MUISTUTUS!

Vaikka netissä leviääkin hurjaa vauhtia video Skoda-merkkisen ajoneuvon tempauksesta niin se EI TARKOITA, että kaikki Skodalla ajavat olisivat samanlaisia piste!
1775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tuo on ihan asiallinen huomautus. "Syyllisen" rekkari ja nimi on tiedossa mutta tällä palstalla voi edelleen esiintyä häiriintynyt ihminen tuntemattomana nimitellen sioiksi ja jopa toivoen kuolemaa skodalla ajaville. Olen melkoisen varma, että tämä ylittää rajan myös ns. hyväntahtoisille" trolleille, joilla nyt tarkoitan tätä muuta palstan täytettä, joka sinällään on oikeasti aika harmitonta eikä kuulosta natsimielisten aikaansaannokselta.

Äänestä

Kyllä normaalin skodamiehen alemmuuskompleksi johtaa juuri noin epätoivoisiin tekoihin.

Äänestä
  • Saattaisit siellä trolliyhteisössäkin olla yhtä yksinäinen kuin lapsiinsekaantuja vankilassa...

    Äänestä

Nykyaikainen henkilöauto ei ole tarkoitettu pitkille siirtymätaipaleille. Nykyään on ihan turha lähteä tien päälle, kun junallakin ja lentokoneella pääsee. Jätetään nämä rekkakuskit sinne omille raiteilleen.

Äänestä

Kyllä muuten olen kiinnittänyt huomiota siihen että nykyisin juurikin Skodakuskit kaahaa ja sikailee liikenteessä! Jos niinpaljon v*tuttaa ajaa sillä itäautolla niin kannattaako harkita merkin vaihtoa?

Äänestä

Kyllähän se näin on, että skodamiehet ovat nykypäivän bemaristeja ja audimiehiä. Ei mitään kunnioitusta muita tiellä liikkuvia kohtaan.

Äänestä
  • Tuoltahan se varmaan tuntuu siellä tiellä kun on "neljän Skodan loukussa " siellä ruuhkissa. Onneksi asia on ratkaistavissa, tukku massia lainaksi, tilaus vetämään ja jo jouluna sullakin on alla autojen ykkönen!

    Äänestä

  • Ja höpön höpö. Bemaristit ovat edelleen pahimmat liikennerikolliset ja öykkärit. Aina kun näkee munuaismaskin lähestyvän kaukaa takaa kovaa, tietää saavansa pian vaikeuksia. Audit ja Mersut kakkosena, sen jälkeen Volvot ja VW Passat variantit. Skodat ajaa pääosin rauhallisesti, aika rajoitusten pinnassa mutta eivät tientukkona. Tientukkoja ovat Toyotalla ajavat.

    Äänestä

Voi kun tietäisit, että mikä auto minulla on. Luulen, että et paljon viitsisi kuittailla.

Äänestä
  • Näinhän tämän trollin kanssa keskustelu aina menee.

    Äänestä

  • No laitahan palkkasi taas näkyviin ;-)

    Äänestä

No, antaapa tulla arvauksia autosta ja palkasta. Tänne kun ei olle tullut aikaisemmin kirjoitettua.

Äänestä
  • Tuo lukihäiriö ei näytä korjaantuneen.

    Äänestä

Minä olen IT- inssi ja tienaan paljon paremmin kuin muut Skoda- kuskit. Brutto 5500 EUR/kk.

Äänestä
  • Minä olen eläkkeellä oleva asiakaspalvelupäällikkö ja tienaan 7600 EUR/kk bruttona.

    Äänestä

  • oletko osa-aikatyössä vai miksi palkkasi on noin pieni.

    Äänestä

...taatusti ajetaan ja kovaa. Miksi olisin edes ostanut moisen, jos en ajaisi kovaa? Raskas jalka, aina. Onneksi RS:ssä saa mukavat tehot tilojen kanssa samassa paketissa ja sillä selvittää nyt tuollaiset köntys-rekat hetkessä, ei tartte kauaa roikkua rinnalla.

Ja turhat jeesustelut pois. Nykyautoilla ajaa kaikki reippaasti ja ylinopeutta ja ohitellaan kun tavataan. Mitäs tuosta, miehet on miehiä ja pojat poikia -niin se on vaan kuulkaas ollut kautta vuosisatain ja -tuhansin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylläpito kirjoitti:

Vaikka netissä leviääkin hurjaa vauhtia video Skoda-merkkisen ajoneuvon tempauksesta niin se EI TARKOITA, että kaikki Skodalla ajavat olisivat samanlaisia piste!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu