yhä yli 20 vuoden jälkeen kyselet tällaisilla palstoilla ihan tuntemattomilta ihmisiltä asioita, joita sun olis pitänyt kysyä multa itseltäni henkilökohtaisesti jo silloin, mutta et siihen silloinkaan kyennyt. Sinähän se itse kieltäydyit vastaamasta mun henkilökohtaisiin kysymyksiin ja teit sen hyvin selväksi ettei sinusta ole sellaiseen täysin normaaliin toimintaan vaan teit kaiken väärin ja sekoitit asiaan varmaan 20-30 muuta ihmistä.
Mikään elämässä ei toimi niinkuin oletat ja odotat muiden tekevän kaikki asiat puolestasi niin ettei varmasti yhtään mikään mene niinkuin pitäisi. Et vain ole vieläkään oppinut sitä asiaa kun et tee itse yhtään mitään asioiden eteen.
Ei voisi vääremmin ihminen toimia elämässään.
Mikään elämässä ei toimi niinkuin oletat ja odotat muiden tekevän kaikki asiat puolestasi niin ettei varmasti yhtään mikään mene niinkuin pitäisi. Et vain ole vieläkään oppinut sitä asiaa kun et tee itse yhtään mitään asioiden eteen.
Ei voisi vääremmin ihminen toimia elämässään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tottahan tuo sikäli on, että elämässä on tehtävä itse asioita. On uskallettava avata se suu. Kukaan ei loputtomiin jaksa arvausleikkejä eikä pelaamista tai ees-taas-vekslaamista. Ihmisillä on halu elää, mennä eteenpäin ja saavuttaa unelmiaan. Aika on (meille naisille ainakin) armoton tietyissä asioissa, ja ketään ei voi pakottaa olemaan toisenlainen.
20 vuoden jälkeen toki... hmm.. vähän pitkä aika miettiä noin kauan sitten tapahtunutta.
Ihme aloittaja elää menneissä..
Ymmärrän kyllä, jos asiat on jääneet kaivelemaan kuten aloituksessa tuntuu olevan. Minäkin olisin ollut valmis laittamaan koko elämäni uusiksi rakkauden takia, ja hän tiesi sen, mutta ei myöskään halunnut henkilökohtaisesti kohdata minua loppupeleissä. Tai uskaltanut. En oikein tiedä mitä kaikkea. Minä olisin voinut olla erilainen, parempi. Hän on minulle suuttunut, kai, mutta en tiedä mistä kaikesta tarkalleen.
Tämä se just on, vaikea saada kuvaa tapahtumista kun ei toinen puhu. Sitten sitä yrittää mennä eteenpäin, mutta se epätietoisuus ja omituinen olo ei jätä rauhaan. Että mitä helkkaria tässä nyt edes tapahtui? Tein varmaan jotain tosi kamalaa, mutta mitä? Luuleeko se minun sanoneen jotain tosi kamalaa, ja mitä? Ainahan sitä eteenpäin voi mennä, mutta kysymykset ei jätä rauhaan.
Juuri niin hän teki.