Hollanti ja Italia ovat vakuuttaneet taidoillaan. Argentiinan peliä en tosin jaksanut myöhäisen ajankohdan vuoksi katsoa. Brasilia oli voitostan (tuomarin avituksella) huolimatta pieni pettymys. Espanja oli jopa surkea ja seltä sekosivat pasmat täysin toisella puoliajalla. Espanja luultavasti kuitenkin ryhdistäytyy. Uruguay oli myös kova pettymys edellisiin kisoihin verrattuna. Forlankin taitaa olla jo liian vanha näihin geimeihin ja Suarez on puolikuntoinen.
Hollannin voima oli sen nimekäs hyökköjätrio, mutta myös puolustus pelasi varmasti. Hollanti voi mennä pitkälle, kun se nyt todennäköisesti välttää kohtaamasta brassit pudotuspelikierroksella. Sen sijaan tulee kova ottelu heti, jos ja kun Brasilia ja Espanja joutuvat ekalla kiekalla vastakkain.
Italia pelasi erinomaisesti Englantia vastaan ja tasoero oli selvä, vaikkei Englantikaan ollut läheskään niin huono kuin tavallisesti. Italian ase on loistava pelinrakentaminen, missä Pirlo ja uusi tähti Candreva loistivat. Vahinko, että joukkueelta puuttuu loukkaantumisen vuoksi Ricardo Montolivo, joka on myös loistava pelinrekentaja. Candreva paikkasi hänen tonttiiaan kuitenkin erinomaisesti. Italian pelitapa on hidas mutta taiturimainen aivan kuten selostaja kuvasi sitä shakinpeluuksi, missä etsitään aukkoa vastustajan puolustuksesta ja kun se löytyy, isketään oikea-aikaisesti. Italian ensimmäinen maali oli malliesimerkki tästä taitavuudesta ja mestarisnäyte Pirlolta, joka blokkasi älyllään vastustajan puolustajan pois maalintekijän edestä. Italialla on aina ollut hyvä puolustus ja Balotelli sekä Immobile kärjessä ovat kovia tekijöitä. Italia voi tällä näytöllä edetä jopa loppuotteluun saakka.
Parhaat pelaajat tähän asti ovat Candreva, Pirlo, Neymar, van Persie, Robben, Iniesta. Nämä ainakin vakuuttivat. Espanjasta vain Iniesta pelasikin tasollaan.
Saksa on vielä näkemättä. Sieltä ainakin Hummelsin, Ozulin ja Götzen panokset ovat mielenkiintoisia.
Tähän asti nähdyn perusteella
Kultamitalimies
0
67
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2993607Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841481
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.881208- 1431159
- 811064
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951012Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.211846Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777