Pöntöt eivät ole vieläkään ostaneet omaa asuntoa

Kuinka kauan kannattaa odottaa asuntojen hintojen alentumista. Ei ainakaan vuosikausia. Jotkut pöntöt ovat odotelleet jo vuosikymmenen.
13135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä kalliiksi tulee tuhneroiminen, mutta kun eivät osaa ajatella pitkällä tähtäimellä niin eivät... ja suurin osahan näistä kiihkotuhnuista on vaan yksinkertaisesti niin perseauki että ei lainaa heru nyt ei jatkossa. pakko sitten raivoaan purkaa johonkin.. ja se on tämä palsta kun voi nimettömänä puolustella jotain vuokra-asumista hahaha

Äänestä

Olen ikituhnu, isäni oli ikituhnu ja ukkini oli ikituhnu. Ollaan yhtensä maksettu jo 5milj. vuokria. Me ollaan fiksuja sankareita, me ei kuplia maksella.

Äänestä

Hyvin oltiin nousussa mukana, mutta jäätiin pois huipulla kauhean rahamärän kanssa. Te pöntöt nukuitte onnenne ohi ja ette huomanneet, että nyt mennään taas alamäkeä ja kauan. Ei olisi kannattanut hukata sitä "kerran elämässä" tulevaa tilaisuutta, mutta kaikki ei vaan osaa.

Äänestä
  • Näitä kirjoituksia oli jo kymmenen vuotta sitten. Kymmenen vuoden päästä tällekin nauretaan.

    Äänestä

  • Joskus isäntä kirjoitti:

    Näitä kirjoituksia oli jo kymmenen vuotta sitten. Kymmenen vuoden päästä tällekin nauretaan.

    Minä nauroin jo viime vuonna koko matkan kun menin pankkiin. Nauroin aivan maha kipeänä. Nauretaan sitten taas vaikka kymmenen vuoden päästä uudestaan jos Suomi vielä nousee tästä sillasta. Tilanteen mukaan mennään.

    Äänestä

  • Muistan hyvin fiiliksen kuplamyynnin jälkeen, kun laitoin saamani shekin taskuun ostajan pankissa ja lähdin ulos. Ensimmäiset raikkaat henkäykset Tapiolan aamussa tilintehneenä miehenä.

    Kertakaikkinen, normi-ihmisen 10 vuoden nettopalkan kokoinen tili taskussa. Ihan vaan lamaostolla, asumalla ja kuplamyynnillä tehtynä. Uskaltamalla ja tajuamalla.

    Miettikääpä sitä. Vastaava tilinteko asunnolla ei enää aktiivielinaikanamme Suomessa tule onnistumaan.

    Äänestä

Kannattaa ostaa jo tänään, huomenna on jo kalliimpaa.

Äänestä

Yli kaksikymmentä vuotta olen odotellut hintojen laskuja. Asuntojen hintojen lasku alas reaalihintoihin on pidetty keinotteluilla aisoissa. Nytpä eivät voi talousjohtajatkaan omistusasuntoineen enää mitään kohta koittavalle kuplan puhkeamiselle ja hintojen romahdukselle. Kun se alkaa, pitäisi olla hintojen laskun olla niinkin katastrofaalista luokkaa, että kuukauden vuokrarahoilla ostaa asunnon omaksi.

Äänestä
  • Kaksikymmentä vuotta,mutta aivan suotta.

    Äänestä

  • Rommelin sedän näin, kun egyptissä kaiveli panssarivaunua hiekasta.
    Onneksi ostin ajoissa itse, toisin, kuin tyffelsonit.

    Äänestä

2008, ennen ostaneet olette voittajia..Tämän jälkeen pahoin pelkään ette ole. Valitettavasti aina tulee nousuja ja laskuja. Nyt korkoa lukuunottamatta kaikki mittarit näyttää pitkää laskua.

Äänestä

Jopa 2007 oli korkealla hinnat jo,eli seitsemän vuotta ja tänä aikana moni osti sen oman hyvin moni,2010 tehtiin kipeitä kauppoja ,monihan tuolloin luuli taantuman ohitetun tälläkin palstalla oli niitä luulijoita,minä poika se yritin kertoa elkkee hyvät immeiset mänkö satimeen kun tulee uudellen taantuma ja kahta kauheampi ja vielä lisäilin ettei loppua näy.

Nyt kerrotaan teenäisestä noususta taas mediassa muttei se riitä,nousun pitäisi olla niin ramaattinen että se lähtisi nostamaan hintoja ja suomen taloutta reilusti,ei lähde nyt olisi luotava työpaikkoja mutta uskon sen olevan nyt keinottelu juttuja työttömiä koskevia kiristyksiä,joten kaunistellakseen tilastoja voidaan tehdä jotain muttei tämä lisää hyvin vointia ja ostovoimaa talouteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoh hoijaa kirjoitti:

Kuinka kauan kannattaa odottaa asuntojen hintojen alentumista. Ei ainakaan vuosikausia. Jotkut pöntöt ovat odotelleet jo vuosikymmenen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu