Kaksi unta

Näin unta, jossa olivat molemmat sisareni, sekä toisen sisareni tytär noin 8-vuotiaana (on oikeasti nyt 5). Olimme asunnossa, jossa asuin vielä kolme vuotta sitten vanhempieni kanssa. Unessa oli sisarentyttäreni lisäksi toinenkin lapsi, noin 2-vuotias poika, jolla oli nimi, jonka muistan yhä. Hän oli pellavapäinen ja hänellä oli maailman ihanin hymy, kun nostin hänet ilmaan kasvojeni eteen. Hänen ympärillään oli valoisaa. Muistan edelleen kuinka itsestäänselvyys minulle oli, että hän oli olemassa ja kuinka paljon häntä rakastin unessani. Olin äärimmäisen onnellinen vielä herätessänikin. Mitä ihmettä tämä uni merkitsi? Oletan, että unessa lapsi oli minun, sain sellaisen käsityksen asiasta. Unen näkemisestä on nyt kulunut jo puoli vuotta tai vuosi, mutta muistan unen yhä ja muistan uneni voimakkaan tunteen. Onko tulkintoja?

Toinen uni, joka vaivaa on eräs jonka näin maaliskuun alussa. En oikein tiedä kutsuisinko sitä uneksi vai miksi, mutta pelottava se oli. Näen normaalisti unet hieman sumeina, mutta värillisinä. Tämä uni oli kuitenkin pimeä, juuri sellaista pimeää kuin normaalisti yöllä on pimeää asunnossa ilman valoja, ehkä jopa asteen pimeämpää. Näin unessa oman huoneeni (erittäin realistisen näköisenä, ei sellaisena normaalisti sumeana, vain sumeana yön pimeydestä) tai lähinnä sänkyni, jossa olin vatsallani. Rimpuilin pitäen kiinni lakanasta, muistan kuinka katsoin nyrkkini puristavan lakanaa. Tunsin ihan konkreettisesti kuinka jokin repi minua irti ruumiistani ja yritin rimpuilla vastaan, sillä minusta tuntui, että se jokin halusi minulle pahaa. Olisin vain halunnut levätä, mutta aina kun yritin rentouttaa ruumiini, jokin alkoi repiä minua irti omasta ruumiistani. Rimpuilua kesti kauan ja olin todella väsynyt. Kun rimpuilu viimein loppui ja se jokin luovutti sain kuvan huoneeni katonrajasta, jossa mustaakin mustempi varjo lipui ylleni. En osaa edes kuvata sitä tunnetta, se oli kuin äärimmäisen puhdasta pelkoa. Ei ahdistusta kuten normi painajaisessa, vaan todellakin puhdasta pelkoa. Minulle tuli tunne, että varjo on karkotettava. Eli näin taas sänkyni ja lakanani allani. Keskityin ja yritän luoda valkoista valoa ympärilleni sieluni syövereistä, suojelevaa valoa. Tappelin vähän aikaa, kun varjo yritti tunkeutua valon läpi. Mutta minulla oli tunne, ettei riittäisi, että karkottaisin varjon huoneestani, halusin sen kauas alakerrassa nukkuvista vanhemmistani ja viereisissä asunnoissa nukkuvista naapureistani. Sain jostakin voimaa ja rohkeutta ja ennen kaikkea uskoa itseeni ja pinnistin ja valo räjähti valtavana pallon muotoisena aaltona kauas ja varjosta ei ollut enää huolta. Sen jälkeen en muista nähneeni mitään unia, mutta nukuin kyllä vielä sen jälkeenkin siitä olen varma. Muistan kuitenkin heränneeni sitten myöhemmin tosi väsyneenä, vaikka olin nukkunut yli kaksitoista tuntia. Olin koko päivän ja pari seuraavaa päivää sekä henkisesti, että fyysisesti tosi väsynyt. Mutta varjo ei ole enää tullut kummittelemaan. Kysymys on, että, mikä ihme tämä uni oli, kun se tuntui hieman pelottavan todelliselta? Näen kyllä aina toisinaan painajaisia ja vaikka minkälaisia, mutta tämä oli jotakin ihan toisenlaista.
Lisätietona sen verran, että kun minua pelottaa yöllä tai muutoin saatan todella kuvitella mielessäni valkoisen valokehän ympärilleni. Yllätyksekseni juteltuani äitini kanssa asiasta, hän kertoi tehneensä joskus samaa. Tuossa unessani onkin sitten kyllä ainoa kerta kun olen todella konkreettisesti nähnyt sen valon. Normaalistihan siis todellakin vain kuvittelen sen ympärilleni. Mutta, tulkintaa unesta?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Unikko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu