Pysyvätkö puutiaiset poissa pelkällä noitumisella?

Nyt on parhaillaan puutiaisten kulta-aika.
Sankat parvet ovat rivakkaliikkeisiä kuin kesälomalleen säntäävät kansanedustajat.
Kiroilu ja maagiset loitsut tuskin pitävät näitä hermoja rassaavia olioita(siis punkkeja) poissa paidan alta.

Tarvitaan paljon järeämpiä keinoja;
Putkimiinat, sähköpaimen, pumppuhaulikko ja liekinheitin antavat kunnon vastuksen näille Herramme pienille nakertelijoille.
Muutama yksilö voi panna niin pahasti hanttiin, että ei irtoa ihosta kuin sorkkaraudalla vääntämällä.

Punkki on ihan kuin ulosottomies pienoiskoossa.
Kun se saa lykättyä eturuumiinsa sisäpuolelle, niin ei auta itku eikä hammasten kiristely.
Poistumaan sitä ei saa kuin raakoja otteita käyttäen ja sääliä tuntematta.

Mutta kun punkki hiippailee vahingossa päin sähköaitaa saaden kunnon ällitällin, se perääntyy ja joutuu sitten putkimiinakentän keskelle.
Kumean paukahtelun keskellä se hätääntyy ja juoksee suoraan pumppuhaulikon ulottuville.
Sydämen hakatessa ylikierroksia se lysähtää pienille polvilleen.

Ja silloin humahtaa putkesta polttava lieska hirviön niskaan.
Siihen jää kyykylleen koko eläinmaailman Pikku-Hitleri!
Ähäskutti!Sopii yrittää tulla uudelleen.
Täältä kyllä pesee ja linkoaa!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sullahan on mahtava asearsenaali. Mullon vain ritsat ja hernepyssy.

Taittuuko etanalatanien elontaival aseisiisi sivutuotteina?

Äänestä

Kuljen luonnossa isoon jätesäkkiin pukeutuneena, vähän hankalla, mutta olenpa punkeillta suojassa.

Äänestä

Mitä vielä jos pelkäät pysy poissa metästä, joka kesä oon löytäny kehosta jopa munan varresta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taistelu alkakoon kirjoitti:

Nyt on parhaillaan puutiaisten kulta-aika.
Sankat parvet ovat rivakkaliikkeisiä kuin kesälomalleen säntäävät kansanedustajat.
Kiroilu ja maagiset loitsut tuskin pitävät näitä hermoja rassaavia olioita(siis punkkeja) poissa paidan alta.

Tarvitaan paljon järeämpiä keinoja;
Putkimiinat, sähköpaimen, pumppuhaulikko ja liekinheitin antavat kunnon vastuksen näille Herramme pienille nakertelijoille.
Muutama yksilö voi panna niin pahasti hanttiin, että ei irtoa ihosta kuin sorkkaraudalla vääntämällä.

Punkki on ihan kuin ulosottomies pienoiskoossa.
Kun se saa lykättyä eturuumiinsa sisäpuolelle, niin ei auta itku eikä hammasten kiristely.
Poistumaan sitä ei saa kuin raakoja otteita käyttäen ja sääliä tuntematta.

Mutta kun punkki hiippailee vahingossa päin sähköaitaa saaden kunnon ällitällin, se perääntyy ja joutuu sitten putkimiinakentän keskelle.
Kumean paukahtelun keskellä se hätääntyy ja juoksee suoraan pumppuhaulikon ulottuville.
Sydämen hakatessa ylikierroksia se lysähtää pienille polvilleen.

Ja silloin humahtaa putkesta polttava lieska hirviön niskaan.
Siihen jää kyykylleen koko eläinmaailman Pikku-Hitleri!
Ähäskutti!Sopii yrittää tulla uudelleen.
Täältä kyllä pesee ja linkoaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu