Ystävättömyys

Mulla on sama tilanne. Ei ole ystäviä/ kaveria. Olen luonut itselleni semmosen maailman jossa elän. Sitä on vaikea selittää, mutta mulla on omat harrastukset joissa käyn ja omat tekemiset johon ei mahdu kavereita. Omat aikatalut mitä teen ja niin edespäin, menee aika sillain joutusaan ettei ees kaipaa muuta seuraa. Käyn yhessä avohoitopaikassa jossa tapaa muita samanhenkisiä ihmisiä niin siellä saa jutella/ tavata sydämensä pohjasta ja purkaa kaiken niin sit kotona ei tarvii murehtia yksinolemistaan. Sitten on tuo viihdepuoli jossa riittää, vaikka muille jakaa elokuvat/konsolitmusiikki/tietotekniikka yms. Pitää huolehtia myös itsestään kuntoilla, siivota kotia, käydä kaupassa, tehä ruokaa, saunoa jne. jne. Olen lakannut myrkyttämästä ajatuksiani sillä ettei oo kavereita, koska siitä on vain haittaa mielummin sitten teen mielekästä tekemistä ja suuntaan energianin sellaiseen niin paljon kuin sitä keksin, antaa muiden ajatella mitä ajattelevat asiasta... ei kuulu mulle. Olen sairaseläkkeellä ja mulla on kaikenlaisia etuja joita en tässä kerro:) Mulla on kiva asunto ja kivat harrastukset pitää mielen virkeenä... täs nyt jotakin ideaa sulle.

Oletko miettinyt, että alkasit harrastamaan jotain? Sitä kautta voit tutustua ihmisiin ja sinulla on mahdollista hitaasti löytää kavereita ja vaikka lopulta jonkun kunnon ystävänkin, jos niillä nyt mitään ero onkaan. Joka tapauksessa kukaan ei löydä sinua eikä tuhansia muitakaan suomalaisia nuoria kotoa. Sinun on lähdettävä liikkeelle itse. Voit harrastaa urheilua, soittamista, tanssia, musiikkia, elokuvia vaikka radio-ohjattavia, ihan mitä vain mieleesi tulee ja mistä pidät tai voisit tykätä tai olla kiinnotunut. Kerhoja ja seuroja on kaikkeen, kun katsastaa vain. Jostain liikkeelle. Kukaan ei hae sinua kotoa, eikä ketään muitakaan. Minuakaan ei hakenut.

Moi! Mulla on sama tilanne, vietän aikani yksin. Osittain oon hyväksyny asian, ja työnnän usein itse ihmisiä kauemmas, koska niiden seura saa mut ahdistumaan. En vain osaa olla oma itteni muiden, edes "ystävieni" seurassa, saan välillä paniikkikohtauksia, ja itken lähestulkoon aina matkalla kotiin, kun olen nähnyt esim. kaupungilla. Mun kaverit ei vaan ymmärrä mua enää yhtään, tai meidän kiinnostuksen kohteet on aivan erilaisia. Lisäks heillä ei oo mitään tietoa millasta mun elämässä on ollut meneillään ja tapahtunut parin vuoden aikana, ja nyt, kun tuntuu että olen vihdoin jaloillani, ja voin paremmin, joudun iloitsemaan siitä yksin. Koska ne ei vaan ymmärrä. Oon kyllästynyt ja väsynyt kokoajan puolustelemaan itseäni, ja perustelemaan ja selittelemään kaikenlaista. Oon itsevarma ainoastaan kun olen yksin. Sen takia haluaisinkin tutustua uusiin ihmisiin, joilla ei oo ns. mitään käsitystä millanen olen ollut aja olen, ja voisin aloittaa olemalla oma itseni. Minkä ikäinen olet? Kelpaisiko juttuseura? :)