Hei,
kirjoitan palstalle, sillä olen hämmentynyt yksilö, joka kaipaisi hieman tukea kanssamatkustajilta.
Olen 20-vuotias nainen. Tänä päivänä mitat 163/56,5. Vuosi sitten 67 kiloa oli mittarissa. Sairastuin kesällä 2013 syömishäiriöön.
Sairauteni alkoi vähän vahingossa. Anorektisilla oireilla. Syömisen vähentäminen vaihtui paastoihin, paastot ahmimiseen noin kerran viikossa, jolloin paasto jatkui. Pakko laihtua, pakko laihtua. Tänä päivänä tilanne on aivan sama. Olen paastolla viikosta n. 3 pvää, tai syön n. 500 kcal pvässä. Loput viikosta menee järjettömällä ahmimiselle, helposti 6000 kcal päivässä, jolloin romahdan ja paastoaminen jatkuu. Paino nousee/laskee koko ajan. Tietysti syömiset riippuvat tunnetiloistakin. Joskus en ahmi koko viikkoon, mikäli fiilis on hyvä. Silti jatkuva ruoanhimo vaivaa, ja etenkin sokerinhimo on aivan järjetön.
Hoitoni on alkanut kaksi viikkoa sitten. (ravitsemusterapia & psykoterapia). Olen saanut ravitsemusterapeutiltani enintään diagnoosin BED, mutta hän ei ymmärrä anoreksian oireitani, jotka ovat vahvempia kuin BED:in oireet. Tai ongelma on, etten oikein itsekkään tiedä.
Haluaisin tietää, onko kukaan samassa tilanteessa? Mitä anoreksiaa sairastavat, ja BED:iä sairastavat ovat kokeneet? Tuntuu kuin sairauteni olisi määrittelemätön.. Se estää parantumistani, ja näkökantani eivät kohtaa hoidon kanssa.. Jos osaat sanoa jotakin edistävää, tunne vapaus kommentoida.
Missä mennään?
bgbgbg33333
1
176
Vastaukset 1
- jooopa
Hei,
sylin keskustelupalstalla on varmasti monia, joilla samankaltainen tilanne:
http://www.syomishairioliitto.fi/foorumi/viewtopic.php?f=2&t=25567
Onneksi olet hakeutunut avun piiriin ja toivon todella, että paranet pian. Sinulla on koko elämä edessä. Voimia ja kaikkea hyvää elämääsi. Muista että et ole yksin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202532Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101230- 1081042
- 721018
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101852
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34781