Millainen hotelli kyseessä, onko joku käynyt, muutama hyvä tarjous löytynyt kyseessä olevasta hotellista.
Elokuussa olisi tarkoitus lähteä ja kaikki kokemukset olisi tarpeen. Millainen paikka kyseessä, tuoreita kokemuksia sideen matkanneilla? Lämpöä ilmeisesti pitäisi riittää!
Hotel löwe, Side turkki
2
615
Vastaukset 2
- Sidessa käynyt
Olimme toukokuun lopussa, olin kaikin puolin tyytyväinen hotelliin. Hotelli on aika rauhallisella paikalla, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista ja rannasta. Myös ihan nurkan takana on esim. hyviä ravintoiloita ja kauppoja. Henkilökunta oli todella ystävällistä. Hotelli oli erittäin siisti, huoneet ja yleiset tilat sekä allasalue. Hotelli on aika hiljattain rakennettu, joten kaikki on hienoa ja hyvässä kunnossa. Meidän huoneessa parveke oli allasalueelle päin. Allasalue oli mielestäni hyvä, siisti ja mukava. Uima-allaskin oli melko iso hotellin kokoon nähden. Hotellihan on aika pieni, joten siellä on mukavan rauhallista. Aamiainen oli mielestäni hyvä. Hotellin alimmassa kerroksessa oli myös pieni kauppa. Yhtenä iltana järjesttiin hotellin terassilla "Turkkilainen ilta".
Minulla ei ole oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa hotellista. Ainut, missä oli ongelmia, oli huoneen tallelokero. Se ei toiminut kunnolla, emmekä saaneet sitä aluksi lukkoon. Muuten tosi hyvä hotelli. - Löweotel
10-25.09.2014 hotellissa. Hotelli rauhallinen, ei silloin ainakaan lapsiperheitä. Henkilökunta oikein ystävällistä(varauksella). Huoneet pieniä, jopa liian. Lisävuode vei turhaa tilaa, tosin siihen vaimo sai levitellä omia asioitaan, koska yöpöytää ei sillä puolen ollut. Ilmastointi vähän tehoton, kuten yleensä Turkissa, mutta riitti sitten yöllä viilentämään ihan kivasti.
Ravintolassa kävimme useasti syömässä ja ruoka siellä aivan hyvää ja edullista jos vertaa Siden rantakadun ravintoloihin, josta yhdestä saimme todella huonon ja kalliin aterian. Ravintolassa myös erittäin rauhallista ja palvelu ystävällistä. Tuntui paranevan mitä useammin siellä kävimme.
Siivous hotellissa ei ollut kovin hyvää, mutta eivätpä häirinneetkään juurikaan.
Allasalue väljä, vähän aiakkkaita ainakin tähän aikaan. Viimeisenä päivänä saimme olla kahdestaan lähes koko iltapäivän. Ainoa asia joka alkoi ärsyttää oli se Turkkilainen musiikki joka siellä soi liian paljon ja kovaa.
Netti toimi juuri ja juuri meidän huoneessa, joka oli altalle päin Parvekkeella ihan hyvin. Aamupala suht kelvollista. Ei tietenkään mitään Thaimaan veroista, mutta ok.
Miinuksena pitää mainita yksi asia, joka ei välttämättä ole hotellin vika. Yksi aamu päätimme käyttää "ilmaista" kuljetusta hotellissa mainostamalle Viking beachille.
Kun pääsimme perille rannalle ja samaiselle beach club ravintolalle rannalle, mukana bussissa ollut ravintolan/rannan "sisäänheittäjä" huusi ensin perään hellouta, kun emme menneet hänen perässä ravintolan sisään. Meillä oli tarkoitus mennä rantaa pitkin kävelemään. Sitten hän tuli ravintolan rannan puolelta perään ja kertoi että hänellä on tarjota parhaat rantatuolit. vastasin että ei "no thanks" ja lisäsin että haluamme kävellä rantaa pitkin, kuten usein teemme ja jatkoin matkaa.
Siitä hän ei sitten pitänyt ollenkaan ja sanoi kimpaantuneena että takaisin emme sitten bussilla pääse! Että tällaista ilmaista palvelua.
Myöhemmin kerroimme hotelin vastaanotossa tapauksen ja siellä nainen "yritti" soittaa bossille(kyseinen "sisäänheittäjä" bossin ystävä"). Tietenkään boss ei vastannut. Pari päivää myöhemmin kyseinen kaveri tuli samaan aikaan vastaanottoon ja sama nainen kertoi ilmeisesti mitä rannalla oli tapahtunut. Menimme myös sinne ja siellä kaveri kertoi että ei ollut puhunut mitään sellaista. Väitti että ei ollut puhunut mitään sellaista! Siinä sitten alkoi tilanne kuumeta.
Päätimme sitten että ei ole järkeä jatkaa väittely, vaan näytin ja kerroin hänelle että hänen päässä ei ole kaikki kunnossa ja lähdimme pois.
Oli kuulema Kurdi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 70523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486- 58480