Ministerin mielestä vanhat konstit on nyt käytetty.
Erilaisiin täsmätoimiin on kohdennettu satoja miljoonia, mutta kotiin on jäänyt silti yhteensä yli satatuhatta alle kolmekymppistä. Nykyisin Suomessa ei enää ole entiseen tapaan suorittavaa työtä, johon koulutusta ei vaadita, Krista Kiuru perustelee.
– Koska täsmätoimet eivät ole tuottaneet tulosta, on koko ikäluokan oppivelvollisuutta nostettava.
http://yle.fi/uutiset/kiuru_nuorille_velvollisuus_jatko-opintoihin/7207207
Erilaisiin täsmätoimiin on kohdennettu satoja miljoonia, mutta kotiin on jäänyt silti yhteensä yli satatuhatta alle kolmekymppistä. Nykyisin Suomessa ei enää ole entiseen tapaan suorittavaa työtä, johon koulutusta ei vaadita, Krista Kiuru perustelee.
– Koska täsmätoimet eivät ole tuottaneet tulosta, on koko ikäluokan oppivelvollisuutta nostettava.
http://yle.fi/uutiset/kiuru_nuorille_velvollisuus_jatko-opintoihin/7207207
Vastaukset 9
Vanhimmat
Raaka peli. Toisaalta ymmärrän ajatuksen. 16-vuotiaan ei pidä jäädä lorvailemaan. Nyt pitäisi vaan saada enemmän opinto-ohjausta kouluihin, mutta sitähän ei tietenkään tule. Silti jos on pihalla jatkosta voi mennä vaikka kympille tai johonkin starttiluokalle, mitä näitä nyt on. Voi vitsi, että sitä oli itsekin 16-vuotiaana niin kujalla ja on kai sitä vähän vieläkin.
Sinussakin näyttää kyllä menneen koulutus hukkaan, kun et lainkaan osannut ottaa huomioon palstan otsikkoa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12292443
Aloitusviestissä puhutaan jatko-opiskelusta.
Siis peruskoulupudokkaat yliopiston tohtoriopiskelijoina? Saattaahan promillen murto-osa sellaisiakin olla.
Tiedettä tekemään sopivat parhaiten ne, jotka eivät oikeaan työelämään kelpaa.
Tohtorikoulut ovat joskus valinnoissaan varsin kriittisiä. Mutta kyllä sinunkin paha mielesi asiasta menee vielä ohi.
Palsta on väärä, aihe kiinnostava.
Sen verran kommenttia, että palsta on melkoisen kuollut, jos varsinaisesta aiheesta on (pikaisella vilkaisulla katsottuna) keskusteltu viimeksi 2013 vuoden puolella. Toisaalta: eihän palstan otsikko ole tieteelliset jatko-opinnot...
Oli vähän liian pikainen vilkaisu.
Ottamatta nyt kantaa aiheen oikealle foorumille, toteanpa vain, että vaikka kaikki ikäluokat tästä eteenpäin koulutettaisiin tohtoriksi saakka, se ei palkallisia työpaikkoja lisäisi ja jotakuinkin sama osuus, tulevaisuudessa työpaikkojen vähetessä kasvava osuus jöisi edelleen "kotiin makaamaan"
Miksei anneta vain olla?. Osalle ei koskaan tule riittämään palkallisia työpaikkoja, joten säästäisi vain resursseja, mikäli näitä vapaaehtoisesti luovuttavia ei tarvitsisi kouluttaa vasteb tahtoaan ilman toivoakaan oikeista töistä.
Tosin todennäköisempi kehityskulku lienee kuitenkjn se, että kun palkallisia täitä ei kaikille riitä, osa laitetaan sitten pakolla täihin palkatta "osallistavallla sosiaaliturvalla", eikä nykyajan orjienkaan passaa enää olla kouluttamattomia.
Tosin itse tuossa tilanteessa palkattomiin töihin pakotettuna pyrin luonnollisesti saamaan aikaan enemmän vahinkoa kun hyötyä.