Etävanhemmuus

Miten te muut olette sopeutuneet etävanhemman rooliin ja kauanko se on vienyt?

Olen eronnut n. 3v sitten ja erosta seurasi pitkä ja todella raastava oikeustaistelu, jonka aikana en edes lapsiani saanut nähdä. Nykyään onnekseni he kyläilevät luonani kerran viikossa.
Ongelmani on suhtautua tähän kaikkeen. Haluan ilman muuta olla lasteni elämässä niin paljon kuin vain voin ja he ovat kaikki kaikessa minulle. Nyt vasta pääsen heihin tutustumaan ja luomaan suhdetta ja tämä asia tekee kipeää, kuten tekee heistä erossa oleminen. Olin luvannut itselleni, ettei minusta tule viikonloppu isää, mutten edes sitä ole. Lapset käyvät täällä päivävisiitillä ainoastaan viikottain, poislukien lasten äidin perheen lomat.

Suoraan sanottuna kaikki tuntuu hieman vaikealle tällä hetkellä. Löytää oma rooli tässä kaikessa ja miten niellä koko ryöpytys sekä laittaa se kokonaan taakseni. Katkera olen osittain, en erosta, vaan koko turhasta oikeustaistelusta (meni todella törkeäksi) ja siitä, että minut eristettiin lapsistani tietoisesti lähes vuodeksi. Nyt koko suhteen luonti lähtee siis alusta.

Kaipa se tästä lähtee ajan kanssa, kuten kaikki aina sanovat...