en voi
tietää huomisesta,
sinusta
rakkaudestani
vuorten lumen
sulaessa
hiljaisiin kyyneliin
elämä oli tuntunut
eroon pääsemiseltä
tai selviytymiseltä
joukolta ihmisiä
etsimässä
tummaa taivasta
omenakukkien
päällä
kuvia, jotka
siintävät
aina kaukaisuudessa
silmissä,
suun muodossa
kuinka se
hymy kulkee
edessäni
ja tunnustelee
elämän halkiota
kertakäyttöisyyttä,
yrityksenään
nauttia ja
jatkaa arkiseen
tunnelmaan
rypistyneet
rakkauskirjeet
roskakorissa
valuttamassa
kyyeleitään
omimaansa kotiin
pahainen paratiisi,
käryämässä kuin
sulake palaa
etsiessään pakotietä
silmäni aistivat
värejä,
mutta niistä
puuttui muoto
molekyylit surisivat
tyhjyyttään ja
maistuivat pimeän
tuomina
hämärinä ajatuksina
muistelin kuolemaa,
syntymää seuraavaa
vaihetta, jota edeltävä
parittelukin
tuntui vastenmieliseltä
jäljellä oli
pelkkä hiljaisuus
kirkas puhtaus,
mutta se
ei puhutellut
steriilisyydessään
liekö muistuttanut
kuoleman enkeliä
unessa kulkevaa
onnellisuuden kaavaa,
joka juopuu
kauneuden hiljaisuudessa
lumous tuntui
elokuvan
järjestelmällisyydeltä,
jossa
pahaa seuraa
luhistuminen,
tunteen palo
nouseminen ja
kaikki hyvä
nousee
tuhkasta
kuin aave
pimeydestä
portaat, jotka
nostavat
katseen ylös
valoon
esittäisi
surunvalittelunsa
kuolleelle
minä
ruumis
mallauksellinen
fiktiivisyys
nostan päätäni
ja haluan
katsella maailmaa
arkkienkelinä
aivan kuten
Gabriel tarkoittaa
"Jumala on voimani"
ja tuo ja
viestii ihmiselle
huomion keskipisteelle
ja puhuttelee
persoonallinen
katse tutkii ja
ihastuu
havaitsemaansa
samankaltaisuuteen,
eleisiin
älykkyyteen ja
tunteisiin
iättömyys tuntui
käsin kosketeltavalta.
peittyen ruusujen
tuoksuun
juovuttaen
hengittämättä
kuin olisi
lukenut
rakastuneen
muistelmia
yrittänyt vangita
vapautta,
unelmia, joita
lintujen lento
ja pilvien
pienet hattarat
viestittivät
seura tuntui
löytäneen kaltaisensa
romantikon
yhdistäen katseen
kielen
ja sen
vaikutukset
viehätys toisensa
perään tunkeutui
intiimimmille alueille
kaikki ajassa
hankitut ominaisuudet
hyväilivät
kauneutta
minuuden kadottamista
olinko tullut
onnettomuuteni
keskipisteeseen
tarkastelemaan
hulluuteni juuria,
kuinka
rakkaus pistää
kuolemaa
sellainen
kauneus hätkähdyttää
yrittäessään
elää ja
pitää kiinni
selittämättömyydestä
haudaten tunteet
ja halun
sen joka
on ja
hallitsee primitiivisiä
impulsseja
ei
en halua kieltää
näkymätöntä
maailmaa
sitä, joka
kestitsee ja
palkitsee
suutelee
pehmeillä huulillaan,
vapisevilla
polvillaan
menettäen hallinnan
ja repäisee
sokeutta tuovan
hunnun
alastomuuden
ja lasin reunaa
pyörittävän huulipunan
lumoavaan alueeseen
ihmisessä
naisessa
yöntuulen
vire hiuksissa
muotouttaen
elämän luonteen
maalisiveltimellä
ravisteltuun
ikuiseen elämään
syövyttäen värit
sydämeeni,
vereni
kuljetettavaksi
pulssin ranteissa
kaulalla,
lämmön joka
sytyttää sielun
huoneet
kokemuksen
tiedolliset juuret
ja yrittää
erottaa ajan
nykyisyydestään
syvempää merkitystä
ihmisen vastaanottamiseksi
voimaa, joka
ohjaa tuntematonta
tuntemattomaan
saaden pilvet
vyörymään
sielusta sieluun
kuun kurkottamaan
otetta tutuista
rajoista
rakastamisen sävyn
pienemmistäkin
yksityiskohdista
näköpiirin rajan
herätessä eloon
sellaiseen ihmistä
koskettavaan ilmaisuun
kädet kasvoilla
ohimoilla
tarkoin mietityissä
paikoissa,
joissa ilmavuus
kesyttäisi
kyvyn
antaisi mielelle
merkityksen
heittää kaikki
turhuus yli
laidan
langenneet,
huorahtavat,
joilla loukata
tai haavoittaa
uskoa viattomuuteen
rakkauteen
onko se sellainen
särkymätön olento,
jotain korkeampaa
älyllisyyttä, jota
yrittää saada
luonnonmukaisuutta
enkelimäisen
näkymättömään
onnellisuuteen
sirittäen rytmikkäänä
ja se halusi
hyvästellä
saamallaan
lähtemättömällä
vaikutuksella,
mutta se ei
liikuttanut
vuodattanut
yhtään kyyneltä
lumista sadetta,
joka sulettuaan
tekisi
täyden kukan
omenapuita
istuisi hiljaa ja
ajattelisi
odottaisi taas
jotain tulevaksi
suutelemalla hellästi
ja sanoisi
rakas
haluan palata
takaisin
takaisin
puoliksi
unohtuneeseen elämään
palaan taivasta
pariin suudelmaan
kääntämään kellot
aikaan, jossa
pää ja sydän ovat
paikallaan
ja joku
sytyttää lampun
intiimit
viehättävät
ominaisuutemme
ymmärtämättä
edelleenkään sen
todellista arvoa
erottamatta
elämänriemua
kaatosateesta
katsoa aarteiden
ja arvottomuuden
ollessa läsnä
sinua
sinua rakkaani
ihmettä, joka
on aina valmis,
olemaan enkeli
tai
hymyilevä elämä
jos vain
joku pyytäisi
kutsuisi tätä
eksynyttä ihmistä
nimellä
horjumattomalla
rohkeudella
rakas kuulen
äänesi,
kauneimman maiseman
minä ja minuuteni
on,
mutta
sinua ei
onko se
vain elämää
vai elämää,
jota ei ole
https://www.youtube.com/watch?v=ubvV498pyIM
tietää huomisesta,
sinusta
rakkaudestani
vuorten lumen
sulaessa
hiljaisiin kyyneliin
elämä oli tuntunut
eroon pääsemiseltä
tai selviytymiseltä
joukolta ihmisiä
etsimässä
tummaa taivasta
omenakukkien
päällä
kuvia, jotka
siintävät
aina kaukaisuudessa
silmissä,
suun muodossa
kuinka se
hymy kulkee
edessäni
ja tunnustelee
elämän halkiota
kertakäyttöisyyttä,
yrityksenään
nauttia ja
jatkaa arkiseen
tunnelmaan
rypistyneet
rakkauskirjeet
roskakorissa
valuttamassa
kyyeleitään
omimaansa kotiin
pahainen paratiisi,
käryämässä kuin
sulake palaa
etsiessään pakotietä
silmäni aistivat
värejä,
mutta niistä
puuttui muoto
molekyylit surisivat
tyhjyyttään ja
maistuivat pimeän
tuomina
hämärinä ajatuksina
muistelin kuolemaa,
syntymää seuraavaa
vaihetta, jota edeltävä
parittelukin
tuntui vastenmieliseltä
jäljellä oli
pelkkä hiljaisuus
kirkas puhtaus,
mutta se
ei puhutellut
steriilisyydessään
liekö muistuttanut
kuoleman enkeliä
unessa kulkevaa
onnellisuuden kaavaa,
joka juopuu
kauneuden hiljaisuudessa
lumous tuntui
elokuvan
järjestelmällisyydeltä,
jossa
pahaa seuraa
luhistuminen,
tunteen palo
nouseminen ja
kaikki hyvä
nousee
tuhkasta
kuin aave
pimeydestä
portaat, jotka
nostavat
katseen ylös
valoon
esittäisi
surunvalittelunsa
kuolleelle
minä
ruumis
mallauksellinen
fiktiivisyys
nostan päätäni
ja haluan
katsella maailmaa
arkkienkelinä
aivan kuten
Gabriel tarkoittaa
"Jumala on voimani"
ja tuo ja
viestii ihmiselle
huomion keskipisteelle
ja puhuttelee
persoonallinen
katse tutkii ja
ihastuu
havaitsemaansa
samankaltaisuuteen,
eleisiin
älykkyyteen ja
tunteisiin
iättömyys tuntui
käsin kosketeltavalta.
peittyen ruusujen
tuoksuun
juovuttaen
hengittämättä
kuin olisi
lukenut
rakastuneen
muistelmia
yrittänyt vangita
vapautta,
unelmia, joita
lintujen lento
ja pilvien
pienet hattarat
viestittivät
seura tuntui
löytäneen kaltaisensa
romantikon
yhdistäen katseen
kielen
ja sen
vaikutukset
viehätys toisensa
perään tunkeutui
intiimimmille alueille
kaikki ajassa
hankitut ominaisuudet
hyväilivät
kauneutta
minuuden kadottamista
olinko tullut
onnettomuuteni
keskipisteeseen
tarkastelemaan
hulluuteni juuria,
kuinka
rakkaus pistää
kuolemaa
sellainen
kauneus hätkähdyttää
yrittäessään
elää ja
pitää kiinni
selittämättömyydestä
haudaten tunteet
ja halun
sen joka
on ja
hallitsee primitiivisiä
impulsseja
ei
en halua kieltää
näkymätöntä
maailmaa
sitä, joka
kestitsee ja
palkitsee
suutelee
pehmeillä huulillaan,
vapisevilla
polvillaan
menettäen hallinnan
ja repäisee
sokeutta tuovan
hunnun
alastomuuden
ja lasin reunaa
pyörittävän huulipunan
lumoavaan alueeseen
ihmisessä
naisessa
yöntuulen
vire hiuksissa
muotouttaen
elämän luonteen
maalisiveltimellä
ravisteltuun
ikuiseen elämään
syövyttäen värit
sydämeeni,
vereni
kuljetettavaksi
pulssin ranteissa
kaulalla,
lämmön joka
sytyttää sielun
huoneet
kokemuksen
tiedolliset juuret
ja yrittää
erottaa ajan
nykyisyydestään
syvempää merkitystä
ihmisen vastaanottamiseksi
voimaa, joka
ohjaa tuntematonta
tuntemattomaan
saaden pilvet
vyörymään
sielusta sieluun
kuun kurkottamaan
otetta tutuista
rajoista
rakastamisen sävyn
pienemmistäkin
yksityiskohdista
näköpiirin rajan
herätessä eloon
sellaiseen ihmistä
koskettavaan ilmaisuun
kädet kasvoilla
ohimoilla
tarkoin mietityissä
paikoissa,
joissa ilmavuus
kesyttäisi
kyvyn
antaisi mielelle
merkityksen
heittää kaikki
turhuus yli
laidan
langenneet,
huorahtavat,
joilla loukata
tai haavoittaa
uskoa viattomuuteen
rakkauteen
onko se sellainen
särkymätön olento,
jotain korkeampaa
älyllisyyttä, jota
yrittää saada
luonnonmukaisuutta
enkelimäisen
näkymättömään
onnellisuuteen
sirittäen rytmikkäänä
ja se halusi
hyvästellä
saamallaan
lähtemättömällä
vaikutuksella,
mutta se ei
liikuttanut
vuodattanut
yhtään kyyneltä
lumista sadetta,
joka sulettuaan
tekisi
täyden kukan
omenapuita
istuisi hiljaa ja
ajattelisi
odottaisi taas
jotain tulevaksi
suutelemalla hellästi
ja sanoisi
rakas
haluan palata
takaisin
takaisin
puoliksi
unohtuneeseen elämään
palaan taivasta
pariin suudelmaan
kääntämään kellot
aikaan, jossa
pää ja sydän ovat
paikallaan
ja joku
sytyttää lampun
intiimit
viehättävät
ominaisuutemme
ymmärtämättä
edelleenkään sen
todellista arvoa
erottamatta
elämänriemua
kaatosateesta
katsoa aarteiden
ja arvottomuuden
ollessa läsnä
sinua
sinua rakkaani
ihmettä, joka
on aina valmis,
olemaan enkeli
tai
hymyilevä elämä
jos vain
joku pyytäisi
kutsuisi tätä
eksynyttä ihmistä
nimellä
horjumattomalla
rohkeudella
rakas kuulen
äänesi,
kauneimman maiseman
minä ja minuuteni
on,
mutta
sinua ei
onko se
vain elämää
vai elämää,
jota ei ole
https://www.youtube.com/watch?v=ubvV498pyIM
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä viini oli hiukan sekalainen, kuitenkin herkkä ja hedelmäinen. Takapotku kitalaessa puolustuskannallinen :))
Ei ole kyse siitä mihin pystyy, miten rajallinen elämä on. Miten tekee ne samat virheet uudelleen ja uudelleen. Vaan siitä, miten suhteuttaa tähän ne rajat toiselle. Ihminen on itsensä suhteen sokea ja herkkä kuin vastasyntynyt. Jos hän itse tekee virheitä, hän on tuomitsee kuitenkin muiden tekemät virheet.
Huhuu...
"antaisi mielelle
merkityksen"
Niin...ihminen etsii ja etsii ja etsii... vastauksia, selityksiä, mitä vain, kunnes havaitsee, että etsiminenkin on turhaa.
"There is no meaning of life. Our existence is utterly, perfectly, gloriously meaningless."
Sorry about that, mutta niin se on :)
Niin monia polkuja kuljemme katsomatta ympärillemme, näkemättä määränpäätä. Jotkut vievät onneen, jotkut taas johdattavat kärsimykseen. Jokainen niistä kuitenkin kasvattaa meitä, pakottaa meidät etsimään uusia ratkaisuja. Jotta osaisimme yhä paremmin elää tätä meille annettua elämää. Ei kannata jäädä suremaan, ei pysähtyä muistoihin. Onni on meissä itsessämme, tässä hetkessä, ei eletyssä elämässä.
Kiitos taas ajatuksia herättävästä runostasi.
ps. tuli rekisteröidyttyä siinä toivossa, että ajatukset löytäisivät sitäkin kautta perille :))
Moro
Taisin tällä tekstillä päästä kaikkein lähemmäs syvimpiä ajatuksiani mitä olen koskaan päässyt näin julkisesti kirjoittaessani. Kassakaappi skitsofreniani lienee vielä syvemmällä, mutta ne levätköön siellä rauhassa ketään häiritsemästä.
Niin...onko kaikki aloitettava tietoisuudestamme. Ymmärtää tyhjyyttä, tarkoituksettomuutta, törmäillessämme sinne ja tänne. Hakiessamme keinotekoisesti jotain sisältöä itseemme, silloin kun entinen ei tyydytä ja uudesta ei ole tietoakaan. Ja kuitenkin se on meissä.
Meidän on ymmärrettävä toinen toisiamme, osattava myötäelää toinen toisissamme. Meidän olisi osattava ajatella, eikä pelkästään jäsennellä opittua. Katsoa tosiasioita silmästä silmään, eikä hokea ideologeja, jotka kuulostavat hienoilta. Se joka ymmärtää, että harha on aina harha, huomaa sen lakkaavan olemasta. Lakkaa vaikuttamasta lumouksena, kun sen oikein ymmärtää.
Sanojen loppuessa alkaa eläytyminen ja syvin meissä lienee aina kaikkien ilmaisujen tuolla puolen.
http://www.youtube.com/watch?v=aMUGW1wMfxs
Kiitos teille kaikille oikein paljon ja hyvä alkavaa viikkoa.
Morot sullekin, Will Hunting :)
Vai nuo oli sun syvimmät, ilmankos mä en tajunnut koko kuvaa *tirsk* :)))
Niin no....
Missä on totuus, onko se totuudellista itsetarkkailua? Jos se totuus koskettaa itseä, oman sielunelämän liikkeitä, tarpeita, pelkoja, yllykkeitä ja sen näkee niin vapauttaako se? Elämämmehän on onneton vain sen vuoksi, ettei se tunne todellista itseään.
Luepa uudelleen, kyllä siellä on sisällä pieni tarinan kaari, jossa on syvää ajattelua takana ;)
Se syvähän vaan voi olla (kuten minulla) käsipohjan korkeudella, eikä paljon puhuvaa tai kaikuluotaavaa valtamerta ;)
No niin... Sä oot oikeassa. Ja sä oot oikeassa. Ja sä oot kaikissa kohdissa niin oikeassa. Paitsi tuossa viimeisessä lauseessa. Jos sun syvyys on käsipohjan tuntumaa, niin on sulla ihan huitsin pitkät raajat mieheksi ja epeliksi :)
No onhan se i"ilmastonmuutosta" tämäkin D Menikö hiukka väärään paikkaan?Toisaalta täällähän ne kännikarkelojutut soivat-luultavasti D
He...he...hee...
Joskus kirjoitan nousuhumalassa, jopa helmiä, mutta kyllä tämä on veistetty ihan selevin päein...you see...
Kiitos kuitenkin kannanotostasi...