Hyvä oli tapahtuma Prisman pihassa, paljon oli autoja ja väkeä. Tosin hieman olisi voinut tarkemmin valita järjestyksenvalvojat. Eräs järkkäri esittelyautojentuloportilla oli aika räävä suustaan. Liekkö vielä nuoren pojan uhoa? Siinä pieksi suutaan niin naisille kuin harraste autoilla tulijoille. Taisi olla kaverit vieressä ja niille piti näyttää? Ikävää oli sivusta seurata sitä toimintaa. Omat lapset suunnilleen samanikäisiä kuin tämä nuori järkkäri ja toivon, että osaisivat käyttäytyä paremmin julkisella paikalla ja työtehtävien aikana. Muu kalisin väki ( ja järkkärit) oli kiitoksen arvoisia! Ensi vuonna uudestaan!
kalis
-automaattisesti-
12371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä oli tapahtuma, en itse huomannut mitään rääväsuita mutta keskityinkin autojen katsomiseen ja musiikin kuunteluun :)
Aivan oikeassa olet, tapahtuma itsessään oli hyvä! Tuossa vaiheessa olimme jonottamassa sisälle ja siksi sen käytöksen huomasi, koska järkkäri oli niin lähellä.
Oliko paljon plymouth barracudia, convertible mallia 1969, entä pontiacin GTO "The Judge" V8 juttuja?
Uutisissa oli että joku hurjastelu oli ollut siellä päin.
En tiedä kumpi tuo tapahtumalle enemmän negatiivisista huomiota; kaikki ne tyylittömät karvanoppa-autot vai niiden vieressä pönöttävät Karjala-lippispäiset autojen omistajat.
Miksi siellä edes sai kiskoa kaljaa ja vetää tupakkaa? Oli kuitenkin myös lapsia tapahtumassa.
Olin vanhoja muistelemassa ja näyttämässä lapsilleni rakennettuja autoja. Tapahtuma oli hyvin järjestetty, mutta kaljankittaus kuuluu jonnekin muualle.
Kyllä näytti pahalta, kun jopa näytillä olleessa autossa juotiin ihan urakalla!. Arvatkaapa miten helppoa on koko ajan vastata "miksi tuo setä juo kaljaa..."
Onneksi tekin olette joskus kasvattajia; toivottavasti.
Aika nolo tapahtuma kaiken kaikkiaan. Noloja ja naurettavia teiniviritteisiä autoja ja vielä nolompia kuskeja.
Erinomainen tapahtuma osalle asennevammaisten vanhempien vieläkin asennevammaisemmalle jälkikasvulle (Datsun yms juntit) uutisoinnista päätellen!!
Miksei näihin tapahtumiin liitetetä noille innokkaimmille Vänärin kiertämistä, siellä olis männyt odottelemassa mihin ois niin kiva pamauttaa kuten takavuosina oli tyylinä!!
Minä vain nauran moisille pikkupojille:::)))))))))
Kasvakaa aikuisiksi!
Tapahtuma oli loistava ja jatkoilla oli hauskaa, kiitos uusien ystävien!
Oliko kellohametyttö Mustangeineen kaliksessa? Huomasin ainakin kaksi Mustangia, toinen oli avoauto ja toinen punainen jossa Paul Walkerin nimmari, liekö jompikumpi ollut kellohametytön...
Aika monelta tuntui lähteneen kortit? Sitäkö tällaiset tapahtumat ruokkii? Ajetaan hulluna ja vaarannetaan muut?