Arvo-osuustilinsiirto Nordnetiin

hohhoijaaaaa

Tehtiin netissä Nordnetiin asiakkuus. Lähetettiin postissa arvo-osuustilin siirtovaltakirja heille ja nyt vasta tänään luen sähköpostista, että valtakirjan mukaan olisi pitänyt lähettää kopio henkilöllisyystodistuksesta. Sähköposti oli ns. automaattiviesti joka tulee asiakkuuden luonnin yhteydessä.

Mitä ihmettä? Heidän web-sivuillaan, eikä valtakirjalomakkeella ei asiasta ole mitään ohjeistusta, että sellainen pitäisi lähettää. Voisiko asian voinut hoitaa huonommin? Ja nyt asiakasta keljuttaa, kun ei pankki ohjeista tarpeeksi. Äh, melkein jo tuntuu, että mitä suotta vaivautua koko Nordnetiin, kun noin keljuksi ja vaivalloiseksi menee.

Harmi kun tuli se valtakirja tulostettua verkkosivulta suoraan. Äh! Perrrrrr

12

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puukot & passit

      Henkilötodistuksen / siitä kopion vaatiminen tlin avauksen yhteydessä on yleismaailmallista. Ei tuosta kannata masentua ;-)

      Toki olisi viisasta ja johdonmukaista soittaa tarkennuskysymyksineen ennen tilin avaamista edes kerran välittäjälle jolle kaupankäyntinsä suunnittele siirtävänsä ja samalla varmistaa muodollisuudet.

      Kuitenkin kaikkien välitäjien tulisi sivuillaan "tule asiakkaaksi" kohdassa selkeästi luetella kaikki tarvittavat dokumentiti tilin avaamiseksi, sekä kertoa muutenkin tilinkäytöön liittyvistä asioista tai anakin laittaa täydentäviin lisätietoihin suora linkki.

      - https://www.nordnet.fi/mux/web/nordnet/blikund.html?inhibit_nc=1

      Nordnetillä on etunsa ja haittansa. Jo kaunan asiakkana olleena ja harvakseltaan heidän kauttaan kauppaa käyvänä olen toistamiseen ongelmissa kun sivuiltaan joitakin tietoja joudun etsimään. Koen sivut sekavina ja epäergonomisina. Mielestäni heidän pitäisi laittaa sivustonsa kokonaan uusiksi ja harkita hyvin huolella niiden ergonimiaa ja käyttäjäystävällisyyttä.

      Toisaalta tähän mennessä olen ollut kokonaisuutena melko tyytyväinen asiakaspalvelun nopeuteen ja asiallisuuteen.

      • hohhoijaa5

        No sitä kun olettaa liikaa, että pankilla on kaikki asiat kunnossa web-sivujen ohjeistuksen osalta, mutta yllättäen eipä olekaan. Ihan selkeästi on jätetty se tärkein asia kertomatta.

        Tili on jo avattu ja vahvistettu nettipankkitunnuksilla, niin sen vuoksi sinne siirto vaikutti olevan vain yhden lomakkeen lähettämisen asia. Ja yllätys yllätys, eipä taaskaan olekaan.

        Yleensä pankin sivuihin voi luottaa, ettei heiltä tarvitse kysellä hölmöjä perusjuttuja uudelleen, kun palvelun voi olettaa toimivan juuri niinkuin siitä on kerrottu.

      • puukot & passit
        hohhoijaa5 kirjoitti:

        >> Yleensä pankin sivuihin voi luottaa, ettei heiltä tarvitse kysellä hölmöjä perusjuttuja uudelleen, kun palvelun voi olettaa toimivan juuri niinkuin siitä on kerrottu.

        Kauanko aiot frutroitua tuon asian vuoksi? Miksi et anna palautetta suoraan Nordnetille?

        >> Äh, melkein jo tuntuu, että mitä suotta vaivautua koko Nordnetiin, kun noin keljuksi ja vaivalloiseksi menee.

        Älä missään tapauksessa edes harkitse toiseen maahan ja kulttuuriin muuttamista, sillä silloin vasta kärsivällisyys ja sopeutumisky joutuisikin koetukselle ja mitä ilmeisemmin psyykkinen rakenteesi ei haasteita kestäsi.

        Vähästä se toisilla tahtoo vene kaatua.

        Ps. Miten muuten selviydyt veroilmoituksen tekemisestä?

      • hohhoijaaa3
        puukot & passit kirjoitti:

        Voi hitsi, alat siis etsiä vikaa aloittajan persoonasta.

        Jotain vikaa siellä sullakin on pakko olla, kun pitää olla noin hyökkäävä.

        Tässähän kyse oli siitä, että tosiaan ketäpä ei keljuta byrokratia ja varsinkin jos ohjeistus ei ole oikein.

        Kyse on kuule ihan perus asiakaspalvelusta ja jos siitä jää asiakkaalle hankala kuva, niin sitten asioidaan muualla.

        Olet aivan oikeassa että asiasta kannattaa ilmoittaa suoraan Nordnetille, kuin kirjoittaa asiasta minnekään Suomi24 palstalle, jossa saa ihan älyttömiä vastauksia ja ainakin yhden asiallisen ja sekin tuli palveluntarjoajan taholta. Suurinpiirtein joka viestissä hyökätään silmille ja jos ei hyökätä niin ainakin meininki on vähä sen suuntanen.

      • puukot & passit
        hohhoijaaa3 kirjoitti:

        >> Voi hitsi, alat siis etsiä vikaa aloittajan persoonasta.

        Vaivautuisitko lukemaan sinulle anatamani ensimmäisen kommentin. Mikä siinä on ongelmallista?

        Sitten reagoin toistuvaan yli-valitukseesi. Ylireagoit tilanteeseen aivan kuten saamaasi vastineeseen. Kannustan sinua lukeman myös omat kommenttisi koettaen arvioida niitä ulkopuolisin silmin.

        >> Äh, melkein jo tuntuu, että mitä suotta vaivautua koko Nordnetiin, kun noin keljuksi ja vaivalloiseksi menee.

        >> Harmi kun tuli se valtakirja tulostettua verkkosivulta suoraan. Äh! Perrrrrr

        Tuolla herkästi frustroituvalla ja epäkypsällä yli-reaktiomiallilla saa olla vaihtamassa toistuvasti eri välikäsiä ja muutoinkin tekee elämänsä hankalaksi itselleen, sillä toistuvasti eri tahojen kanssa tulee odottamattomiakin tilanteita.

        Teetkö sijoitusratkaisusikin vastaavalla kovin tunnepitoisella reaktiomallilla? Miten kestät sijoittamisen haasteita ja vastoinkäymisiä? Mikäli näin, niin seuraavaksi riskeeraat kirjoittaa vastaavalla tavalla kuin "pysy kaukana" nimimerkki.

      • hohhoijakkaa3

        Olet kyllä outo tapaus. Mikä motiivi sinulla on jatkaa keljuilua netissä? Ehkä nautit siitä?

        Pankkiasiat ovat sellaisia, että niissä odottaa tiettyä korrektiutta. Ja ei, en ole asian vuoksi päreitäni polttanut, kuten saatat luulla.

        Viestini on ihan asiallinen palaute siitä tilanteesta missä se kommunikaatio ei ihan ole ollut täydellistä. Suomessa nuo pankkiasiat ovat hyvin pitkälle säänneltyjä, kuin myös arvo-osuustileihin liittyvä toiminta, että niissä ei ole juuri virheelle sijaa olipa toimija mikä tahansa ja niiden hallinta on kuitenkin keskitetty.

        Tunteella ei mennä, enkä katso tarpeelliseksi enää vastata silmille hyppelyysi. Miten lie käyttäydyt muita ihmisiä kohtaan, kun viestisi ovat niin kummallisia.

      • puukot & passit
        hohhoijakkaa3 kirjoitti:

        >> Olet kyllä outo tapaus. Mikä motiivi sinulla on jatkaa keljuilua netissä? Ehkä nautit siitä?

        Omaamallasi poikkeusellisen herkällä hipiällä elämä riskeeraa olla haasteellista. Et näytä kestävän pienintäkään kritiikkiä alkamatta kiivetä seinille.

        Miksi ja millä perusteilla ylipäätään päätit avata tilin juuri Nordnetiin?

        Kuitenkin heti ensimmäisen pienen hankaluuden ilmaantuessa seuraa oheinen ylirektio ja katumus jo tehdystä ratkaisusta, joka myös herätti kysymyksen siitä millä perusteilla sijoitusrataisutkin tehdään.

        >> Äh, melkein jo tuntuu, että mitä suotta vaivautua koko Nordnetiin, kun noin keljuksi ja vaivalloiseksi menee.

        >> Harmi kun tuli se valtakirja tulostettua verkkosivulta suoraan. Äh! Perrrrrr

        Riittävän ja selkeän tiedon puutte Nordnetin sivuilla on aivan aiheellinen harmistuksen aihe, mutta se, että sen vuoksi ollaan oitis jo katumassa tehtyä ratkaisua on sitten jo toinen asia.

        Vaivautuisitko lukemaan sinulle anatamani ensimmäisen kommentin. Mikä siinä on ongelmallista?

    • pysy kaukana

      Siitä paskhapuljusta et sitten löydä kunnollista teknisen analyysin tekoon
      soveltuvaa ohjelmistoa ja palvelua. Jotain erittäin sekasotkuista ränttiä,
      mistä et saa tikullakaan mitään selvää.
      Lopulta ajaudut käymään kauppaa sen paskhaohjelmistojen takia
      summamutikassa, ilman mitään teknisen analyysin työkalua.
      Se kaupankäyntipuoli sieltä kautta kyllä on tehty liukkaasti sujuvaksi.

      Mutta tulee erittäin kalliiksi pitemmällä aikavälillä, käydä sokkona kauppaa
      nopeasti, ilman mitään kunnollista analyysiä, millä ajoittaa paremmin
      ajankohtia. SEN OHJELMISTOT JA TYÖKALUT TEKNISEEN ANALYSOINTIIN
      OVAT AIVAN PASKKOJA.

      Sitten ei myöskään ole mitenkään tavatonta, että jos olet onnistunut
      hankkimaan itselles kohtuuhinnoilla suht. koht. hyvää/hyviä osakkeita
      omistuksees, sieltä kautta työnnetään julkisiin mätämedioihin jonkin sinne
      pesiytyneen paskhamul.kun toimesta aivan kuin sinua varten räätälöityjä
      erittäin huonoja sijoitus suosituksia. Esim. kehoitetaan myymään kaikki
      pois, huonoimpaan mahdolliseen aikaan.

      Ja edelleen kun toimit sokkona, kun se paskhapulju ei toimita sellaisia
      teknisen analyysin työkaluja, millä ns. normikansalainen jotain tekis,
      saatat langeta näiden paskhamätä mulk.kujen myyntisuosituksiin ja pistät
      alihinnalla omistukses ulos.
      Mulle tehtiin juurikin näin. Aivan ikään kuin vartavasten laadittiin hyökkäys
      mua kohtaan ja joku paskhamulk.ku tuli nimeksi sieltä siihen julkisuuteen
      löysättyyn sontaan. Se oli aivan liian tarkasti taas yksilöity, ei ollut enää
      sattumaa, tarkoituksella laadittu hyökkäys, ansa.

      Neuvoisin pysyttelemään tuollaista toimintaa harjoittavasta sontapuljusta
      kaukana, se tulee sulle pitemmässä juoksussa erittäin kalliiksi tuollaisten
      etukäteen laaedittujen tarkoituksellisten paskhahyökkäilyjen vuoksi, mitä
      ne kohdistaa sieltä käsin juuri sinua kohtaan, että myöskin sen sonta
      paskha ohjelmistojen, millä pitäis yrittää räknätä jotain teknistä analyysiä,
      niillä ei tee tavallinen keskivertosijoittaja yhtään mitään.
      Ne on aivan paskhaa. Muuttui siinä vaiheessa kun myytiin rahanhimossa
      lahden taakse, siitä eteenpäin pelkkää paskhaa.

    • puukot & passit

      pysy kaukana:lle

      Itse asiassa en oikein tiedä miksi edes vaivaudun / alennun tuon tason kommentointiin reagoimaan, mutta tehdään poikkeus.

      Tuon poikkeuksellisen huonolla ulosannilla laaditun ja sivistymättömän vulgaarilla kielenkättöllä ladatun ulosaannin kun lukee, niin havaitsee minne ne todelliset ongelmat ovat pesiytyneet.

      1) Alykäs henkilö selvitää jo ennen tilin avaamista onko harkitulla välittäjällä saatavilla itselleen tarpeelliset työkalut ja jos, niin millaisilla kustannuksilla tai soveltuuko kolmansien osapuolien työkalut välittäjän systeemissä käytettäviksi.

      Mikäli pidemmälle vietyjä teknisen analyysin työkaluja todella tarvitsee, niin se tarkoittaa henkilön myös todellisuudessa olevan kykenevä tekemään tuloksellista treidaamista pidemmälläkin aikavälillä ja siten omaavansa varaa hankkia itselleen tarvittavat työkalut. Tasokkaat sellaiset jo kustantavatkin oman summansa per kuukausi.

      2) Mikäli henkilö tekee kauppaa kuin aivoton ja omaa analyysiä omaamaton tuuliviiri milloin minkäkin tahojen artikkeleiden ja analyysien peruteella, niin hän on lähtenyt itselleen täysin sopimattomaan aktiviteettiin.

      Sellaisen mentaliteetin omaava riskeera omata ongelmia muuallakin kuin vain sijoittamispäätöksissä.

      Osakesäästämisessä tulee itse tietää mitä ja miksi tekee ja se aivan ensin itselleen perutellen, sekä ottaa omista ratkaisuistaan ja niiden seurauksista täysi vastuu.

      • Vitkalaukoja

        Lisäksi on syytä muistaa, että välittäjältäkin yleensä saa sitä mitä maksaa. Ladan hinnalla ei irtoa Mersua tässäkään tapauksessa.

      • puukot & passit
        Vitkalaukoja kirjoitti:

        Lisäksi on syytä muistaa, että välittäjältäkin yleensä saa sitä mitä maksaa. Ladan hinnalla ei irtoa Mersua tässäkään tapauksessa.

        Vitkalaukoja:lle

        Voisitko hieman lähemmin yksilöidä mitä tuolla yleisluontoisen steriilillä kommentilla halaut sanoa?

        Mikä tässä asiayhteydessä on Lada ja mikä on Mersu? Täsmennä, nimeä, perustele ja yksilöi.

        Mitkä tekijät välittäjää valitessa ovat itsellesi oleellisen tärkeitä kriteerejä ja mitä työkaluja ehdotomasti tarvitset? Millä välittäjällä kriteerisi ovat toteutuneet? Yksilöi.

    • nordnet

      Hei!

      Pahoittelemme, että olet saanut ristiriitaista tietoa arvo-osuustilin siirrosta. Henkilöllisyystodistuksen kopiota ei tarvita siirtovaltakirjan liitteeksi, jos koko arvo-osuustili siirretään Nordnetiin.

      Olemme korjanneet sähköpostiviestin sisältöä tämän perusteella. Asiakaspalvelumme auttaa mielellään, jos sinulla on muita kysymyksiä.

      Terveisin

      Nordnet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      256
      2597
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1705
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      77
      1529
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1343
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1252
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1192
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      87
      1096
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1043
    9. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      107
      975
    10. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    Aihe