ole tekoja, vaan se on tunne. Teot ovat vain maallistuneille ja pinnallisille ihmisille, meille syvällisille ihmisille tunne ja kaipuu riittää.
Rakkaus ei
Näin on
27262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
yhtään vaikka toinen voisi kuinka huonosti tahansa tai olisi kuolemassa, vain tunteella on merkitystä. Todellisessa elämässä en tekisi mitään hänen vuokseen, olisin vain rakkauden tunteessani.
Hykertelisit rakkauden tunteessasi itseksesi?
Päivittäisin tekisin hänelle tunteeni selväksi.
Mutta kun hän ei ole vieressäni tai lähelläni :(
kuulu tunteiden selväksi tekeminen, vaan rakkauden TUNTEMINEN.
Teot ovat vain maallistuneille ja pinnallisille ihmisille. Me syvälliset ihmiset välitämme ainoastaan OMISTA TUNTEISTAMME.
Olet oikeassa. Jos on hieno rakkauden tunne, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi pilata muilla ihmisillä?
No arvaanpa että aloittajakin mieluummin olisi tekemässä niitä rakkauden tekoja rakastamalleen henkilölle mutta ei syystä tai toisesta voi. Lohduttautuu ajatuksella että sentään saa rakastaa vaikka ei voi sitä käytännössä näyttää.
Rakkaus on verbi ;)
saamattomuuttasi selittelet, ettei vaan koko loppuelämän aikana tarttis nousta koneen äärestä ja ottaa yhteyttä ihan oikeasti IRL.
....nimenomaan tekoja. Ei pelkkää tunnetta, tunne kulkee käsikkäin tekojen mukana. Syvällinen ihminen tekee tekoja tunteen kanssa.
Ilman tekoja rakkaus on kuollut.
Rakkaudessa tärkeintä on edelleenkin TUNTEMINEN. Syvällinen ihminen ei tarvitse toisen ihmisen läsnäoloa tai tukea tunteakseen syvää rakkauden tunnetta ja siksi ei tarvitse sitä toisellekaan ilmaista. Se nyt on vaan maallisten ihmisten hömpötystä että pitäisi joskus oikeastikin nähdä. Siinä saattaisi pahimmassa tapauksessa tunteet haalistua ja rakkauden tunne vähetä. Ja rakkaushan on tärkein asia ja lahja maailmassa, joten sen ei kannata antaa hiipua! Vielä kerran lyhyesti: rakkauteen ei kuulu teot tai tunteista kertominen, sillä ne saattavat lamaannuttaa rakkauden. Rakkauteen kuuluu vain sen tunteminen ja vaaliminen omassa päässä, ei toisen kanssa.
Minä alan vahvasti uskoa, että kaipauksen kohteeni ajattelee noin kuin aloittaja. Jos hän ei ole tähänkään mennessä halunnut ja ollut valmis mihinkään käytännössä, tuskin tulee olemaan jatkossakaan. Hän haluaa pitää kaiken vain tunteen ja fantasian tasolla. Mieleni on jo kauan arvannut tämän ja työstänyt ja murentanut toivoani suojellakseen minua. Ja vaikka olen yrittänyt taistella pitääkseni toivoani yllä, ei se enää paljoa auta.
Entäs jos hän joskus myöhemmin haluaisikin jotain kanssani. Voisinko luottaa siihen että hän ihan oikeasti haluaisi olla kanssani ja ettei hän taas sysää minua syrjään odottamaan. Ja eläisinkö silloin jo niin tyytyneenä nykyistä elämääni johon hän ei itse halunnut kuulua, että en itse enää olisi valmis antautumaan hänen tunteidensa armoille kun hän aiemmin olisi osoittanut vain torjuntaa. En halua, että minua pidetään itsestään selvyytenä, joka odottaa vaikka ikuisuuden vaikka ei saisi mitään. Sellainen kohtelu ei ole enää minua millään tavalla arvostavaa ja kunnioittavaa.
ihan höpö juttuja
ei olennaisesti kuulu toisen arvostaminen tai kunnioittaminen, vaan rakkauden tunteminen itse. Ne ovat ihan muita asioita. Rakkaudessa ei tarvitse kokea rakkautta toisen kanssa. Olet saattanut löytää elämäsi rakkauden, mutta sinun on vain osattava nauttia siitä omassa päässäsi, mutta et hänen kanssaan. Olet ehkä tehnyt tekoja hänen vuokseen, mutta sillä ei ole rakkauden kannalta mitään merkitystä. Kuten ei myöskään sillä että hän ei ole ollut valmis tekoihin. Tärkeintä on rakkauden tunteminen ja rakkaus itsessään.
Totta tuokin. Mutta toisaalta, jos toinen on valmis tekoihin rakkaudessa ja toinen ei, sen joka ei ole valmis ei pidä odottaa että toinen loputtomiin odottaisi onko tuo toinen joskus kenties valmis vai onko milloinkaan. Hänellä on täysi oikeus ja varmaankin se on myös itsensä parhaaksi, että jatkaa eteenpäin ja luopuu kokonaan toivosta tuota epäröijää kohtaan. Heitä ei sitten vaan ollut tarkoitettu toisilleen.
syvällinen en ole.onneksi.
Puhuitko nyt meistä ;)
Kyllä näin sen täytyy olla.
jossain määrin mutta en tahdo että olla erossakaan.
olla yhdessä, niin se ei ole rakkautta vaan jotain muuta. Rakkautta on vain rakkauden tunne.
vain rakastaa ja olla erossa?
rakastan omassa mielessäni mutta en välttämättä halua nähdä häntä milloinkaan.
Olen varmaan pinnallinen mies,mutta tarvitsen rakkautta fyysisestikkin :(
Oletko munkki vai nunna? Ja missä luostarissa?
toinen kohtelee toista kehnosti, niin sillä ei ole väliä jos tämä rakastaa syvästi ja aidosti. Koska teoilla ei ole juurikaan rakkaudessa merkitystä. Tärkeintä on että syvällä sisimmässä rakastaa ja että on rakkauden tunne. Jos toinen vaikka lyö sinua, niin jos tiedät että hän rakastaa sinua ja sinulla on rakkauden tunne, niin ei ole mitään hätää. Tunne ratkaisee kaiken. Yksi vaihtoehto on myös että eroat hänestä fyysisesti mutta jatkat rakastamista mielessäsi. Tällöin ne lyönnit ja toisen ihmisen läsnäolo eivät haittaa rakkauden tuntemista.
Nyt juuri tarvisin piiiiiitkän halauksen.
Se ei ole rakkautta! Rakkautta on kaipaaminen Suomi24-nettipalstalla.
Jonnekkin korpeen vaan pois ihmisten ilmoilta ja somessa ja suomi24-palstalla 24/7, niin johan on elämä rakkautta tulvillaan.
noin mene. Tärkeintä on että sinulla on rakkauden tunne mielessäsi. Sillä ei ole väliä, että onko toisen kanssa oikeassa elämässä. Parempi kuitenkin, että ei olisi, koska silloin sisäinen rakkauden tunne on helpompi säilyttää. Mutta se ei vaadi ihmisten ilmoilta poismenemistä. Jos sisässään rakastaa, niin se on olennaista.