PS:n jäsenäänes: Jenni Vilen Iitistä ehdokkaaksi?

jari.pilli

Avoimen demokratian kannattaja ilman että käy omien kimppuun. On joutunut muiden puolueiden kritiikin kohteeksi joskus kertoessaan miten asia on, mutta jos totuuksia puhuu, niin sanonpa vain, että niin joutui Soinikin kertoessaan EU-asioista avoimesti. Ei ole mikään seinätapettipoliitikko. Ja varsinkin nyt kun opiskelijoiden keskuudessa PS on yllättävässäkin suosiossa ja SDPn asema naisten puolueena on rapistumassa, niin tarvitaan nuoria koulutettuja naisia ehdokkaaksi (Jennillä on ammattikorkeakoulututkinto matkailupuolelta), joilla on selkeitä omia mielipiteitä asioista ja ennen kaikkea loogista älyä ajatella asioita itsekin, eikä olla vain muiden käskytettävänä.

Pelkkänä äijäpuolueena ei pitkälle pärjätä. Täytyy saada näkemyksiä opiskelija-asioihin, osa-aikatyön ongelmiin ja pieniin palkkoihin ja joka ymmärtää sitä pientuloisten arkea ihan omastakin kokemuspohjasta. Itse uskon että Jennille löytyisi sellainen äänestäjäkunta, joka ei kilpaile suoraan toisten omien ehdokkaiden äänistä. Meidän tulee löytää ehdokaslajitelma, josta löytyy äänestettävä ihan jokaiselle joka puolueen arvoja kannattaa.

http://jennivilen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jennivilen

2

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja itse en ihan kevein perustein ala ketään kannattamaan. "Haastattelin" Jenniä eri asioista melkein kuusi tuntia saadakseni selvilleni sitä arvopohjaa, joka naisella on. Jenni on erittäin luonnollisen oloinen nainen ja hienosti pelasti haastattelijaakin, kun jäin miettimään asioita. :D Tosin ei haitannu mua se hiljaisuus yhtään, koska miettiäkin pitää, mutta se ei ole yhtään pois Jennin tilanteenlukutajusta. :) Aika menee nopeaan hyvässä seurassa ja asioita perustellen kantilta jos toiseltakin. Eikä mitään ihan mitättömiä asioita, vaan suuriakin sellaisia. Ilmastonmuutos, terveydenhuollon resurssipula, äänestysprosentin alhaisuus, että miten siihen saataisiin muutosta, työllisyydestä sekä työttömyydestä, kunnallispalvelujen saatavuudesta ja valtionosuuksista, puolueen äänestäjien koostumuksesta (verta ja lihaa :D) ja monesta muusta asiasta.

      Onhan nuorella naisella paljon opittavaakin, mutta perusteet on varmasti jo perillä Iitin kunnanvaltuutetulla ja Pohjoiskymen PerusNuorten pj:lla. Olennaisinta on kuitenkin arvopohja ja moraali ja nainen pyrkii oikeudenmukaisuuteen sekä rehellisyyteen. Ei ole takinkääntäjä tuuliviiri, jollei perustellut tiedossa olevat faktat muutu olennaisesti. Progressiivisen verotuksen kannattaja ja reuna-alueiden palveluiden puolustaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      163
      4934
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1499
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      8
      1143
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe