Olen itse syntynyt kaupungissa, ja elän kaupungissa. Olen lähes kokonaan erkaantunut luonnosta -siis lähes, koska kuitenkin olen jo lapsena ollut kiinnostunut luonto-ohjelmista ja linnuista. Olen samalla tavalla syyllistynyt luonnon tuhoamiseen kuten valtaosa nykyajan maapallomme ihmisistä: ajan autoa, syön tehotuotettua ravinneköyhää ruokaa, matkustan kerran vuodessa lentokoneella ulkomaille, kädessä on älykännykkä ja ostelen vaatteita.
Olen kuitenkin alkanut 2000-luvulla koko ajan yhä enemmän ajattelemaan teoissani -ja koko maailman teoissa eli päättäjien mukainen muka rajaton talouskasvu- maapallomme perustan eli luonnon tilaa. Ja luonto ei todellakaan voi enää hyvin. Metsät ja sademetsät hakataan yhä kiihtyvällä vauhdilla, eläinlajeja kuolee maailmasta joka minuutti, väestö kasvaa holtittomasti (nyt yli 7 mrd, vuonna 2050 yli 10 mrd) ja raaka-aineita ryövätään maaperästä. Ilmasto on jo nyt sekaisin ja pahemmaksi vain menee. Me tulemme jättämään jälkeemme raiskatun ja lähes aution kuumaisen planeetan. Planeetan, jossa aikoinaan rikas elämä kukoisti, ja josta tuli ahneen typerän ihmislajin takia autio. Tunnen oloni vaikeaksi ja masentuneeksi; en pysty rivikansalaisena tekemään maapallomme elonkehän puolesta paljoa. Voin ainoastaan tinkiä tavaroiden ostosta, antaa palkastani kuukausittain rahaa WWF:lle ja Birdlife Suomelle luonnonsuojelun tukeen, voin kierrättää jätteitä rajallisesti, luopua autostani, ja lopettaa lentomatkailut. Lapsia minulla ei ole, ja se on paras ekotekoni. Mutta, se on vähäistä, koska maapalloamme katsoen väestö päinvastoin hamuaa koko ajan lisää tavaraa ja mammonaa. Vaadittaisiin Pentti Linkolan ajattelun mukaisesti luonto etusijalla oleva diktaattori joka valtioon joka pakottaisi kansalaiset uuteen ajatteluun.
Katsokaapa ihan rauhallisesti ympärillenne, tarkkailkaa kaikkea. Huomaatte jo täältä suomi24-sivustoltakin ekan asia: Luonto-aiheet on laitettu harrastukset-otsikon alle! Luonto, asia jonka pitäisi olla kaikessa ensimmäisenä! Luonto ja sen suojelu on unohdettu tarkoituksella tai puolitarkoituksella -epämiellyttävänä faktana- syrjään joka median aihealueella. Talous ja sen kasvattaminen tai yltiöhumanistinen ihmislajin suojelu (kehitysapu, pakolaisten ottaminen länsimaihin nostamaan elintasoaan eli kuluttamaan luonnonvaroja) ovat pääasiat tänään.
Lainatkaa kirjastosta (tai ostakaa) tämän miehen, Linkolan, kirjoja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola
Etenkin kirjat "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" ja "Voisiko elämä voittaa" ovat parhaita elämässäni lukemiani kirjoja. Ne pistivät ajattelemaan, tiedostamaan, pitämään tärkeimpänä asiana maapallomme aidon luonnon säilyttämisen ja ihmiskunnan totaalisen pienenemisen. Ilman, että väestöräjähdystä ei saada kuriin ja kulutuskulttuuri alas, ei meillä ole lajina suuria mahdollisuuksia. Se on se maailmamme loppu. Planeettahan säilyy, elämä vaan hupenee.
Ihminen unohti elonkehän
2
244
Vastaukset 2
- akka vaan
MITÄHÄN JOS ALOITAT MAAILMAN MUUTTAMISEN ITSESTÄSI. Lopeta vaikka ne ulkomaan matkat ja vaatteiden ostelu ja siirry luomuruokaan, ja ennekaikkea syö kaikki, mitä ostat, vaikka se bansku olis hieman musta, leipä eilistä tai vanhempaakin ja vaikka perunoissa olisi itusetkin, siis älä haaskaa ruokaa, äl haaskaa vaatteita vaan pidä kaikki todella loppuun, paikkaa ja parsi ja köytä muiden hylkäämiä rytkyjä. Kyllä sitenkin pärjää, on pärjännyt jo 50 vuotta!
- just joo
Voisit säkin akka aloittaa saman mistä toi aloittaja kirjoittaa, ja myös kokonaisvaltaisen ajattelun. Mut eihän sellainen teiltä tolloilta onnistu, te vaan ootatte jatkuvaa mammonan lisääntymistä ja helppoa elämää. Kun pitää olla kivaa niinku. Koska sunlaisia luonnosta tippaakaan välittämättömiä piisaa suurin osa populasta, tää tellus tuhoutuu piakkoin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481511Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46618
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24591Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584- 8579
- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 37506
- 47480
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409