Tälläinen lyhyt kysymys että jos ihminen, joka on ulkoisesti kaunis ja kauniiksi kehuttu, pitää itseään todella rumana tai vastenmielisenä niin onko kyseessä jokin ruumiinkuvanhäiriö vaikka henkilö ei pitäisi mitään tiettyä ruumiinosaa 'viallisena' Lähinnä tämä kohdistuu kasvoihin, ei niinkään esimerkiksi painoon Vai onko vaan surkea itsetunto?
Kaunis = ruma ??
Häiriökö?
1094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kauneus tulee vain laittautumisella. Kukaan ei ole luonnostaan kaunis.
Sen eteen on tehtävä aina jotain.
Aikuiset naiset 30 ovat kauniita, nuoret tytöt tavallisia naapurintyttöjä jotka leikkivät aikuista, mutta eivät ole.
Kyllä on olemassa ihmisiä,jotka ovat kauniita ilman laittautumista. Mutta iän myötä kauneus katoaa,ja rumuus senkun lisääntyy.
Iän myötä kauneus rapistuu, mutta sisäisesti ihminen alkaakin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja jopa oppii nauttimaan kehostaan.
"Kyllä on olemassa ihmisiä,jotka ovat kauniita ilman laittautumista. Mutta iän myötä kauneus katoaa,ja rumuus senkun lisääntyy. "
Itseasiassa ei ole. Olet väärässä.
Pelkkä kasvojen muoto ei tee kaunista. Voit olla hoikka tai lihava, sekään ei tee kaunista.
Mutta hiukset, kulmakarvat, simäripset jne. ovat avainsana kauneuteen.
Iän myötä itseasiassa kauneus paranee ( tietyssä iässä ). Kun nainen on 30-50v, on hän naisellisimmassa vaiheessaan. Hän voisi olla täydellinen ja monesti onkin, jos näkee vaivaa siihen.
Rumuus on sana jota käytetään monasti aina väärin.
"Iän myötä kauneus rapistuu, mutta sisäisesti ihminen alkaakin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja jopa oppii nauttimaan kehostaan. "
Hyväksyy tai ei, niin esitin vain faktat edellä.
Olen vasta 22-vuotias nainen ja olen oikeastaan samaa mieltä tuosta ikä jutusta. Tai voisiko sanoa että todennäköisyydet että naisesta tulee Nainen kasvaa iän mukana. Kerran näin erään yli nelikymppisen naisen joka oli aivan käsittämättömän kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisesti - siinä kyllä lakkaa "pelkäämästä" ikääntymistä.
Ongelma on psyykkineen.
Ihmisellä on vaikeutta hyväksyä itseään sellaisen kuin hän on. Tilanne on voi olla päinvastainenkin. On ihmisiä joden ulkonäköä voisi sanoa "rumaksi", kuitenkin ihminen itse hyväksyy itsensä, jolloin muut ihmiset voivat nähdä hänessä kauneutta.
Kauneus on kstsojan silmissä.
"Olen vasta 22-vuotias nainen ja olen oikeastaan samaa mieltä tuosta ikä jutusta. Tai voisiko sanoa että todennäköisyydet että naisesta tulee Nainen kasvaa iän mukana. Kerran näin erään yli nelikymppisen naisen joka oli aivan käsittämättömän kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisesti - siinä kyllä lakkaa "pelkäämästä" ikääntymistä. "
Oletpa sinä nyt kovin luuloinen itsestäsi vaikket ole vielä edes oikea nainen.
Aika moni 40 vuotias nainen päihittää sinun ikäisesi pikkuritsat ihan varmasti.
Ja ilman laittautumista ei se kauneus vaan ole mahdollinen, mutta idiootit luulee että meikit sun muut tulevat itsestään.
"Ongelma on psyykkineen.
Ihmisellä on vaikeutta hyväksyä itseään sellaisen kuin hän on. Tilanne on voi olla päinvastainenkin. On ihmisiä joden ulkonäköä voisi sanoa "rumaksi", kuitenkin ihminen itse hyväksyy itsensä, jolloin muut ihmiset voivat nähdä hänessä kauneutta.
Kauneus on kstsojan silmissä. "
Ei ole psyykkinen, joko tekeytyy kauniiksi tai on tavallinen.
Ilmaiseksi ei kauneus tule. Voithan luulla olevasi sitä mutta et ole noin vain.
Kukaan ei ole.
Vähän sisälukutaitoa pyydän. Miksi sinä argumentoit minun kanssani asiasta josta olen samaa mieltä? Minähän sanoin ihailevani tätä nelikymppistä naista, koska hän oli niin kypsä. Minulla on vielä matka kesken.
"Ja ilman laittautumista ei se kauneus vaan ole mahdollinen"
Riippuu kauneudesta. Minä olen nähnyt ihmisiä joiden persoonaa suorastaan sädehtii, jolloin ulkokuori on vain kehys sille. Sekin on arvostettavampaa että pitää huolta itsestään, mutta ei esim. tuhoa hiuksiaan ilmakihartimilla ja fööneillä jne. vain sen takia että näyttää hetken hyvältä ja lopun aikaa korjailee vahinkoja. Eli ns. turhamainen laittautuminen.