä jätä minua heidän armoilleen!
He ovat julmia syyttäjiä, vääriä todistajia.
13 Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa.
14 Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!"
Aloittajalta hyvä kirjoitus! Ainoa häiritsevä asia kirjoituksessa on se, että siinä katsotaan Jumalan valtakuntaa "vanhoillisten silmälasien" läpi. Vaikka vanhoillislestadiolaisuutta ei mainitakaan, niin tuo seurakunnan korostaminen on tekstissä niin voimakasta, että se paljastaa asian. Silti sanon, että hyvä kirjoitus ja meitä kaikkia rikastuttava ja opettavainen, kunhan muistamme, että hoitava seurakunta hoitaessaan lastaan ja hänen suhdettaan seurakuntaan ennen kaikkea huolehtii, että lapsella on elävä suhde Jeesukseen Kristukseen. Niinkuin seurakunta on voimaton ilman Kristusta, niin on lapsikin vaikka olisi seurakunnassa. Seurakunta pärjää vain kun katseet on kiinnitettyinä Kristukseen, eikä itseensä, niin samoin on seurakunnan opetettava lasta kiinnittämään katseensa Kristukseen, eikä seurakuntaan. Tämä usein vaivaa minua seuroissa, kun kuuntelen saarnoja. Seurakunta on lastaan hoivaava äiti, jonka tärkein tehtävä on julistuksessaan johdattaa lapsi Jeesuksen Kristuksen luokse. Seurakunta on tavallaan "liikennemerkki" suuntaan Jeesus Kristus. Itse liikennemerkki ei pelasta, mutta johtaa sinne, missä TODELLINEN PELASTUS ON: JEESUS KRISTUS ja USKO HÄNEEN.
Matt. 5:48
""Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Jumala kutsuu ja koko-
#### Tämä usein vaivaa minua seuroissa, kun kuuntelen saarnoja. Seurakunta on lastaan hoivaava äiti, jonka tärkein tehtävä on julistuksessaan johdattaa lapsi Jeesuksen Kristuksen luokse. Seurakunta on tavallaan "liikennemerkki" suuntaan Jeesus Kristus. Itse liikennemerkki ei pelasta, mutta johtaa sinne, missä TODELLINEN PELASTUS ON: JEESUS KRISTUS ja USKO HÄNEEN. ####
Oletko varmasti vl?