Avoimen demokratian kannattaja ilman että käy omien kimppuun. On joutunut muiden puolueiden kritiikin kohteeksi joskus kertoessaan miten asia on, mutta jos totuuksia puhuu, niin sanonpa vain, että niin joutui Soinikin kertoessaan EU-asioista avoimesti. Ei ole mikään seinätapettipoliitikko. Ja varsinkin nyt kun opiskelijoiden keskuudessa PS on yllättävässäkin suosiossa ja SDPn asema naisten puolueena on rapistumassa, niin tarvitaan nuoria koulutettuja naisia ehdokkaaksi (Jennillä on ammattikorkeakoulututkinto matkailupuolelta), joilla on selkeitä omia mielipiteitä asioista ja ennen kaikkea loogista älyä ajatella asioita itsekin, eikä olla vain muiden käskytettävänä.
Pelkkänä äijäpuolueena ei pitkälle pärjätä. Täytyy saada näkemyksiä opiskelija-asioihin, osa-aikatyön ongelmiin ja pieniin palkkoihin ja joka ymmärtää sitä pientuloisten arkea ihan omastakin kokemuspohjasta. Itse uskon että Jennille löytyisi sellainen äänestäjäkunta, joka ei kilpaile suoraan toisten omien ehdokkaiden äänistä. Meidän tulee löytää ehdokaslajitelma, josta löytyy äänestettävä ihan jokaiselle joka puolueen arvoja kannattaa.
http://jennivilen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jennivilen
Jenni Vilen PSn ehdokkaaksi?
2
299
Vastaukset 2
Ja itse en ihan kevein perustein ala ketään kannattamaan. "Haastattelin" Jenniä eri asioista melkein kuusi tuntia saadakseni selvilleni sitä arvopohjaa, joka naisella on. Jenni on erittäin luonnollisen oloinen nainen ja hienosti pelasti haastattelijaakin, kun jäin miettimään asioita. :D Tosin ei haitannu mua se hiljaisuus yhtään, koska miettiäkin pitää, mutta se ei ole yhtään pois Jennin tilanteenlukutajusta. :) Aika menee nopeaan hyvässä seurassa ja asioita perustellen kantilta jos toiseltakin. Eikä mitään ihan mitättömiä asioita, vaan suuriakin sellaisia. Ilmastonmuutos, terveydenhuollon resurssipula, äänestysprosentin alhaisuus, että miten siihen saataisiin muutosta, työllisyydestä sekä työttömyydestä, kunnallispalvelujen saatavuudesta ja valtionosuuksista, puolueen äänestäjien koostumuksesta (verta ja lihaa :D) ja monesta muusta asiasta.
Onhan nuorella naisella paljon opittavaakin, mutta perusteet on varmasti jo perillä Iitin kunnanvaltuutetulla ja Pohjoiskymen PerusNuorten pj:lla. Olennaisinta on kuitenkin arvopohja ja moraali ja nainen pyrkii oikeudenmukaisuuteen sekä rehellisyyteen. Ei ole takinkääntäjä tuuliviiri, jollei perustellut tiedossa olevat faktat muutu olennaisesti. Progressiivisen verotuksen kannattaja ja reuna-alueiden palveluiden puolustaja.Tossa on Jennin omat sivut ja arvomaailmaa. Valmistu sivut juuri tänään. Sieltä voi käydä tutustumassa Jennin arvoihin ja kaikkeen. On aika tyylikkäät ja kivan naiselliset sivut.
http://jennivilen.fi/
http://jennivilen.fi/arvot/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS651980Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52746Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43631
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531