Kesä on ihanaa aikaa, mutta... Mieheni sukulaiset on niin viinan perään. Aina on kaikenmaailman kissanristiäisiä ja muuta mihin pitäisi osallistua. Heidän hauskan pitoon kuuluu suurena osana alkoholi. Kyllä sitten niin ottaa päähän mennä kyläilemään miehen sukulaisten luo kun siellä istuvat olut tölkit kourassa ja hörötetään tekonaurua. Niin ja tottakai kerrotaan kuka on kännissä kaatunut missäkin ja missä kenelläkin on mustelmia. Kilpaillaan sillä kuka on kännissä osannut nolata itsensä parhaiten. Jaa miksikö tämä on niin ärsyttävää? No siksi että itselle ei todellakaan ole helppoa olla juomatta. Ja mies tietää sen. Olisipa ihanaa aukaista olut tölkki jos toinenkin. Olen siis raskaana ja meillä on lapsia, enkä todellakaan meinaa juoda. Silti se ajatus välillä oikein kuumottaa. Sitten pitäisi vielä mennä katsomaan muitten ryypiskelyä, se saa oikein raivon valtaan. Välillä oikeastikkin huudan miehelleni pää punaisena että miten se ei voi mennä tajuntaan että EN HALUA NÄHDÄ YHTÄÄN HUMALAISTA HÖRSKÖTTÄJÄÄ. Ai kiellät tapaamasta sukulaisia, kehtasi mies väittää. Paskanmarjat. Mies ei edes menisi niihin kissanristiäisiin jos siellä pitäisi olla selvinpäin. Aivan, miksi minä sitten haluaisin. Ja vielä kehtaa suuttua jos en halua lähteä mukaan. Mutta asia on niin minä EN ole mikään ilmainen lapsenvahti. Ei meillä mies lähde hauskanpitoon ja vaimo hoida kiltisti lapsia kotona. Jos ei osaa käydä sukulaistensa luona selvinpäin tapaamassa niin olkoot sitten tapaamatta. Viinan varjolla turha esittää sukurakasta jos muuten ei käy ikinä.
Kenelle voisin tästä puhua?
Kenelle voisin tästä puhua?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nytkin mies tissuttelee autotallissa auton rassaamisen varjolla. Arvatkaa vaan mille se taas tuntuu kun itse ei voi ottaa. Sitten vielä niitä kaikenmaailman sukupippaloita tulossa. Kyllä ottaa päähän. Miksi mun pitäisi tehdä kaikki uhraukset ja mies saa vaan jatkaa lähes joka iltaista tissutteluaan.
Miksi sun pitää mukaan mennä? Eikö suhteessa ole sen verran luottamusta, että menisi niihin kissanristiäisiin sitten yksin. Kukaan ei pakota humalaisia katselemaan!
Kohta varmaan tulee tölkkinsä kanssa irvailemaan "ethän sä saa juoda mutta mä saan" , noin on sanonut aikaisemminkin. Oikein ilkkuu miten kivaa on. "Saat sä haistaa tätä." Oikeasti äskenkin itkin, siis ITKIN, näin typerän asian takia, ettei ei saa juoda paria olutta. Sekään ei varmaan muuten olisi vaikeaa, jos ei tarttisi kattella kun toinen nauttii olutta ja vielä ilkkuu sillä.
Ei halua mennä yksin. Sai kohtauksen ja valitti että ei mennä sitten ollenkaan. En saa itekkään käydä yksin missään, edes selvinpäin, miksi miehen pitäisi?
Sinulla taitaa siis olla alkoholiongelma, jos sinun on vaikea selvinpäin katsella muiden juomista?
Niin taitaa olla. Niin on miehellänikin. Haluaisin joltain taholta hakea tähän apua, mutta en tiedä mistä. Olen ehdottanut miehelleni että käydään keskustelemassa tästä jossain, mutta se ei halua.
Aikaisempaan tuli nimimerkki väärin. En siis kaipaa mitään "ryyppäämistä" tai "känniä" vaan ihan vaan sitä muutamaa olutta.
Ota alkoholiton olut jos noin ahdistaa. Seuraavalla kerralla neuvolassa puhut asiasta ja pyydät apua! Toi ei oo enään ihan normaalin rajoissa... Eikä pahalla, mutta neuvolasta kyllä apua saat!
Eihän toi jatkuva _molempien_ juominen lapsen kanssa elämään sovi...
Saakot kohtauksen, lähteköön vaikka lopullisesti.
Mitä tuollaisella parisuhteella tekee, kun selvästi ei ole luottamusta suuntaan jos toiseen... Sun miehes kuulostaa todella pahasti narsistilta, jos et sinä kerta saa edes yksin mihinkään mennä. Olit sitten raskaana tai et... Ihan oikeasti, katso hieman mihin kuvioon oot itsesi lykännyt. Ei tuollainen suhde ole kovin tervettä ja itsensä siinä vain loppuun kuluttaa. Jos et mieti itseäsi, mieti lapsiasi!
onko itselläsi riippuvuusongelma?Ongelma ei ole siinä, että et jaksa katsella niitä tyhjänhöröttäjiä vaan siinä että et saa olla yksi heistä.
Sinänsä kyllä tulevaisuuden kannalta hiukan huolestuttavaa, jos ainoa syy tähän ahdistukseesi on se, että olet raskaana etkä SAA juoda. Ja tekee noin kovaa katsoa miehen kaljotteluja. Entä sitten, kun et enää ole raskaana, otatko sinäkin silloin heti olusen kouraan, jos herra ottaa? Ehkäpä kannattaisi jutella vaikka neuvolassa tästä tuskasta ja alkoholin käytöstä perheessä yleensäkin.
Minä juon vähemmän itse, herra kyllä ottaa ja sukulaiset ovat juurikin tuollaisia jatkuvien kosteiden kissanristiäisten keksijöitä. Ja olen sanonut monta kertaa, etten jaksa sitä AINA katsella, eikä se sovi lapsillekaan. Heidän suvussaan se on ihan normaalia, että otetaan muutama (2-5) siinä lasten pyöriessä jaloissa. Ja kun lapset nukkuu, saattavat ottaa useamman lisää. Kerran olen erästä 10v pikkuherraa katsonut, kun äitinsä parin kaljan jälkeen pikku hiprakassa jutteli pehmeitä ja nuoriherra HÄPESI silmiä päästään. Silloin päätin, että mun ei tartte alistaa lapsiani tuolle. Minun puolestani mieheni saa suuttua ikihyvikseen, jos kieltäydyn lähtemästä näihin juopottelujuhliin. Välillä on käväisty lasten kanssa, aina en lähde mukaan. Miestäni en voi kieltää, hän on aikuinen ihminen ja tekee omat valintansa.
Kiitos kommentista. Otan puheeksi neuvolassa. Ja aiemmin joku ehdotti alkoholitonta olutta, sitä taidan kokeilla, jos se onkin se maku jota kaipaan...
En meinaa juoda raskauden aikana, enkä sen jälkeenkään (paitsi sitä alkoholitonta). Välillä vaan tiukkaa tekee, että joutuu oikein miettiä miksi ne pari kaljaa silloin tällöin on olevinaan niin tärkeitä että niitä niin paljon kaipaa.
Miehen kanssa ollaan nyt puhuttu tästä ja sovittu että suvun pippaloissa voidaan käydä päiväsaikaan pyörähtämässä. Enkä tykkää niissä lasten kanssa olla muutenkaan. Mies saa ottaa muutaman kotona, mutta humalassa ei saa olla. Onneksi sillä ei tapana kännejä vedelläkkään.
Eiköhän tämä tästä...
Jopa alkoi taas ahdistamaan kun mies litkii olutta tuossa vieressä. Olen koko illan lukenut mitä haittoja alkoholilla on sikiöön. Sen avulla pystynyt olemaan tölkkiä avaamatta. En pysty edes elokuvaa seuraamaan, niin tiukkaa tekee.
En vaan jaksa ymmärtää miten alkoholi voi olla noin tärkeää? Ja vielä lapsiperheessä?
Olisko kannattanut miettiä sitä ennen niitä lapsia?
Tolla menolla teidän lapset on kohta huostaanotettuna ja noh, voitte vapaasti ryypätä itsenne henkihieveriin. Taliaivot!!!!
Ei täällä kukaan "ryyppää".
kukaan "normaalisti" ole jos toinen koko ajan vähän lipittää ja toinen kuola valuen vieressä kyttää..Ihan sairasta touhua.En kanssa millään tajua miten alkoholista voi noin tärkeä tulla.Ilmeisesti korkki aukeaa samantien vauvan synnyttyä ja molemmat vanhemmat hieman vain lipittää koko ajan..
Käsittämätöntä meikästä, jota ei haittaa kenenkään juominen tipan vertaa. Ymmärrän sen, että toisen jatkuva tissuttelu ja kaljoittelu riepoo, mutta en sitä, että se riepoo siksi, että ei itse saa tai voi ryypiskellä. Pitäisiköhän aloittajan miettiä, mikä se on, mitä kuvittelet jääväsi ilman, kun et voi tölkkiä auki poksauttaa.
Tästä tissuttelusta. Mielelläni näyttäisin kuvan eräästä sukulaisesta, mutta se ei ole sallittua. Joten kerron, että tissuttelu on vienyt mieheltä kaiken, ihan kaiken. On mennyt peritty omaisuus, on mennyt perhe ja monet naisystävät, nyt on jäljellä raihnainen vartalo. Selvää muistamattomuutta, tarvitsee tukea ja vahvasti, että pysyy edes jaloillaan, horjuu ja vapisee, kasvojen väri lähinnä kalpean harmaa.
En usko kovin kauaa enää pärjäävän ilman laitoshoitoa.
Joten pyydän, anon ja rukoilen, että älkää melko tuohon tapaan tissutella tai ottaa aina alkoholia kun sitä jossakin tarjotaan.
Olkaa vahvoja ja juokaa kupponen kahvia ja kivennäisvettä seurajuomana.
Säästytte tuolta kaamealta rähjääntymiseltä. Josta seuraa vielä se uksi paha asia, kukaan ei enää halua olla seurassani, niin on tuokin kertomani mies aivan yksin ja ikää todella ei ole vielä hirveän paljon.