Koulussa oppii....

Vonkamies

Olin keskikoulun viimeisellä luokalla. Menossa oli päivän viimeinen tunti, biologiaa ja kasvioppia, eikä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Haukottelin ja tuijotin edessäni istuvan Raijan persettä. Kaluni sykki kovana farkuissani kun kuvittelin millaista olisi harrastaa Raijan kanssa sellaista mitä olin Jallusta lukenut. Olin pohjattoman ihastunut Raijaan ja siksi olinkin valinnut istumapaikan hänen takaansa. Ikävä kyllä Raija ei ollut kiinnostunut minusta, enkä ujona poikana tiennyt miten lähestyisin häntä.

Lopulta kello soi ja ensimmäiset ryntäsivät saman tien ulos luokasta. Itse hidastelin tarkoituksella laukkuni pakkaamisessa koska kaluni pullisteli edelleen farkuissani, enkä halunnut kenenkään huomaavan noloa olotilaani. Odotin kunnes luokka oli tyhjentynyt ja lähdin sitten maleksimaan naulakoille päin. Kaikilla oli kiire jonnekin, joten minuun ei kiinnitetty mitään huomiota. Päästyäni naulakoille huomasin Heidin seisovan veskin ovella ja tuijottavan minua. Tajusin että hänen täytyi huomata farkuissani oleva kohouma ja tunsin punastuvani.

"Tuu tänne" hän komensi. Mietin mitä tekisin sillä en erityisemmin pitänyt hänestä, tai oikeammin, pelkäsin häntä. Heidi oli koulumme "kovis". Jäänyt kaksi kertaa luokalle, kiroili ja puhui revasta ja kyrvästä kuin raksamiehet konsanaan. Lisäksi hän liikkui porukoissa joista meikäläisen oli viisainta pysyä kaukana. En kuitenkaan halunnut näyttää pelkoani hänelle, joten maleksin välinpitämättömän oloisena hänen luokseen. "Mitä ny?" kysäisin karskimmin kuin tunsinkaan.

Heidi ei vastannut vaan veti minut vessaan ja lukitsi oven takanani. Olin todella hermostunut, vaikka tiesinkin ettei hän fyysisesti mahtaisi minulle mitään. Samassa Heidi painautui syliini ja tunsin pehmeät, kosteat huulet omiani vasten. Hänen kielensä porautui kiihkeästi suuhuni samalla kun tunsin hänen kätensä laskeutuvan farkkujeni kohoumalle. Tällaista tunnetta en ollut ennen kokenut. Intohimo valtasi minut täysin. Vastasin kiihkeästi hänen suudelmaansa ja olin laueta housuihini Heidin hieroessa farkkujeni kohoumaa.

"Haluuksä naida?" Heidi kysyi käheästi. Nyökkäsin kiihkoissani, vaikka olinkin fantasioissani kuvitellut että Raija tulisi olemaan ensimmäiseni. Heidi näykki hampaillaan huuliani samalla kun tunsin hänen avaavan farkkujani. Housuni tipahtivat nilkkoihin ja tunsin Heidin viileän käden kiertyvän kullini ympärille. Nytkähdin ja tunsin kuinka minulta tuli. Spermani lensivät suoraan Heidin paidalle ja housuille.

Olin todella nolona ja harmissani siitä etten näköjään pääsisikään poikuudestani. Heidi kirota pärskäytti, istahti sitten pöntölle ja nappasi veltostuvan kaluni suuhunsa. Tunsin hänen pehmeät huulensa, jotka äsken olivat suudelleet omiani, kaluni ympärillä samalla kun hän varovasti hieroi kiveksiäni. Kaluni otti asennon alle aikayksikön ja pelkäsin laukeavani hänen suuhunsa. Heidi ilmeisesti pelkäsi samaa, sillä hän lopetti imemisen, nousi, vetäisi housunsa alas, kääntyi nojaamaan pönttöä vasten ja pyllisti minua päin. Olin aivan kiihkoissani. Siinä se nyt oli, aito paljas pillu suoraan edessäni kuin hopeavadilla tarjottuna. En vain ollut aivan varma mihin koloon minun pitäisi kaluani tyrkkiä. Onneksi Heidi tarttui kulliini ja ohjasi sen oikeaan osoitteeseen. Hänen pillunsa suorastaan imaisi kullini sisäänsä. Olin kuvitellut että kullia joutuu työntämään pilluun lähes väkisin, mutta kullini upposi hänen pilluunsa kahvaa myöten kuin kuuma veitsi voihin samalla kun pillunesteet purskahtivat reisilleni. Enpä ollut arvannut että naiminen on näin märkää touhua.

Olin innoissani ja kiihkoissani. Viimeinkin kullini oli naisen pillussa ja nussin tätä ihan oikeasti. Varovasti aloin nytkyttämään kulliani Heidin pillussa. "kovempaa, ooooohhhh, kovempaa, nai mua kunnolla". Heidi vikisi ja minä tein työtä käskettynä. Tartuin kunnolla Heidin perseestä kiinni ja aloin runnomaan kyrpääni hänen pilluunsa niin että litisi. Heidi voihki ja pyöritti persettään työntäen sitä aina välillä minua päin. Lopulta en enää kestänyt vaan tyrkkäsin kyrpäni niin syvälle kuin sain ja laskin spermani hänen sisäänsä. Irtauduin Heidistä ja pyyhkäisin kaluni vessapaperiin ennen kuin sulloin sen takaisin farkkuihini. Heidi moiskautti minulle nopean suukon ja työnsi minut sitten ulos vessasta. "Mee ny, ettei meitä nähdä yhdessä." Viimeisenä jäi mieleeni muistikuva Heidistä housut riettaasti polvissa nesteiden valuessa pitkin reisiä. Mietin pitäisikö minun jäädä odottamaan häntä, mutta sitten huomasin siivoojan joka tuijotti minua oudon näköisenä. Tunsin taas punastuvani, nappasin takkini ja lähdin.

Seuraavina päivinä unelmoin vain siitä miten pääsisin taas naimaan Heidiä, mutta hän vältteli minua ja liikkui taas samoissa porukoissa joihin minulla ei ollut asiaa. Pian Heidi jäi sairaslomalle ja sain kauhukseni kuulla että hän oli pamahtanut paksuksi. Seuraavat viikot olivatkin sitten puhdasta helvettiä. En tosiaankaan halunnut isäksi, eikä minulla ollut varaa aborttiin. Ja kun vanhempani saisivat kuulla siitä niin... Onneksi pian ilmeni että eräs lukiolaispoika oli tunnustanut isyytensä ja Heidin ja minun juttu jäisi ikuiseksi salaisuudeksi.

3

5704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zaknafein

      Ihan hyvä tarina. kirjota ihmeessä lisää

    • eräs viisas henkilö

      Joillakin on todellakin elämä päin helvettiä kun saavat tietää, että tyttö jota nussi pamahti paksuksi. Ehkä siinä on oppimista.

      • ...

        Sen verran voisi korvia lotkauttaa bilsan tunnilla, et tyttö voipi tulla raskaaksi kun ei käytetä ehkäisyä. Et kun on niin äärettmömän tärkeetä saada nussia, niin voitas käyttää sitä kumia kun monilla on se "elämä sitten päin helvettiä" kun eivät osaa vastuuta kantaa. Abortti ei oo ehkäsykeino, vaiks jos vahinko käy eikä edellytyksii pitää lasta, ni mun mielest parempi vaihteohto ku synnyttää lapsi hylätäkseen sen tai kohdellakseen sitä huonosti. Pointti: seksi kumi = vähän vähemmän murheita


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      2112
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1903
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      147
      1846
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1252
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1076
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe