suvaitsemattomuus ja nuorten pahoinvointi viitasaarella

huolestunut isä

Viitasaarella vallitseva suvaitsemattomuus kaikkea erilaisuutta kohtaan pelottaa ja huolestuttaa monia perheitä. Aikuisten rasistinen käytös ja halveksunta heikompiosaisia kohtaan omaksutaan jo kotona, koulukiusaaminen hyväksytään hiljaisesti jos kohteena on jotenkin huonompiosaisen tai muuten "erilaisen" perheen lapsi, Moni nuori saa tästä aikuisten välinpitämättömyydestä ja kovasta asenteesta johtuen mielenterveysongelmia jotka seuraavat koko elämän ajan, jos jaksaa yleensäkään elää. Viitasaaren maantieteellinen eristyneisyys ja asujaimiston heikko koulutustaso ei selitä koko ongelmaa, taannoinen valetohtori episodi osoittaa, että myös aikuisia kohtaan hyökätään hyvin voimakkaasti, kyseinen ulkomaalaistaustainen henkilö sai osakseen ennenkuulumatonta käytöstä, jopa irtisanottiin työstään. Toinen esimerkki on "valokuitujupakka" joka on saanut jo huolestuttavat mittasuhteet, käyttäytyminen ja lausunnot joita jopa korkeasti koulutetut henkilöt ovat lausuneet hämmästyttävät suuresti monia kuntalaisia,tällainen aikuisten esimerkki vaikuttaa lapsiin ja myös heidän asenteet kovenevat. Monien viitasaarelaisten perheiden toive olisikin, että esimerkiksi seurakunta voisi ottaa enemmän vastuuta Viitasaaren ilmapiiristä ja vaikuttaa tasapainottavasti tällä hetkellä vallitsevaan huonoon ja pelottavaan tilanteeseen, myös terveydenhuolto ja poliisi voisivat yhdessä kaupungin kanssa järjestää tilaisuuden, jossa nuorille annettaisiin tilaisuus keskustella vallitsevasta vakavasta tilanteesta.

4

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi apua!

      Viitasaarella on selvästikin liian pienet piirit.

    • Pihtiputaalainen

      Viitasaarella on kaikki hyvin.

    • Myrkyllinen Viitasaa

      Siellä Viitasaarella tosiaankin asuu Suomen oudoimmat ihmiset. Yhdestä viitasaarelaisestahan on tehty jo monta TV-ohjelmaakin ja sitten siellä asuu se yksi kansanedustajakin, josta on paljon kirjoitettu keltaisissa lehdissä.

      Entinen naisystäväni oli viitasaarelainen ja oudompaa ilmestystä tuskin löytyy. Hänkin kertoi Viitasaarella esiintyvästä myrkyllisestä ilmapiiristä, naapurikateudesta.

      Itse en muuttaisi Viitasaarelle suurin surminkaan!

    • putte2

      Voin täysin allekirjoittaa noi samat huomiot kateudesta Viitasaarella. Olen kiertänyt tätä Suomen kolkkaa ristiin rastiin, vähän siellä sun täällä ja tullut siihen tulokseen, että Viitasaarelta löytyy ylivoimaisesti maan kateellisimmat ihmiset. Viitasaarella kateus menee kiimankin edelle. Se nimenomaan aiheuttaa sitä myrkyllistä ilmapiiriä. Ja voi luoja varjele... jos sinulla on kykyjä, itse hankkimaasi osaamista, rohkeutta yrittää ja touhuta jotakin, niin sinua yritetään ampua joukolla alas ja polkea suonsilmäkkeeseen. Ko. syystä sinä olet nääs vähintäänkin pahin mahdollinen rikollinen-mielestäni outoa, eiks vaan??? Viitasaari on sellaisten ihmisten luvattu maa, jotka eivät osaa, eivätkä itse kykene edes paskatikkua vuolemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      170
      4964
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1539
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1421
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1183
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      42
      987
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      155
      836
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe