Viitasaarella vallitseva suvaitsemattomuus kaikkea erilaisuutta kohtaan pelottaa ja huolestuttaa monia perheitä. Aikuisten rasistinen käytös ja halveksunta heikompiosaisia kohtaan omaksutaan jo kotona, koulukiusaaminen hyväksytään hiljaisesti jos kohteena on jotenkin huonompiosaisen tai muuten "erilaisen" perheen lapsi, Moni nuori saa tästä aikuisten välinpitämättömyydestä ja kovasta asenteesta johtuen mielenterveysongelmia jotka seuraavat koko elämän ajan, jos jaksaa yleensäkään elää. Viitasaaren maantieteellinen eristyneisyys ja asujaimiston heikko koulutustaso ei selitä koko ongelmaa, taannoinen valetohtori episodi osoittaa, että myös aikuisia kohtaan hyökätään hyvin voimakkaasti, kyseinen ulkomaalaistaustainen henkilö sai osakseen ennenkuulumatonta käytöstä, jopa irtisanottiin työstään. Toinen esimerkki on "valokuitujupakka" joka on saanut jo huolestuttavat mittasuhteet, käyttäytyminen ja lausunnot joita jopa korkeasti koulutetut henkilöt ovat lausuneet hämmästyttävät suuresti monia kuntalaisia,tällainen aikuisten esimerkki vaikuttaa lapsiin ja myös heidän asenteet kovenevat. Monien viitasaarelaisten perheiden toive olisikin, että esimerkiksi seurakunta voisi ottaa enemmän vastuuta Viitasaaren ilmapiiristä ja vaikuttaa tasapainottavasti tällä hetkellä vallitsevaan huonoon ja pelottavaan tilanteeseen, myös terveydenhuolto ja poliisi voisivat yhdessä kaupungin kanssa järjestää tilaisuuden, jossa nuorille annettaisiin tilaisuus keskustella vallitsevasta vakavasta tilanteesta.
Vastaukset 5
- ei mamutukselle
suvaitsevaisuus on perseestä parasta opettaa se lapsille ennen kuin on koko kylä mamuja täynnä terve menoa katsomaan lieksaan tai iisalmeen kun kylä alkaa olla musuja täynnä.
- Putnik
" taannoinen valetohtori episodi osoittaa, että myös aikuisia kohtaan hyökätään hyvin voimakkaasti, kyseinen ulkomaalaistaustainen henkilö sai osakseen ennenkuulumatonta käytöstä, jopa irtisanottiin työstään. "
Miksi tähän pitää vetää mukaan rasismi ja suvaitsemattomuus? Kyllä mielestäni on oikein, että jos joku valehtelemalla saa itselleen työpaikan, niin saa sitten myös lähtöpassitkin kun jää kiinni. On sitten supisuomalainen tai maahanmuuttaja, sillä ei ole merkitystä. Miksi olisi reilua että joku saa sen työpaikan toisen, oikeasti paremman hakijan nenän edestä valehtelemalla ja nostaa vuosikausia hyvää palkkaa, petoksen ansiosta jos kyseistä temppua nyt voi petokseksi sanoa? Mitä siitäkin tulisi jos kaikki alkaisivat valehtelemaan ja väärentämään koulutuksensa ja työkokemuksensa? Mielestäni siis irtisanominen on täysin oikeudenmukaista.
Mitä tulee muuhun kirjoitukseen, olen samaa mieltä koulukiusaamisesta, se pitäisi saada kitkettyä paremmin ja kyllähän asiaa voisi enemmän korjata jos ihmisillä vain olisi kiinnostusta. Viitasaarelaisia en pidä rasistisina ja suvaitsemattomina juurikaan, enemmän sitä asennetta näkyy muualla Suomessa... - mätähätämaa
Ymmärrän, että nuoret voivat huonosti Viitasaaressa, koska
a) aikuiset näyttävät huonoa esimerkkiä
b) kaupungin koko hallinto on täysin mätä, joten uskoa järjestelmään ei ole eikä tule
c) Viitasaaren yleisilmapiiri on rasistinen ja suvaitsematon, ei tarvitse olla ulkomaalainen, riittää että olet ulkopaikkakuntalainen tai muulla tapaa poikkeava
d) laaja sisäsiittoisuus ja ÄO:n vähäisyys ovat vallitsevia
c) Viitasaaressa ei ole avaimia hyvään elämään
Jos ette ole synnynnäisiä Viitasaarelaisia, suosittelen pakata tavarat ja lähteä!
Seuraava kouluampuja voi hyvinkin olla Viitasaarelainen... - väsynyt..
Eikö nämä lehtiuutiset kaupunginhallituksen puheenjohtajan ryyppyputkesta, perheensä kiusaamisesta ja ampumisuhkausilla ole vaikutusta. Vai pehmentääkö kepulaisuus?
- fdrdyr
hgyftdt
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441