apuja tarvitaan??

puuh92

Olen tuntenut jo pari vuotta erään vesimies miehen ja pari kuukautta sitten hän tunnusti olevansa minuun ollut jo kauan ihastunut,mutta hän oli varattu silloin ja on lapsia. Sillonkuin aloitettiin tätä tapailua niin sanoin että en ala kakkosnaiseksi ja hän lupasi jättää edellisen naisensa ja niinhän hän tekikin asuvat erillään ja vuoroin lapset molemmilla. Alkuun meillä meni todella hyvin hän oli niin ihastunut minuun ja teki sen harvinaisen selväksi.. ja pidettiin monta kertaa päivässä yhteyttä ja soiteltiin ja saatettiin nähdä 4-5 kertaa viikossa.. ja sain sitten kuulla hänen suustaan että rakastan sua,tuli sieltä suusta aivan selvinpäin... Menin aika hämilleni tästä kyseistä asiasta enkä oikein osannut sanoa mitään siihen silloin. Myöhemmin sain kuulla saman asian ja vastasin silloin asiaan. Tästä se sitten alkoikin yhteyden otot rupesivatkin vähenemään mutta oli kuitenkin päivittäistä soitettiin kerran päivässä ja näkemisetkin alkoivat vähenemään tosin pari kertaa viikossa kyllä nähtiin ja ihanaa oli yhdessä,mutta tunteistaan hän ei puhunut. Mutta lähellä oli kylläkin eikä voinut pitää näppejään irti kun nähtiin..kunnes nyt 5 päivää sitten hän lopetti yhteyden pidon kokonaan tähän päivää mennessä ei ole mitään kuulunut.. totta kai menin hämmilleni että mitä ihmettä tapahtu ja kysyin asiaa että mitä ihmettä nyt tapahtuu vastaus oli että paskat päivät ei oo jaksnu pitää yhteyttä kehenkään ja pyysi anteeks,mutta mitään ei senkään jälkeen ole kuulunut. Ja meillä on yhteinen joukkue mitä valmennetaan ja oli reenit eilen ei tullut paikalle ei ilmoittanut mitään että ei tule eikä mitään muutakaan.. tarkoittaako tää nyt sitä että hän ei ole enään kiinnostunut vai mistä tää johtuu? Olen ihan ällikällä lyöty..

5

172

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • summer1968

      Tyypillinen vesimies,valitettavasti=// Kokemusta on=/// Seurustelin aikoinaan vesimiehen kanssa ja se oli olevinaan niin rakastunut minuun ja sanoi että minä olen se ainoa oikea mutta yllätys yllätys sillähän oli samaan aikaan kierroksessa varmaan 6 naista joita se tapaili eri aikaan ja vannoi varmaan samaan aikaan kaikille rakkauttaan...Kaksnaamanen ihminen...Joten nykyään kierrän kaukaa kaikki vesimiehet mutta voihan niitä poikkeuksiakin olla tietysti....ja kaikissa merkeissä on samanlaisia idiootteja....Miehet on sikoja (ei kaikki) Eihän ne ajattele muulla kuin sillä mikä niillä roikkuu jalkojen välistä..!!!!

      • puuh92

        Niin se valitettavasti tuntuu menevän että yksi asia vain mielessä... ihmettelen vaan suuresti että ikää kumminkin on päälle 30:tä mutta eipä miehet taida koskaan aikuistua. Olisi vain ollut reilumpaa sanoa että ei kiinnosta enään ja kysyinkin että onko näin mutta sain vain ympäri pyören vastauksen... mutta ilmeisestikkin eteenpäin. :(


      • summer1968
        puuh92 kirjoitti:

        Niin se valitettavasti tuntuu menevän että yksi asia vain mielessä... ihmettelen vaan suuresti että ikää kumminkin on päälle 30:tä mutta eipä miehet taida koskaan aikuistua. Olisi vain ollut reilumpaa sanoa että ei kiinnosta enään ja kysyinkin että onko näin mutta sain vain ympäri pyören vastauksen... mutta ilmeisestikkin eteenpäin. :(

        No siinä olet kyllä aivan oikeassa ettei ne koskaan aikuistu,se vesimies mitä minä tapailin oli 40...että semmoista=/// Eikun nenä eteenpäin ja kyllä se jossakin se oikea on...Yhden miehen perään ei kannata rupee itkee,tää maailma on niitä täynnä...Vaikkakin empä moista ihmettä ole vielä nähnyt joka natsais meikäläiseen...=D Mukavaa juhannusta sulle sinne jonnekkin =)


    • kandipaatti

      Eletään vuotta 2014. Ihminen on käynyt kuussa, geeniteknologia on keksitty ja muutakin hauskaa vastaavaa on saatu aikaiseksi hylkäämällä taikausko.

      Sinun syntymähetkesi (tai ekstrapolaationa hetki, jolloin vanhempasi harrastivat seksiä) EI.MÄÄRITÄ.LUONNETTASI.TAI.KOHTALOASI.

      On tuhansia ja taas tuhansia tutkimuksia, joiden perusteella tiedämme, että ihmisen persoonallisuuspiirteet, sosiaalisuuden aste, erilaiset lahjakkuudet, väkivaltaisuus tai empatia ja moni muukin elämänkaarta määrittävä asia ovat genetiikan sekä kasvatuksen ja muiden vastaavien ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta. Usko siihen, että syntymähetki olisi tässä mikään tekijä on naivia ja tietämätöntä junttiutta. Ja entäpä sitten keisarileikkauksella syntyneet? Heidän *oikea tähtiin kirjoitettu* syntymäaikansahan olisikin voinut olla ihan muuna päivänä! Eikä vauvan persoonallisuus muokkaudu sillä sekunnilla, kun hän syntyy, vaan sitä ennen ja sen jälkeen.

      • taikauskoako? :/ epäilen

        Mä ymmärrän kantasi siitä että taikausko on ollutta ja mennyttä tässä nykymaailmassa. Kaikki ihmiset kumminkin tiedostavat sen kuinka valtava aurinko on maahan verrattuna. Myös muut planeetat ja kuu ovat isoja taivaankappaleita. Minun mielestäni se on hyvinkin loogista, että auringon sijainti sillä hetkellä kun lapsi ensimmäisen kerran hengittää ilmaa keuhkoihinsi, vaikuttaa henkilön luonteeseen jollakin tavalla. Ymmärän silti kantasi, sillä tätä ei ole voitu tieteen avulla todistamaan. Kyseessä on kumminkin lukemattomat mittasuhteet ja välimatkat (aurinko, kuu, maa ja muut planeetat) että uskon, vaikka hullulta kuulostaa, että näiden massojen sijainti vaikuttaa luonteeseen. Oletko ikinä vaivautunut lukemaan tietoja omasta aurinkomerkistäsi? (Nyt en puhu naistenlehden päivähoroskoopista) Tai tehnyt esim. netissä tarkempaa luonneanalyysia, missä otetaan huomioon myös muiden planeettojen sijainnit syntymähetkelläsi? Suosittelen joka tapauksessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      754
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      550
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      118
      533
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe