Pätkä tekstistä, lisää ao. linkistä:
Keskustelu natseista kouluissa on osa Ruotsissa paraikaa voimakkaana jylläävää rasismikeskustelua. Kun äärioikeisto kasvattaa rivejään Euroopassa, ruotsalaiset tuntuvat pitävän itseään vastavoimana.
Vastarinta on laajaa ja poikkeuksellista. Esimerkiksi vappuna, kun Ruotsalaisten puolue osoitti mieltään Jönköpingissä, paikallinen kirkko otti kantaa tavalla, jota käytettiin viimeksi toisen maailmansodan alkaessa. Kirkko soitti kellojaan, kuten takavuosina tehtiin, kun haluttiin varoittaa vaarasta.
Itse kouluvierailuja koskeva ongelma ei toki ole mittava. Ruotsalaisten puolueen jäsenmäärillä ei tehdä valtaisia kiertueita. Kyse on silti periaatteesta. Haluaisitko sinä, että joku kertoisi lapsillesi koulussa toisten rotujen paremmuudesta?
Ruotsalaisten puolue vaatii muun muassa dna-testausta kansalaisuuden edellytykseksi, kuten puoluejohtaja Stefan Jacobsson kertoi keväällä tämänkin lehden haastattelussa.
Hänen mielestään somalialaistaustaisesta ei koskaan pitäisi voida tulla Ruotsin kansalaista. Suomalaiset sen sijaan ovat eri asia, sillä he ovat geneettisesti riittävän lähellä ruotsalaisia.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Saako tulla kouluun jos on natsi/a1402
Natsipuolue kouluun?
matros
0
107
Luetuimmat keskustelut
- 1251218
- 731183
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun97947Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka43843- 78812
- 45781
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40758- 67653
- 112597
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39546