Istutin toukokuussa kaksi kärhöä

kylmä taisi viedä

Ja ne lähtivät kasvamaan loistavasti.

Kunnes viikoloppuna toisesta alkoi nuokkumaan molemmat oksat ja toisesta on hengissä yksi oksa.

Meinasin ensin, että joku on käynyt taittamassa ne juurelta. Mutta tässähän on ollut muutama todella kylmä yö ja päivisin on tuullut kuin napajäätiköllä.

Mites nyt? Jos niissä on juurissa eloa, jaksaakohan ne nostaa enää oksaa ylös vai kuolikohan ne nyt tähän?

Ne ehti olla maassa noin 3 viikkoa.

6

534

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eedenistä itään.

      Minulta kuoli talvella kärhön maanpäälliset osat, mutta juuresta alkoi tulla uutta kasvua. Odottele, jos vielä kärhöt alkaisivat kasvaa. Kastella pitää, vaan näin kylmällä täytyy olla varovainen kastelun suhteen.

    • 520

      kaikki viisi alppikärhöä on alkaneet kellastua latvasta alaspäin.... liekö syy liiassa sateessa ja kylmyydessä, vettä on tullut jo kokokesän tarpeiksi.

      • ap.

        Väliaikatieto

        Laiton juurelle muutama päivä sitten hallaharsoa (kuin huivin istutuksen tyvelle), koska tyvi on varmaan se joka ottaa tämän pahimmin itseensä. Katsoin netistä kuvia, miten ihmiset nostelee talveksi harsoja köynnksille. Käin sitten nitomassa harsoa taustaritilään oksien päälle, niin että ne on kuin peitto väljästi päällä. Se taisi auttaa. Toi jääkylmä vesi ja tuuli on uudelle taimelle liikaa.

        Yksi taimista kuoletti kaikki oksansa, ydessä on yksi oksa jäljellä ja seinän vieressä (suojaisampi paikka) taimi on elossa, mutta kasvuvauhti on hidastunut. Laitoin elossaolevien taustalle harsoa ritilään ja väliaitaan, ettei tuuli puhalla niitä kuiviin. En tajua tätä tuulen määrää. Täällä olisi tuulimyllyn paikka tarjolla.

        Olisi kai pitänyt laitaa jo heti jotain korkeampaa reunallista tuulensuojaksi ja harsoa päälle.

        Ne taimet oli jo alunperin todella pienet. Yllättävän pieni purkki. Minkäkokoisia taimia teillä muilla oli?

        Nyt sitten miettimään, mites ensi keväänä? Pitäisikö nikkaroida rimasta tai laudoista jokin suojakehikko juurelle. Se voisi olla hyvä.

        Onnea kaikkien istutuksille, toivottavasti selviävät.


    • lakastumistauti
      • ap.

        Kiitos linkittämästäsi sivusta. Siinä oli hyvää asiaa.
        Yllättävän myöhään ne nousevat versoille ja kukkivat myöhään.

        Olen käsittänyt niin, että kärhöt ovat oikukkaita, olen mielestäni vasta harjoittelija. Kaikenlaisia kokeiluja vuodesta toiseen, toiset onnistuu, toiset ei.

        Tämän vuotiset olivat ensimmäiset kärhöt ja kyselin neuvoja ennen istututsta. Istutin yhteensä viisi tainta (kaikki yhtä pieniä) kolmeen eri paikkaan. Olemme ilmeisesti I- vyöhykkeellä mutta tämä on jotenkin oudon kylmä kohta. Tällä pienalueella on poikkeuksetta kylmempi kuin kuin esim. jos menee tuohon päätielle (noin 4 minuutin kävely). Olemme kallioiden keskellä, ilmeisesti alava paikka. Maa on tiukkaa savea ja pihaaan tuulee hyvin useasti idästä todella kylmästi tai lännestä todella navakasti. Maahan on turha istuttaa juuri mitään, kaikki on nostettava ruukkuihin tai istutuslaatikoihin. Maa on ympärivuoden niin kylmä ja kolea.

        Istuttamani kärhöt olivat xerxes - istutettu isoon puulaatikkoon yhdessä Madame le Coultren kanssa.
        Laatikko on seinustalla, siihen sataa vettä jonkin verran ja siihen tuulee sekä väliaidan takaa, että pihan puolelta. Laitoin sen taakse aitaan hallaharsoa, hillitsemään tuulta.
        Toukokuussa istutettu Xerxes kukkii jo yhdellä kukalla jo toista viikkoa. Luulin sitä kuvan perusteella syvän siniseksi, mutta se onkin aika violetti. Hieno kuitenkin. Madamessa ei näy olevan vielä edes nuppuja.

        Istutin kahteen eri paikkaan Cladys Picard:a. Näistä se joka kaikkein kuivimmassa paikassa voi edelleen hyvin. Siihen ei paista, eikä tuule liikoja. Se kukkii jo kahdella kukalla, kukat ovat lähes maan tasalla. Niin sen istutin maahan, koska se on ainoa kohta tontista, jossa on normaalin oloinen maa. Ja täytin istutuskuopan uusilla aineksilla. Laitoin sekaan jonkin verran sen kohdasta kaivettua "likaista" multaa, ettei se saa shokkia kun sen juuret yltää kaivetun kuopan reunalle - oikealle maalle.

        Kaksi niistä istutin pihan reunalle ritelikön alle, ja niistä on toinen jo ilmeisesti kuollut ja toinen on puoliksi hengissä. Siinä paikassa tuulee, sataa ja paahtaa kaikiila adjektiiveilla. Rankka paikka ja meinaan silti tehdä molemmille vielä istutuskuopan reunalle - reunat. Jotta se saisi edes hiukan tuulensuojaa. Siihen samaan kehikkoon voi sitten laittaa havuja, korin tms ja pakkaspeitettä.

        Tein kaikille yhtälailla istutuspaikat ohjeen mukaan. En odottanut onnistuvani, olen onnellinen edes noista kolmesta kukasta jotka ovat jo näytillä. Otin tietenkin niistä jo kuvat.

        Olen varautunut talvisuojaukseen. Meinaan laittaa istutuksen päälle jonkin korin, tai puolivajonneen puulaatikon, sen alle havuja ja olen jo ostanut pakkaspeitettä. Tähän pihaan ei välttämättä tule lunta perälle asti kasveja suojaamaan, joten olen tuonut tänne havun oksia.

        Taimet olivat ostettaessa, niin pieniä rääpäleitä että pidän ihmeenä, että ne ovat edelleen elossa. Toivoisin tietenkin että ne menestyisivät edes muutaman vuoden.

        Tuo lakastumistauti on sitten harmillinen juttu. Eli mun pitäisi käydä leikkaamassa ne nuokkuvat oksat poikki ja viedä ne pois.


    • 520

      mun kärhöissä on pieniä, n.6-7mm pitkiä ohuita kellanvihreitä matoja, ovat syöneet osan lehdistä ihan riekaleiksi. litistelin niitä pois ja sitten suihkutin mäntysuopaa. Ei nuo näytä hyvinvoivilta, lehdet on kellertyneet jotenkin, johtuisiko niistä matosista.
      Kaikenlaista tuholaista on kasvit väärällään, punatuomet ja omenapuut on jossain toukkaseiteissä, ukonhatut, jopa harmaamalvikki on ihan kirvoissa, niitä on joka väriä, alkaen sinisistä, ruskeita, mustia vihreitä ja keltaisiakin... malvikin lehdet on ihan käppyrällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1482
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      183
      1219
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1147
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      69
      845
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      840
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      781
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      49
      770
    8. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      751
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      679
      702
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      689
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      647
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      632
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      10
      627
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      617
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      593
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      585
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      563
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      554
    20. On upeaa olla

      PerusSuomalainen 👍 ja tehdä töitä Suomen ja Suomalaisten hyväksi 👍
      Pyhäjärvi
      224
      544
    Aihe