kun palstan juttujuja lukee. Taitaa suurin osa olla perusduunareita/tee se itse miehiä jotka tyypillisesti ostavat perheelleen "uuden" auton 10-vuotiaana. Jotkut 5-vuotiaana ja pitävät sen ns. uudenkarheana ja haukkuvat jos ostovuotena ilmenee parikin vikaa.. Ei sallita mitään kuluumisia vaikka vanhan auton ostanut. Osassa sen ikäisenä enemmän kulumisia kuin toisissa ja sen mukaan päätellään mikä merki on hyvä ja mikä huono. Yksilötkin vaihtelee mutta sillähän ei merkitystä kun maine jo saatu. Meillä vaimon kansa ostettu vuosien varrella 10 uutta autoa. Mahtuu sihen vplvo, saabi,pari pököttiä ka 6 kpl citikkaa ja kaikki toiminut moitettomasti omistus aikana 3-4 vuotena. Ei tiellejättöä taikka talvikäynnistys ongelmia.Jos ostaa ikälopun auton ei voi vaatia ettei siinä vikaa olisi. Jotkut 10- vuotiaat voi toimia pitkäänkin hyvin ja toiset ei. Merkistä ei väliä. Ostakaa uusi auto niin ei tarvitse kiroilla ja rasvata näppejään.
Kyllä naurattaa..
ei vanhoja..
180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minkähän "merkonoomin " höpinöitä nuokin lie. Ihan uusia autojako olet ostanut. No, niin minäkin ikää jo sen verran, että lie jo 7-10 kpl uusia ollut. En noita viitsi laskeskella. 2-4 vuotta ajellu kullakin. Tosin olen pysynyt enimäkseen hyväksi , laadukkaaksi ja luotettavaksi havaitsemassani Tojossa. Pari Euro kotteroakin ollut joista äkkiä palasin laatuautoon, Tojoon. Ne ei kyllä olleet vikavapaita alkuunkaan, uusia olivat. Merkit oli Volkkari ja Ford. Citikkaa en osta enkä tule ikinä ostamaankaan.
Harrastus mielessä tykkään vanhojakin rassailla ja muutakin tehdä käsilläni vaikka työni puolesta siihen ei tarvetta.
Minulle ei vastenmielisempää ihmistä ole kuin ns. sohvaperuna jolla peukalo keskellä kämmentä. Jonkin sortin surkimuksia ne on, tämmöinen yhteiskunta kun elättää kaikenmaailman tyhjäntoimittajia.