ISRAEL RAAMATUN PROFETIOIDEN VALOSSA
Puhutaan joskus, ettei Raamattu ilmoita mitään nykypäivän Israelista sekä Lähi-Idän tapahtumista. Lue itse tästä joitakin Raamatun ilmoituksia. Osa profetioista on toteutunut, osa toteutuu parast'aikaa ja loput toteutuvat tulevaisuudessa. Jakeet on järjestetty aiheittain ilman kommentaareja.
1. Jumala ilmoittaa etukäteen suunnitelmansa
2. ISRAEL - Jumalan valinnan kohteena
3. Israelin oma valinta ja suhtautuminen
4. Israelin hajotus
5. Miksi Israel hajotettiin
6. Israelin kokoaminen ja uudelleenrakentamisprosessi
7. Israel edelleen Jumalan valittu kansa
8. Maailman suhtautuminen ja Israelin tulevaisuus
* * * * * * * * * * * * *
1. Jumala ilmoittaa etukäteen suunnitelmansa
Näin on Herra Sebaot vannonut: - Mitä minä suunnittelen, se toteutuu, mitä minä päätän, se tapahtuu. - - - 26. Tämä on päätökseni, joka koskee kaikkia maita. Tässä on käteni, koholla kaikkien kansojen yllä. 27. Kun Herra Sebaot on tehnyt päätöksen, kuka sen kumoaa? (Jes. 14:24-27)
Jo alusta asti olen kertonut kaiken, mikä oli tuleva, jo ammoin ilmaissut sen, mikä ei ollut tapahtunut vielä. Näin minä sanon, ja päätöksessäni pysyn, kaiken, mitä tahdon, minä toteutan: Minä kutsuin idästä haukan, kaukaisesta maasta päätökseni toteuttajan. Minä olen sanonut sanani ja panen sen toimeen, olen kaiken suunnitellut ja saatan sen päätökseen. (Jes. 46:10-11)
Menneet asiat minä kerroin jo kauan ennen kuin ne tapahtuivat, minä annoin ne tiedoksi, lausuin ne julki. Kun tartuin toimeen, kaikki toteutui heti. (Jes. 48:3)
Minä, Herra, toteutan tämän äkkiarvaamatta, kun hetki on tullut. (Jes. 60:22 )
Herra sanoi , "minä itse valvon, että sanani toteutuu." (Jer. 1:12)
Herran viha ei asetu, ennen kuin hän on vienyt loppuun aikeensa ja päätöksensä. Vielä tulee aika, jolloin te sen tajuatte. (Aikojen lopulla tulette sen hyvin ymmärtämään. (RK38))
(Jer. 23:20,30:24)
'Näin sanoo Herra Jumala: Yhdenkään sanani täytäntöönpano ei viivy. Minkä puhun, se toteutuu. Minä, Herra, olen puhunut, ja minkä puhuin, sen teen (Hes. 12:28,22:14)
Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille. (Aam.3:7)
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. (Matt. 5:18 ym) (Jeesuksen sanat)
Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt. 22:29)
Alkuun
2. ISRAEL - Jumalan valinnan kohteena
Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, 6. mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.' Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille." (2 Moos. 19:5-6)
Pysykää aina minulle pyhitettyinä, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen tehnyt eron teidän ja muiden kansojen välillä ja ottanut teidät omaksi kansakseni. (3 Moos. 20:26 )
Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen. 7. "Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi - olettehan kaikista kansoista pienin. 8. Herra rakasti teitä, ja pitääkseen esi-isillenne vannomansa valan hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta, ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta. 9. Tietäkää siis, että vain Herra, teidän Jumalanne, on Jumala. Häneen voi luottaa, hän pitää voimassa liittonsa. (5 Moos. 7:6-9 )
sillä te olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Maailman kaikkien kansojen joukosta Herra valitsi teidät omaksi kansakseen. (5 Moos. 14:2)
Myös Herra on tänään ilmoittanut, että hän lupauksensa mukaan pitää teidät omana kansanaan, kun vain noudatatte kaikkia hänen käskyjään. 19. Hän on luvannut asettaa teidät kaikkien luomiensa kansojen yläpuolelle, että ylistäisitte häntä ja tuottaisitte hänelle kunniaa ja mainetta. Silloin te olette Herran lupauksen mukaisesti hänen pyhä kansansa." (5 Moos. 26:18-19)
Näin sanoo Herra: - Armon hetkellä minä vastaan sinulle, pelastuksen päivänä minä autan sinua. Minä olen luonut sinut toteuttamaan sen liiton, jonka tein tämän kansan kanssa, jotta saattaisit ennalleen maan, jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat, (Jes. 49:8)
Niiden kaltainen ei ole Jaakobin Jumala. Hän on luonut kaiken, ja Israel on hänen oma kansansa. Hänen nimensä on Herra Sebaot. (Jer. 10:16 )
- Vain teidät minä olen ottanut omakseni kaikista maailman kansoista. Sen tähden minä vaadin teidät tilille kaikista vääryyksistänne ( Aam. 3:2)
Herra Sebaot on oman kunniansa tähden lähettänyt minut niiden kansojen luo, jotka ovat ryöstäneet teitä. Hän sanoo niille näin: - Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. ... 16. Herra ottaa pyhässä maassaan Juudan omaksi kansakseen ja valitsee jälleen Jerusalemin omaksi kaupungikseen (Sak. 2:12, 16)
Alkuun
3. Israelin oma valinta ja suhtautuminen
Minä annan teidän nyt valita siunauksen tai kirouksen. 27. Siunauksen saatte, jos tottelette Herran, Jumalanne, käskyjä, jotka minä nyt teille ilmoitan, 28. mutta kirouksen, jos ette tottele hänen käskyjään, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä käsken teidän kulkea, ja antaudutte palvelemaan vieraita jumalia, joita ette ole ennen tunteneet. (5 Moos. 11:26-28)
Nämä siunaukset tulevat teidän osaksenne, kun vain tottelette Herraa, Jumalaanne.
3. Herra siunaa teitä kaikkialla, missä olettekin. 4. Siunattuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato ja teidän karjanne vasikat ja karitsat. 5. Siunattuja ovat teidän viljakorinne ja taikinakaukalonne. 6. Olette siunattuja, kun palaatte kotiin. Olette siunattuja, kun lähdette matkaan. 7. Herra antaa teidän voittaa vihollisenne, jotka nousevat teitä vastaan. .... 8. Herra antaa teille siunauksensa, hän siunaa vilja-aittanne ja antaa teidän menestyä kaikissa hankkeissanne. Herra siunaa teitä siinä maassa, jonka hän teille antaa. 9. Jos noudatatte Herran, Jumalanne, käskyjä ja kuljette hänen teitään, hän tekee teistä pyhän kansansa, kuten hän on teille vannonut. 10. Kaikki kansat saavat nähdä, että Herra on ottanut teidät omaksi kansakseen, ja silloin ne pelkäävät teitä. 11. Herra antaa teille runsain mitoin kaikkea hyvää: .... 13. Herra asettaa teidät ensimmäisiksi, ja te nousette muiden silmissä aina vain ylemmäksi, jos tottelette Herran, Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan, ja noudatatte niitä ja elätte niiden mukaan. 14. Ette saa poiketa oikealle ettekä vasemmalle siltä tieltä, jonka minä teille osoitan. Älkää antautuko palvelemaan vieraita jumalia. (5 Moos. 28:2...14)
Jos ette tottele Herraa, Jumalaanne, ettekä tarkoin noudata kaikkia hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka minä teille annan, niin teitä kohtaavat nämä kiroukset: 16. Te olette kirottuja kaikkialla, missä olettekin. ... 18. Kirottuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato ja teidän karjanne vasikat ja karitsat. 19. Olette kirottuja, kun palaatte kotiin. Olette kirottuja, kun lähdette matkaan. .... 37. Kaikissa niissä kansoissa, joiden sekaan teidät ajetaan, teidän kohtalonne herättää kauhistusta, ja teistä tulee niille varoittava esimerkki ja pilkan kohde. ..... 43. Teidän keskuudessanne asuvat muukalaiset saavat yhä enemmän valtaa, mutta te itse vain heikkenette. .... 45. Teidän osaksenne tulevat kaikki nämä kiroukset. Ne kohtaavat teitä ja lankeavat teidän päällenne, ja viimein te tuhoudutte, koska ette totelleet Herraa, Jumalaanne, ettekä noudattaneet hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka hän teille antoi. 46. Nämä kiroukset ovat ikuisina todisteina ja tunnusmerkkeinä teidän ja jälkeläistenne osaksi tulleesta rangaistuksesta. (5 Moos. 28:15...19, 37... 46)
Kun olette kokeneet siunauksen ja kirouksen, jotka annoin teidän valittavaksenne, te alatte miettiä tätä kaikkea niiden kansojen keskellä, joiden sekaan Herra, teidän Jumalanne, on teidät hajottanut. (5 Moos. 30:1)
Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. (5 Moos. 30:19)
Jos ette sittenkään tottele minua, minä kuritan teitä seitsenkertaisesti syntienne tähden. 19. Minä murskaan teidän voimanne ja ylpeytenne, taivas teidän yllänne tulee raudankovaksi ja maa teidän allanne pronssin kaltaiseksi. 20. Teidän voimanne kuluvat hukkaan, kun maa ei tuota satoa eivätkä puut kanna hedelmää. 21. Jos te yhä vain niskoittelette ettekä suostu kuulemaan minua, minä kuritan teitä vielä seitsemän kertaa ankarammin syntienne tähden. (3 Moos. 26:18-21)
Te puolestanne ette saa tehdä liittoa tämän maan asukkaiden kanssa, vaan teidän on hajotettava heidän alttarinsa. Mutta te ette totelleet minua. Miksi ette olleet minulle kuuliaisia? 3. Minä sanon nyt teille: en karkota tämän maan asukkaita teidän tieltänne, vaan heistä tulee teille ansa ja heidän jumalistaan tulee teille loukku. (Tuom. 2:2)
Mutta he niskuroivat häntä vastaan ja tekivät murheelliseksi hänen pyhän henkensä, ja hänestä tuli heidän vihollisensa, joka taisteli heitä vastaan. (Jes. 63:10)
Julista tälle kansalle nämä minun sanani: Kuunnelkaa! Minä, Herra, annan teidän valita joko elämän tai kuoleman. (Jer. 21:8)
Alkuun
4. Israelin hajotus
Ja teidät minä hajotan vieraiden kansojen sekaan, minä karkotan teidät paljastettu miekka kädessäni. Teidän maastanne tulee autiomaa, ja teidän kaupunkinne muuttuvat rauniokasoiksi. 34. Niin maa saa autiona levätessään hyvityksen sapattivuosista, joita te ette sille antaneet. Te itse olette vihollismaassa, mutta oma maanne lepää ja saa hyvityksen sapattivuosistaan. 35. Koko autiona olonsa ajan se saa viettää sapattia, jota sillä ei ollut teidän siellä asuessanne. 36. Heistä jäljelle jääneet, jotka asuvat vihollismaassa, minä teen niin aroiksi, että kun he kuulevat selkänsä takaa lehden kahinan, he karkaavat pakoon kuin miekan tieltä ja kaatuvat, vaikka kukaan ei aja heitä takaa. 37. Kuin miekkaa paeten he kompastelevat toisiinsa, vaikka kukaan ei heitä ahdista. Te ette kestä vihollistenne edessä, 38. vaan katoatte vieraiden kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät. (3 Moos. 26:33-38)
Herra hajottaa teidät toisten kansojen sekaan, ja teitä jää vain pieni joukko niiden kansojen keskuuteen, joiden luo Herra teidät ajaa. (5 Moos. 4:27)
Herra hajottaa teidät kaikkien kansojen sekaan kautta koko maanpiirin, ja te joudutte palvelemaan vieraita jumalia, joita ette tunne ja joita eivät isännekään tunteneet, puisia ja kivisiä jumalia. 65. Vieraiden kansojen keskuudessa te ette koskaan löydä rauhaa eikä teillä ole edes jalansijaa, mihin voisitte pysähtyä levähtämään. Herra tekee teidät siellä pelokkaiksi ja aroiksi, hän riuduttaa silmänne ja lannistaa mielenne. 66. Henkenne on aina hiuskarvan varassa; päivin ja öin te elätte pelon vallassa ettekä koskaan voi olla varmoja hengestänne. 67. Aamulla te sanotte: 'Kunpa olisi ilta', ja illalla: 'Kunpa aamu jo koittaisi!' Näin suuri on pelko sydämessänne kaiken sen takia, mitä näette. (5 Moos. 28:64-67)
Minä hajotan heidät kansojen sekaan, joita he eivät tunne ja joita heidän isänsäkään eivät tunteneet. Minä lähetän miekan heidän kimppuunsa ja teen lopun heistä kaikista." ( Jer. 9:15)
ja mitä sinusta jää, sen minä hajotan maailman tuuliin. (Hes. 5:10)
Minä hajotan sinut toisten kansojen sekaan, sirotan sinut vieraisiin maihin, ja minä revin irti kaiken saastan, joka sinussa on. (Hes. 22:15)
Teidän tähtenne Siion kynnetään pelloksi, Jerusalemista tulee rauniokumpu, ja temppelivuoren peittää metsä. (Miika 3:12)
Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy. (Luuk. 21:24)
Alkuun
5. Miksi Israel hajotettiin
Heille vastataan: 'He hylkäsivät liiton, jonka Herra, heidän isiensä Jumala, oli tehnyt heidän kanssaan, kun hän toi heidät pois Egyptistä, 25. ja rupesivat palvelemaan ja kumartamaan vieraita jumalia, joita he eivät tunteneet ja jotka Herra on jättänyt muille kansoille. 26. Siksi Herran viha syttyi tätä maata kohtaan, niin että hän antoi sen osaksi kaikki ne kiroukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan. 27. Suuressa vihassaan ja kiivastuksessaan Herra tempaisi heidät pois heidän omasta maastaan ja heitti heidät toiseen maahan, missä he ovat vielä tänäkin päivänä.' (5 Moos. 29:24-27)
Heille vastataan: 'Sen asukkaat hylkäsivät Herran, Jumalansa, liiton. He rukoilivat ja palvelivat muita jumalia.' (Jer. 22:9 )
Miekan, nälän ja ruton minä lähetän heidän kimppuunsa. Kaikki kansat kauhistuvat ja tyrmistyvät nähdessään, mitä olen heille tehnyt. Kaikkialla, minne minä heidät karkotan, minä teen heistä varoittavan esimerkin: heitä häväistään, ja heidän kohtalostaan tulee kirosana. 19. He eivät ole kuunnelleet minua eivätkä palvelijoitani, profeettoja, joita yhä uudestaan olen lähettänyt heidän luokseen. Tekään ette ole kuunnelleet, sanoo Herra. (Jer. 29:18-19)
Näin sanoo Herra Jumala: Voi Jerusalemia! Minä panin sen kansojen keskukseksi, kaikki muut maat asetin sen ympärille, 6. mutta se nousi minun tahtoani vastaan. Enemmän se rikkoi kuin muut kansat, pahemmin polki lakiani kuin ympäröivät maat. Minun käskyistäni se ei piitannut, se ei elänyt minun säädösteni mukaan. 7. Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Te olette rikkoneet minua vastaan pahemmin kuin ympärillänne asuvat kansat, te ette ole vaeltaneet minun säädösteni mukaan ettekä ole noudattaneet minun käskyjäni. Te ette ole eläneet edes siten kuin naapurikansanne elävät. 8. Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Jerusalem, nyt minä käyn sinua vastaan! Minä panen sinut tuomiolle omien muuriesi sisällä ja kaikkien kansojen nähden. 9. Minä rankaisen sinua iljettävien tekojesi takia ja teen sen niin, etten niin ole koskaan tehnyt enkä koskaan enää ole tekevä. (Hes. 5:5-9)
ja kaikki kansat saavat tietää, että israelilaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen syntinsä tähden, siksi, että eivät pysyneet minulle uskollisina. Minä kätkin heiltä kasvoni ja annoin heidät vihollistensa käsiin, ja he kaatuivat kaikki miekkaan. 24. Heidän saastaisuutensa ja heidän rikkomustensa tähden minä tein minkä tein, kätkin kasvoni heiltä. (Hes. 39:23-24)
Alkuun
6. Israelin kokoaminen ja uudelleenrakentamisprosessi
ja Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne. Hän kokoaa teidät jälleen yhteen niiden kansojen joukosta, joiden sekaan hän on teidät hajottanut. 4. Vaikka olisitte hajaantuneet maailman kaikkiin ääriin, Herra, teidän Jumalanne, kokoaa ja noutaa teidät sieltäkin. 5. Hän tuo teidät siihen maahan, jonka esi-isänne aikoinaan omistivat, ja te saatte ottaa sen jälleen haltuunne. Herra osoittaa hyvyytensä teitä kohtaan ja antaa teidän lisääntyä lukuisammiksi kuin esi-isänne olivat. (5 Moos. 30:3-5)
Sinä päivänä eivät Jaakobin jälkeläiset, jotka ovat päässeet pakoon, nuo Israelista jäljelle jääneet, enää turvaudu sortajaansa. Herralle uskollisina he turvautuvat yksin häneen, Israelin Pyhään. 21. Jäännös palaa takaisin, Jaakobin heimon jäännös kääntyy väkevän Jumalan luo. 22. Tiedä, Israel: vaikka kansasi olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä jää vain rippeet. Hävitys tulee, niin on päätetty, ja se tulee vanhurskauden tulvana. 23. Ja Jumala, Herra Sebaot, toteuttaa päätöksensä, hävityksen kaikkialla maan päällä. (Jes. 10:20-23)
Hän kohottaa merkkiviirin kansoille, hän korjaa talteen Israelista pois ajetut ja kokoaa yhteen Juudasta eri tahoille hajotetut maailman neljältä kulmalta. (Jes. 11:12)
Herra armahtaa Jaakobia ja ottaa jälleen Israelin omaksi kansakseen, ja se saa rauhassa asua omassa maassaan. Siihen maahan asettuneet muukalaiset liittyvät Jaakobin jälkeläisiin ja sulautuvat heihin. (Jes. 14:1)
Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. (Jes. 35:10, 51:11)
Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Idästä minä tuon sinun sukusi, lännestä kokoan sinut, 6. minä sanon pohjoiselle: "Anna tänne!" ja etelälle: "Päästä irti!" Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin, maan ääriltä tyttäreni, 7. tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini, jonka olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt. (Jes. 43:5-7)
Näin sanoo Herra, minun Jumalani, hän, joka kokoaa yhteen Israelista karkotetut: - Minä kokoan tänne vielä enemmän kansaa, yli sen nykyisen määrän. (Jes. 56:8)
Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan. (Jes. 60:4)
Entä nuo, jotka kiitävät tänne kuin pilvi, kuin kyyhkyt lakkaansa - keitä he ovat? (Jes. 60:8)
Mutta sen jälkeen kun olen temmannut ne pois, minä armahdan niitä. Minä annan jokaisen kansan palata omaan maahansa ja omalle perintömaalleen. (Jer. 12:15)
Herra sanoo: Vielä tulevat päivät, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset Egyptin maasta.' 15. Sen sijaan sanotaan: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin oli heidät karkottanut.' Sillä minä tuon heidät takaisin heidän omaan maahansa, jonka minä olen antanut heidän isilleen. 16. Herra sanoo: Minä lähetän suuren joukon kalastajia kalastamaan Juudan asukkaita. Sen jälkeen lähetän suuren joukon metsästäjiä kaikille vuorille, kukkuloille ja kallionrotkoihin metsästämään heitä. (Jer. 16:14-16)
Sitten minä itse kokoan laumani rippeet kaikista maista, joihin olen lampaani karkottanut. Minä tuon lampaani takaisin laitumelleen, siellä ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. 4. Minä annan niille paimenia, jotka huolehtivat niistä. Enää ne eivät pelkää eivätkä säiky eikä yksikään niistä joudu hukkaan, sanoo Herra. 5. - Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. 6. Hänen aikanaan Juuda saa avun, ja Israel elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: "Herra on meidän vanhurskautemme". 7. Herra sanoo: Tulee aika, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset Egyptin maasta.' 8. Sen sijaan sanotaan: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi Israelin heimon jälkeläiset takaisin pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin oli heidät karkottanut.' Silloin he saavat jälleen asua omassa maassaan. (Jer. 23:3-8)
ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät pakkosiirtolaisuuteen. (Jer. 29:14)
Tulee aika, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon. Karkotetut minä tuon takaisin siihen maahan, jonka annoin heidän isilleen, ja he saavat sen jälleen omakseen. Tämän minä lupaan. (Jer. 30:3)
Minä kokoan sen asukkaat kaikista maista, joihin minä heidät suuressa vihassani ja kiivaudessani nyt hajotan. Minä tuon heidät takaisin tähän paikkaan, ja he saavat asua turvassa. (Jer. 32:37)
Sen tähden sano: 'Näin sanoo Herra Jumala: Minä olen siirtänyt heidät kauas toisten kansojen sekaan, olen hajottanut heidät moniin maihin, mutta minne ovatkin joutuneet, he ovat sentään voineet palvella minua.' 17. Sen tähden sano: 'Näin sanoo Herra Jumala: Minä kokoan teidät kansojen seasta, minä kerään teidät maista, joihin olette hajallenne joutuneet, ja annan teille Israelin maan.' ...... 19. Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. 20. Niin he seuraavat minun säädöksiäni, he ottavat varteen minun käskyni ja elävät niiden mukaan. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. ( Hes. 11:16... 20)
Koko Israelin kansa on vielä palveleva minua omassa maassaan, minun pyhällä vuorellani, Israelin korkealla vuorella - näin sanoo Herra Jumala. Siellä minä osoitan teille rakkauteni ja otan vastaan uhrinne, teidän satonne ensi hedelmät, kaikki teidän pyhät lahjanne. 41. Minä osoitan teille laupeuteni ja otan vastaan tuoksuvan suitsutusuhrinne. Minä tuon teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät maista, joihin olette joutuneet, ja tällä, minkä teille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikille kansoille. 42. Te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun tuon teidät Israelin maahan, siihen maahan, jonka valalla vannoen olen luvannut teidän isillenne. 43. Siellä te muistatte elämänmenonne, kaikki tekonne, joilla olette itsenne tahranneet, ja te inhoatte itseänne sen pahan tähden, mitä olette tehneet. 44. Te tulette tietämään, israelilaiset, että minä olen Herra, kun minä nimeni tähden teen teille näin enkä siten kuin te ansaitsisitte, en teidän kelvottoman elämänne ja pahojen tekojenne mukaan. Näin sanoo Herra Jumala. (Hes. 20:40-44 )
Sen tähden sanoo Herra Jumala: Koska teistä kaikista on tullut pelkkää kuonaa, minä kokoan teidät keskelle Jerusalemia. 20. Niin kuin hopea, kupari, rauta, lyijy ja tina kootaan sulatusuuniin, jotta niihin lietsottaisiin tulta ja ne sulatettaisiin, niin kokoan minä vihani vimmassa teidät, panen uuniin ja sulatan. 21. Minä kokoan teidät ja lietson teidän yllenne vihani tulen, ja sen liekeissä te sulatte. 22. Niin kuin hopea sulatetaan uunissa, niin sulatetaan teidät kaupungissanne. Silloin te ymmärrätte, että minä, Herra, syöksin vihani teihin. (Hes. 22:19-22)
Näin sanoo Herra Jumala: Minä kokoan israelilaiset vieraiden kansojen keskeltä, maista, joihin heidät on hajotettu, ja tällä, minkä heille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikille kansoille. Israelilaiset saavat asua omassa maassaan, jonka minä olen palvelijalleni Jaakobille antanut. 26. Siellä he ovat vihollisilta turvassa, he rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja, ja maassa vallitsee rauha. Mutta ne kansat, jotka nyt ovat heidän ympärillään ja halveksivat heitä, saavat kaikki minulta tuomionsa. Niin he oppivat ymmärtämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa. (Hes. 28:25-26)
Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. 12. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet. 13. Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä kokoan ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, purolaaksoissa ja kaikilla ruohoisilla mailla. 14. Vehmailla niityillä minä niitä kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla. Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla. 15. Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään - näin sanoo Herra Jumala. 16. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. (Hes. 34:12-16)
Näin sanoo Herra Jumala: Minä otan israelilaiset niiden kansojen keskeltä, joiden sekaan he ovat joutuneet, minä kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. 22. Siinä maassa, Israelin vuorilla, minä teen heistä yhden kansan. ..... Minä pyyhin pois heidän syntinsä ja rikkomuksensa, minä puhdistan heidät, ja heistä tulee minun kansani ja minä olen heidän Jumalansa. 24. "Minun palvelijani Daavid on oleva heidän kuninkaansa, heillä kaikilla on yksi ja sama paimen. He noudattavat minun käskyjäni, he seuraavat minun säädöksiäni ja elävät niiden mukaan. 25. He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. He asuvat siinä ikiaikoihin saakka, he ja heidän lapsensa ja heidän lastensa lapset, ja minun palvelijani Daavid on heidän hallitsijansa ajasta aikaan. 26. Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton ja takaan heille rauhan. Minä teen heistä suuren kansan ja asetan pyhäkköni ikiajoiksi heidän keskelleen. 27. Minun asuinsijani on heidän luonaan, minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani. 28. Kaikki kansat tietävät silloin, että minä olen Herra. Minä pyhitän Israelin, ja minun pyhäkköni on aina heidän keskellään. (Hes. 37:21-28)
"Sen tähden sanoo Herra Jumala: Nyt minä käännän Jaakobin kohtalon, armahdan koko Israelin heimon ja puolustan kiivaasti pyhän nimeni kunniaa. 26. Niin israelilaiset saavat unohtaa häpeänsä ja kaiken uskottomuuden, jota ovat minua kohtaan osoittaneet, ja he saavat taas rauhassa asua omassa maassaan, eikä kukaan ahdista heitä. 27. Kun minä tuon heidät takaisin kansojen keskeltä ja kokoan heidät vihollismaista, niin tällä, minkä heille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikkien kansojen nähden. 28. Ja israelilaiset tietävät, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, sillä niin kuin minä vein heidät pakkosiirtolaisuuteen vieraiden kansojen keskelle, niin minä myös kokoan heidät taas omaan maahansa, yhtäkään unohtamatta. 29. Enää en kätke heiltä kasvojani, vaan vuodatan henkeni Israelin heimon ylle. Näin sanoo Herra Jumala." (Hes. 39:25-29)
He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat. (Jes. 61:4 )
Sinun muureillesi, Jerusalem, minä olen asettanut vartijoita. Hetkeksikään he eivät saa herpaantua, eivät päivällä eivätkä yöllä. - Te, jotka huudatte Herraa, älkää suoko itsellenne lepoa! 7. Älkää suoko lepoa hänelle, ennen kuin hän rakentaa ennalleen Jerusalemin ja tekee siitä ylistyksen aiheen koko maailmalle! (Jes. 62:6-7)
Hes. 36 Israelin uudelleen rakentaminen. (Kts Raamattu)
Hes. 37 "Kuolleet luut" eläviksi. (Kts Raamattu)
Sinä päivänä minä rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Minä muuraan umpeen sen halkeamat, korjaan sen luhistumat ja saatan sen entiseen loistoonsa. 12. Ja niin Israel saa hallittavakseen Edomin jäännöksen ja kaikki ne kansat, jotka on julistettu minun omikseni, sanoo Herra. Hän on tämän tekevä. - Katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin kyntäjä kulkee leikkaajan kannoilla ja rypäleiden polkija kylväjän kintereillä. Silloin vuoret pursuavat nuorta viiniä ja kukkulat lainehtivat rehevyyttään. 14. Minä käännän kansani Israelin kohtalon. He rakentavat jälleen hävitetyt kaupunkinsa ja asettuvat niihin asumaan. He istuttavat viinitarhoja ja nauttivat niiden viinin. He istuttavat puutarhoja ja nauttivat niiden hedelmän. 15. Minä istutan heidät maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi. (Aam. 9:11-15)
Alkuun
7. Israel edelleen Jumalan valittu kansa
minä muistan lupaukseni, jonka annoin Jaakobille, Iisakille ja Abrahamille, ja muistan myös heidän maataan. 43. Mutta maan on ensin tultava tyhjäksi ja oltava autiona korvaukseksi pitämättä jääneistä sapateista. He itse joutuvat sovittamaan syntinsä, koska hylkäsivät minun lakini ja halveksivat minun säädöksiäni. 44. Mutta vaikka he ovat vihollismaassa, minä en hylkää heitä enkä vihastu heihin niin, että tekisin heistä lopun ja rikkoisin liiton, joka on välillämme, sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa. 45. Minä muistan heitä ja liittoa, jonka tein heidän esi-isiensä kanssa, kun toin heidät kaikkien kansojen nähden pois Egyptistä ja osoitin olevani heidän Jumalansa. Minä olen Herra.
(3 Moos. 26:42-45)
Kun kaikki nämä onnettomuudet kohtaavat teitä, te lopulta hädässänne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä. 31. Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala. Hän ei hylkää teitä eikä anna teidän tuhoutua. Hän ei unohda valalla vahvistamaansa lupausta, jonka hän antoi esi-isillenne. (5 Moos. 4:30-31)
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. (Jes. 54:10 )
- Herra on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet radoilleen valaisemaan yötä. Hän panee meren kuohumaan, aallot pauhaamaan - Herra Sebaot on hänen nimensä, 36. ja hän sanoo näin: - Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani. 37. Näin sanoo Herra: - Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra. (Jer. 31:35-37 )
Näin sanoo Herra: Minä olen tehnyt liiton päivän ja yön kanssa, antanut niille säädökseni, ja niin ne tulevat ja menevät ajallaan. Yhtä mahdotonta kuin teidän on rikkoa tätä liittoani, .... 23. Jeremialle tuli tämä Herran sana: 24. Oletko huomannut, mitä ihmiset puhuvat? He sanovat: 'Herra on hylännyt ne kaksi sukukuntaa, jotka hän valitsi.' Näin he halveksivat minun kansaani, ikään kuin se heidän mielestään ei olisikaan enää kansa. 25. Mutta minä, Herra, sanon näin: Yhtä varmaa kuin on se, että minä olen tehnyt liiton päivän ja yön kanssa, antanut niille säädökseni ja määrännyt lait taivaalle ja maalle, 26. yhtä varmaa on se, että minä en hylkää Jaakobin enkä palvelijani Daavidin jälkeläisiä. Heistä minä valitsen kuninkaita hallitsemaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä. Minä armahdan kansaani ja käännän sen kohtalon. (Jer. 33:20... 26)
- Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut, ja rakastetukseni sitä, jota en rakastanut. 26. Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: "Te ette ole minun kansaani", heitä tullaan sanomaan elävän Jumalan lapsiksi. 27. Mutta Israelista Jesaja huudahtaa: - Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. 28. Äkkiä ja lopullisesti on Herra toteuttava sanansa maan päällä. (Room. 9:25-28 )
Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa. 2. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut. ... Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä. 12. Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa! .... 15. Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? ... Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. 26. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: - Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. 27. Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä. 28. Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. 29. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua. (Room. 11:1...29)
Alkuun
8. Maailman suhtautuminen ja Israelin tulevaisuus
Tämä on Herran sana Israelille. Näin sanoo Herra, joka on levittänyt taivaat, laskenut maan perustukset ja luonut hengen ihmisen sisimpään: 2. "Minä teen Jerusalemista juovuttavan maljan kaikille ympärillä asuville kansoille. Myös Juuda joutuu ahdinkoon, kun Jerusalemia piiritetään. 3. Sinä päivänä minä teen Jerusalemista raskaan kiven kaikkien kansojen tielle. Ne kokoontuvat Jerusalemia vastaan, mutta kaikki, jotka käyvät siihen kiveen käsiksi, satuttavat itsensä. 4. Tuona päivänä - näin kuuluu Herran sana - minä annan hevosten vauhkoontua ja ratsastajien joutua sekasortoon. "Minä kiinnitän katseeni Juudan heimoon ja varjelen sitä, mutta teen sokeiksi viholliskansojen ratsut. (Sak. 12:1-4 )
Jerusalem, Herran päivä on jo lähellä! Sinä päivänä sinut ryöstetään tyhjäksi, ja saalis jaetaan muuriesi sisällä. 2. Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, puolet kaupungin asukkaista viedään vieraaseen maahan. Mutta jäljelle jääneitä ei tuhota. 3. Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. (Sak. 14:1-3)
Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. 2. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe." 3. Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. 4. Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla. Näin on Herra Sebaot sanonut. ( Miika 4:1-4) (Myös Jes. 2:2-4)
Ja Siionin jäljelle jääneitä ja Jerusalemissa jäljellä olevia kutsutaan pyhiksi - kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa. 4. Kun Herra on huuhtonut pois Siionin tyttärien lian ja poistanut Jerusalemista sen verivelat oikeuden hengellä, puhdistavalla hengellä, 5. hän nostaa Siionin vuoren ylle ja sinne kokoontuneiden ylle päiväksi pilven ja yöksi savupatsaan ja tulen loimun. Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä. (Jes. 4:3-5)
Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. 2. Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki: 3. hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta 4. vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän. 5. Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan. 6. Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. 7. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. 8. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. 9. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan. 10. Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille. Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa ympäröi kunnian hohde. ( Jes. 11:1-10 )
Tulevina aikoina Jaakob juurtuu, Israel kukkii ja kukoistaa, ja hedelmiin peittyvät maan kasvot. (Jes. 27:6)
Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. 16. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. 17. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. 18. Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla. (Jes. 32:15-18)
Riemuitkaa, taivaat, sillä Herra on tämän tehnyt, iloitkaa, maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, te metsät ja jokainen metsän puu: Herra on lunastanut Jaakobin! Hän on pelastanut Israelin, hän on osoittanut kirkkautensa. (Jes. 44:23)
Yhä Herra lohduttaa Siionia ja armahtaa sen rauniomaita. Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi ja aron kuin Herran paratiisiksi. Siellä on oleva ilo ja riemu, siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu. (Jes. 51:3)
Herää, Siion, herää, pukeudu voimaasi, pue yllesi loistavat vaatteet, pyhä kaupunki, Jerusalem! Koskaan enää ei katujasi polje ympärileikkaamaton eikä epäpuhdas. 2. Nouse, ravista tomu yltäsi, istuudu valtasi istuimelle, Jerusalem! Irrota kahleet kaulastasi, vangittu tytär Siion! 3. Näin sanoo Herra: Ilmaiseksi teidät myytiin orjuuteen, ja ilman rahaa teidät myös lunastetaan vapaiksi. .... 8. Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon, ja kaikki yhtyvät iloon, sillä omin silmin he näkevät, kuinka Herra palaa Siioniin. 9. Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot, kaikki yhdessä iloitkaa! Herra on antanut kansalleen lohdutuksen, hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin! 10. Herra on osoittanut pyhän käsivartensa voiman kaikkien kansojen silmien edessä, niin että maan kaikki ääret näkevät pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on tuonut. (Jes. 52:1-10)
Silloin Jerusalemia kutsutaan Herran valtaistuimeksi. Kaikki kansat kokoontuvat Jerusalemiin palvelemaan Herraa eivätkä kulje enää pahan ja paatuneen sydämensä mukaan. (Jer. 3:17)
Minä annan heille uuden sydämen, niin että he tuntevat minut ja ymmärtävät, että minä olen Herra. He kääntyvät jälleen minun puoleeni, koko sydämestään. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. (Jer: 24:7)
'Tulee aika', sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. 32. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. 33. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään. (Jer. 31:31-34)
Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton: minä en käänny heistä pois vaan osoitan heille hyvyyttä, ja he pelkäävät ja kunnioittavat minua eivätkä enää luovu minusta. 41. Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää. Minä istutan heidät pysyvästi tähän maahan, sen minä teen koko sydämestäni." (Jer. 32:40-41)
Minä käännän Juudan ja Israelin kohtalon, rakennan ne entiselleen. 8. Minä puhdistan niiden asukkaat kaikista synneistä, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan. He ovat tehneet syntiä ja rikkoneet minua vastaan. Mutta minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa. 9. Silloin koko maailman kansat saavat kuulla niistä hyvistä teoista, jotka olen tehnyt omalle kansalleni. Jerusalemin maine kansojen keskuudessa on minulle iloksi ja tuo minulle ylistystä ja kunniaa. Kansat ovat ymmällään ja peloissaan, kun kuulevat, miten paljon hyvyyttä ja menestystä minä suon Jerusalemille. 10. Näin sanoo Herra: Te sanotte: 'Tämä maa on autio, täällä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.' Se on totta: autioina ovat Juudan kaupungit ja Jerusalemin kadut, tyhjinä asukkaista, tyhjinä ihmisistä ja eläimistä. Mutta vielä tulee aika, jolloin täältä kuuluu 11. ilon ja riemun huuto, sulhasen ja morsiamen ääni. Silloin tuodaan Herran temppeliin kiitosuhreja ja sanotaan: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!' Minä käännän tämän maan kohtalon, niin Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!' Minä käännän tämän maan kohtalon, niin että täällä saadaan elää kuin ennen. (Jer. 33:7-11)
"Minä panen yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin. Hän kaitsee heitä, hän on oleva heidän paimenensa. 24. Minä, Herra, olen heidän Jumalansa, ja palvelijani Daavid on heidän kaikkien ruhtinas. Minä, Herra, olen puhunut. 25. "Minä teen heidän kanssaan liiton ja takaan heille rauhan. Minä hävitän pedot koko maasta, niin että he ovat turvassa aavikollakin ja voivat nukkua vaikka metsässä. 26. Minä annan heille siunaukseni ja siunaan maan, joka ympäröi pyhää vuortani. Minä annan sateet ajallaan, ja ne ovat siunauksen sateet. 27. Puut kantavat hedelmää ja maa antaa runsaan sadon, ja he elävät maassaan vaaroilta turvassa. Kun minä murskaan heidän ikeensä ja pelastan heidät orjuudesta, sortajien käsistä, he tietävät, että minä olen Herra. 28. Enää he eivät joudu toisten kansojen armoille eivätkä petojen hampaisiin, vaan he elävät rauhassa eikä kukaan ahdista heitä. 29. Minä istutan heille puutarhan, jolla ei ole vertaa, eikä heidän maassaan enää kukaan menehdy nälkään eikä heidän tarvitse kärsiä toisten kansojen pilkkaa. 30. He tietävät silloin, että minä, Herra, heidän Jumalansa, olen heidän kanssaan ja että he, Israel, ovat minun kansani. Näin sanoo Herra Jumala. (Hes. 34:23-30)
Mutta lopulta he kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja kuningastaan Daavidia. Tulevina aikoina israelilaiset lähestyvät vavisten Herraa ja panevat toivonsa hänen hyvyyteensä. (Hoos. 3:5)
Katso, kun tuo aika tulee, minä tuhoan kaikki sortajasi. Minä pelastan sinut, tuon ontuvat ja karkotetut kotiin. Kaikkialla, missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan. 20. Silloin minä kokoan teidät ja tuon teidät takaisin. Minä nostan teidät kunniaan kaikkien kansojen keskuudessa. Minä käännän teidän kohtalonne, te saatte nähdä sen omin silmin, sanoo Herra. (Sef. 3:19-20)
Niin kuin te, Juudan ja Israelin heimot, olette olleet kansojen keskuudessa merkkinä minun kirouksestani, niin te tulette olemaan merkkinä minun siunauksestani, kun minä olen pelastanut teidät. (Sak. 8:13)
Israel==mustalainen
3
416
Vastaukset
- kiroukset: mennen ninkuin h...
terve minä ollen Mika
No other single human population has been victims of long suffering like Roma .Laws were enacted against them everywhere they went.If any one single aspect of their history has been dominant, it must, unfortunately,
be that of their persecution, forced assimilation,Discrimination,expulsion,
slavery,transportation,torture,incarceration
sterilization,extermination,banishment,rejection
genocide,shot, hanged,beaten
and clubbed to death,herded into the gas chambers, and forced to dig their
own graves,medical experimentation, and tested for a reaction to extreme freezing temperatures.
enslavement in this countries at same time.
Romania 500years
France 300years
Australia 300years
Russia 400 years
Usa 300years from
South America 300 years
No other ethnic minority in the 1990s in Usa has been the target of repressive laws ,which named them
specifically and forbade them to establish homes
or to work in different counties and states.
Roma have been the victims of slavery and genocide, transportation and torture.
No other single human population has endured so widely and so consistently
the suffering of the Rom. At first incarceration, then expulsion, sterilization,
and finally extermination were techniques employed by the Nazis to deal
with Gypsies,
Although there were two Romani transportees with Columbus on his second
voyage in 1498, Roma began to reach the Americas in any numbers in the sixteenth
century, shipped here as slaves in the plantations. Others
came to the United States at the end of the last century, fleeing slavery
in Europe (Hancock, 1987; Nunes, 1996). However, as victims of discriminatory
immigration policy beginning in 1883, they were turned away at Ellis Island,
and even those who managed to come in across the Mexican or Canadian borders
met anti-Gypsy laws, some of which were still on the books and being put
into effect as recently as last year. No other ethnic minority in the 1990s
in this country has been the target of repressive laws which named them
specifically and forbade (or require a license for) them to establish homes
or to work in different counties and states. No other ethnic minority has
special police bureaus monitoring its movements or specialists compiling
a computerized files of its names, addresses, and genealogies
If any one single aspect of their history has been dominant, it must, unfortunately,
be that of their persecution, forced assimilation, enslavement, and yes,
even genocide carried out against them by the Nazi's.
Laws were enacted against them everywhere they went. The history of the
response of the countries in which they have lived has been uniformly one
of rejection, mistrust, fear, banishment, enslavement, torture, and murder.
Current estimates are that roughly 600,000 Roma were exterminated by the
Nazi's, roughly "1/4 to 1/3 of their numbers in all of Europe and as much
as 70% of those in areas where Nazi control had been established the longest
Long before the Nazi Party came to power in Germany, the European Roma were
despised and rejected Persecution of the Roma started before the Holocaust,
tracing back as far as year as 1093.
Early Persecution in Europe from year around 1100.
The King of Denmark, in 1349, decreed that any leader of a Roma band found
on Danish soil was to be sentenced to death. Any vessel bringing in Roma
would be confiscated. From that time on, and until 1891, any Rom found in
Denmark was subject to deportation. "Gypsy" hunts were organized with rewards
to those who captured and kill a Rom.
Norway, too, confiscated any vessel that brought Roma to Norwegian soil.
In the nineteenth century, Norway passed a law allowing Roma to remain in
the country only if they abandoned their nomadic ways. Norwegians found
the Roma way of life unsanitary, and felt justified in taking Roma children
away from their parents.
Sweden enacted harsh laws to deter the Roma, also. Roma were not allowed
to enter the country. Those who managed to do so were immediately expelled.
Those who failed to leave were brutally attacked or hanged. All Roma who
managed to escape to neighboring Finland were driven back to Sweden, since
Finland also refused them.
France enacted a series of expulsion laws beginning in 1310. Throughout
the sixteenth century any Roma caught in the country were flogged. In the
following century, Romani women who were captured had their heads shaved
and were sent to workhouses. The men were put into chains in galleys.
In the 1420 century England, Roma were ordered to leave or be imprisoned
because the English believed them to be sorcerers, thieves and cheats. Signs
were posted in the English countryside, telling the Roma that they must
leave England. Those who remained were given two days to leave. Failure
to do so meant death. Despite this, many Roma hid in the countryside. In
1562, all English men and women who showed sympathy with the Roma became
subject to punishment. The Romani way of life was considered a crime, and
those who kept company with or in any way imitated Roma were guilty of this
crime.
Some European countries deported the Roma to their colonies as slaves . The English sent many of their Roma to Barbados, Australia, and
North America. The French sent many of their Roma to Louisiana in the early
nineteenth century, but this plan was later abandoned when Louisiana was
sold to the United States. The Portuguese sent hundreds of their Roma to
Brazil, and the Spanish deported many to their South American colonies.
Repressive laws were also common.Speaking of Romani was forbidden. Roma were forced to abandon their traditional
clothing and could not own horses. No marriage was permitted between them.
They were not allowed to gather in large groups. At one time, Roma who neither
conformed to Spanish ways nor left the country were made slaves.
Slavery was a solution to the "Gypsy problem" in other countries. Because
of a shortage of workers in Wallachia and Moldavia (present day Romania),
Roma were forced into serfdom. They were owned by local rulers, and some
were even owned by the government. The church not only condoned this practice
but also bought Roma slaves. This practice continued until around 1897.
Switzerland allowed "Gypsy" hunts in the sixteenth century, as did Holland
in the eighteenth century. In the former Moravia, it was allowed to cut
off the left ear of all Romani women who were caught. In Bohemia, removal
of the right ear was legal.
In Hungary the Roma were taken into slavery in the fifteenth century. Once
freed, a number of restrictive measures were taken against them, including
a 1740 law that stated that no Rom could perform metalworking outside his
tent. This law was aimed at any attempt by the Roma to compete against native
metalworkers.
In 1761, the Queen of Hungary decided to turn these Roma into what she called
"New Hungarians." They were supplied tools, seed and animals for farming,
despite the fact that they had never shown any interest in farming. The
Romani language was outlawed, and they were not permitted to trade horses
or to sleep in tents. The Queen's son and successor carried on and implemented
his mother's policies. Nomadic communities were forced to settle, children
were required to attend school and go to church. Adolescent Roma were taken
from their families to learn trades. Roma music was prohibited, except on
special holidays. All these measures failed, and by the nineteenth century
the Roma had gained a certain amount of freedom.
1933-1945
The fundamental hostility towards the Roma remained unchanged, reaching
its most tragic limits in Hitler's Germany before and during World War II.
The Roma were seen as "asocial," a source of crime and culturally inferior.
When Adolf Hitler came to power in Germany in 1933, his Nazi administration
inherited "anti-Gypsy" laws that had been in force since the Middle Ages.
On 15 September 1935, Jews were restricted by the Nuremberg Law for the
Protection of Blood and Honor, and Roma were added later in 1937. This law
forbade intermarriage or sexual intercourse between Aryan and non-Aryan
peoples. Criteria for classification as a Rom were twice as strict as those
applied to Jews. If two of a person's eight great-grandparents were even
part-Rom, that person "had too much Gypsy blood to be allowed to live."
According to the Nazi hierarchical system, Roma belonged with Jews at the
bottom of the racial scale.
In 1937, the Roma were forced into concentration camps, officially called
"resident camps" at Dachau, Dieselstrasse, Mahrzan and Vennhausen. The Roma
interned included those found in Germany and in the Nazi occupied countries.
The Nazi Party was given the cooperation of other European governments in
its campaign to locate and identify Roma throughout Europe. Prisoners at
Buchenwald were worked to death as slave laborers in the camp quarry or
at outlying arms factories. There were no gas chambers but thousands were
shot, hanged, or tortured to death by the camp's guards.
To the Nazis, being a Rom meant being diseased, so these prisoners were
sterilized to prevent them from spreading this disease by reproduction.
Some Roma were sterilized as early as 1933, though no Jews had yet been.
In July 1938, the Endloesung, or Final Solution, plans were being finalized.
Among the many categories of Nazi victims, only the Roma and the Jews were
singled out for annihilation on racial grounds. Only Jews and Roma were
considered genetically "tainted," threatening German racial purity. During
the following months, Roma were transported to the camps in Poland. These
Roma movements were later stopped because of the expense involved. Roma
in the Baltic States, Poland, Austria, Czechoslovakia, France, Italy, Hungary
and the rest of Nazi-occupied Europe were forced into camps for later extermination.
In February 1943, large-scale roundups were established in Germany, and
over ten thousand Roma had arrived in Sachsenhausen by April. Hitler's infamous
deputy, Heinrich Himmler, decided that the Roma camps were to be eliminated,
and began a program of liquidation. Roma were beaten and clubbed to death,
herded into the gas chambers, and forced to dig their own graves.
The fate of the Roma paralleled the tragic fate of the Jews, who were also
imprisoned and exterminated. They were tortured, used for inhuman scientific
experiments, and put to death in the infamous gas chambers. One of the worst
of the camps, Auschwitz, held sixteen thousand Roma at one point. By August
1944, only four thousand Roma remained. After a visit by Himmler, the last
imprisoned Roma were led to the gas chambers. In September of 1939, there
was an official conference to plan the deportation of 30,000 German Gypsies.
Women who were pregnant at the time were sterilized and many died because
of this. Gypsy girls were also subject to this procedure so that they were
not able to endanger the purity of the peasants who were of German blood.
The SS doctors sterilized one hundred and twenty girls in Ravensbruck. (UNESCO
Courier, 24) The Roma were also deported. Many were sent to the ghettos
in Poland were the living conditions were inhuman. Most commonly they were
shot naked, facing their pre-dug graves. This is what the Nazi?s considered
a speedy extermination. The Nazi?s also used various torture methods. Gypsies
were subjected to medical experimentation, gas chambers, and tested for
a reaction to extreme freezing temperatures. Either way the people were
terminated.
It has been said also that shooting the Roma was difficult because they
did not stand still like the Jews. They would move constantly and cry out.
Some have been reported as to jumping into the grave before being shot and
pretending to be dead. The Gypsies tried to resist death. Their music helped
them endure the pain and suffering. They would gather and sing with the
children dancing. Younger Gypsies tried escaping but to no avail. Others
attacked their enemies with only a knife as a weapon so desperate where
they for freedom.
An estimated 1.5 million Roma were murdered from 1935 to the end of World
War II
1945 to Present
Gypsies today now face the same type of persecution but on a smaller level.
The reasoning of the Nazi?s is back. The governments in Central and Eastern
Europe cannot it seems provide a way to stop the violence against the people.
Increasing violence and discrimination is felt in many countries where it
was not known before, such as Yugoslavia and the Czech Republic. Discrimination
ranges from citizenship restrictions to signs on doors stating that no Gypsies
are allowed. Violence has occurred from individual acts or from mob activity.
Past prejudices have been reawakened when communism collapsed across the
Soviet. The Roma, who were beheaded during the Middle Ages, murdered during
the Holocaust, and sterilized in the Cold War, are being attacked once again.
It was reported in November 1997 that a 14-year-old Gypsy in Yugoslavia
was attacked going to the store by a group of skinheads who hit him with
a metal pipe, crushing his head. (Knight-Ridder, 325) In the Czech Republic,
where Gypsies once sought refuge are now feeling targeted by the "skinheads".
Austria also has had reports of violence towards the Roma. Four Gypsies
died when a booby trap exploded in Oberwart. The people do not only bring
on violence but the police also bring it on. Brutality is encouraged and
even organized by officials against the Roma and many more against Roma
Similar cases have been reported in Bulgaria. Regular villagers mostly likely
caused a recent mob attack against the Gypsies. The people seem to have
exemption when it comes to crimes committed against the Roma and the state
looks the other way.
In Romania, where the population of the Gypsies is over two million, violence
has been more lethal and frequent. In the town of Turulung, thirty-eight
houses were destroyed and a child of three years disappeared. (The Nation,
520) The authorities avoid prosecuting any crime committed against the Roma.
Although many such acts are again brought on to the Roma, measures have
been taken to help the situation. The Tolerance Foundation in the Czech
Republic, and the Human Rights Project led by Dimitrina Petrova, in Bulgaria
has helped bring forth the issue of human rights. (The Nation, 520) Committees
in several countries have tried to defend the rights of the Roma. However,
the governments of the countries were persecution is taking place do not
want to recognize this violence. Unless there is pressure brought upon the
governments, the situations concerning the Gypsies will not end quickly.
Frantisek Bocek, the chairman for the Republika Party seeking racial purity
states, "You know, the Gypsy problem during communism was a hidden fire.
Now, it?s an open flame." (Knight-Ridder, 1209) Nations should consider
the effects the Holocaust had on many, learn from it not repeat it. - det är sant
Hoos.9:17
My God will cast them away, because they did not hearken unto him: and they shall be wanderers among the nations.
Eli tässä oikekeja käännös. "Minun Jumalani on hykkäävä Efraimin, koska se ei ole kuunnellut häntä.KANSOJEN SEASSA SE JOUTUU KIERTELEMÄÄN"
tässä asiaa kahtia jaetusta Israelista
Kirjoittanut: olli olematon 28.8.2004 klo 18.57
Tämä jäi epähuomiossa pois, luulin että kaikki sen ymmärtää, joka lukee vähänkin raamattua.
Muta huomaan että kaikki ei tätä ymmärrä, että Juuda, ja Israelin heimo on kaksi eriasiaa.Israelin heimoo tarkoittaa pää asiassa Eframilaisia, eli romani kansaa, muutamaa poikeusta lukuun ottamatta.
seurakunnissa kun on vuosisatojen ajan siunattu Iraelin kansaa, niin he ovat tietämättään sienaneet romani kansaa (siis eredyksessään , mutta hyvä näin, vai mitä)
"Herra sanoi Salomolle:"sinä et ole pitänyt kunniassa liittoani etkä
määräyksiä,jotka
sinulle annoin.Sen tähden minä repäisen rikki valtakuntasi ja annan sen
palvelijallesi.Isäsi Daavitin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun
elinaikanasi,minä
riistän sen poikasi kädestä.En myöskään riistä pojaltasi koko
valtakuntaa,vaan
jätän hänelle yhden heimon palvelijani Daavidin ja valitsemani
kaupungin,Jerusalemin
tähden"(1.Kun.11-13)
Tuo palvelija oli Jerobeam,eframilainen,josta tuli pohjois-Israelin
ensimmäinen
kuningas.
"Kuningasta vastaan kohotti kätensä myös Jerobeam,joka oli hänen
palveluksessaan.Jerobeam,Nebatin
poika,oli kotoisin Efraimin Seredasta,ja hänen äitinsä oli Serua,leskeksi
jäänyt nainen.tämä on kertomus hänen kapinastaan.
Salomo rakensi Milloa ja täytti aukon,joka oli Daavidin kaupungin muurissa.
Jerobeam oli väkevä ja uuttera mies.Kun Salomo näki,miten hyvin nuorukainen
teki työnsä,hän määräsi hänet Joosefin heimon työvelvollisten valvojaksi.
Kun Jerobeam kerran lähti Jerusalemista,hän kohtasi tiellä silolaisen
profeetan
Ahian,jolla oli uusi viitta yllään.Paikalla ei ollut muita kuin he kaksi.
Ahia tarttui uuteen viittaansa ja repi sen sen kahteentoista osaan.Ahia
sanoi Jerobeamille:"Ota itsellesi kymmenen palaa,sillä näin sanoo
Herra,Israelin
Jumala:"Minä repäisen valtakunnan Salomon kädestä ja annan sinulle kymmenen
heimoa.Yhden heimon minä jätän hänelle palvelijani Daavidin tähden ja
Jerusalemin
tähden,sillä tämän kaupungin minä olen valinnut omakseni kaikkien Israelin
heimojen keskeltä.Minä riistän häneltä valtakunnan siksi,että hän on
hylännyt
minut ja kumartanut Astartea,sidonilaisten jumalatarta,Kemosia,Moabin
jumalaa
ja ammonilaisten jumalaa Milkomia.Hän ei ole vaeltanut minun teitäni,ei
tehnyt sitä,mikä on oikein minun silmissäni,ei noudattannut säädöksiäni
ja lakejani niin kuin isänsä Daavid.Minä en kuitenkaan ota valtakuntaa vielä
hänen kädestään,koska olen asettanut hänet valtiaaksi koko hänen
elinajakseen.Näin
olen päättänyt palvelijani Daavidin tähden,jonka minä valitsin ja joka
noudatti
määräyksiäni ja säädöksiäni.Minä otan valtakunnan Salomon pojan kädestä
ja annan sen sinulle,kymmenen heimoa.Hänelle minä annan yhden heimon,jotta
palvelijallani Daavidilla olisi aina lamppu minun edelläni
Jerusalemissa,kaupungissa,jonka
olen itselleni valinnut ja josta olen tehnyt nimeni asuinsijan.Mutta sinut
minä nostan Israelin kuninkaaksi ja annan hallittavaksesi kaiken mitä
mielit."(1.Kun.11:26-37)
Niin Salomon kuoli,ja kun hänen poikansa Rehobeam uhkasi rasittaa muita
heimoja kovemmilla taakoilla kuin isänsä,nämä vastustivat häntä sanoen:"Mitä
meillä on tekemistä Daavidin kanssa?Vieras on meille Iisain poika,palatkaa
majoillenne,Israelin miehet!Pidä itse huoli asioistasi,Daavidin
suku!"(1.Kun.12:16)
Ja niin Daavidin ja Salomon aikainen Israelin yhdistynyt valtioliitto
hajosi Israeliksi ja Juudaksi.Ja vaikka Juudasta tulikin historiallisesti
tärkeämpi
Kristuksen kautta kulkevan messiaanisen linjan ansiosta ja toisaalta
siksi,että
se on säilynyt näihin päiviin asti,on muistettava Jumalan antaneen lähes
kaiken Israelin Jerobeamille.Israel oli säilynyt lähes ennallaan,ja Juudalle
oli tullut pelkät jäännökset.
Kun kuningas Rehobeam keräsi joukkonsa hyökätäkseen Jerobeamin hallitsemia
muita heimoja vastaan sen sijaan että olisi palauttanut
kuningaskunnan,Jumalan
vastaus oli tämä:"Näin sanoo Herra:"Älkää lähtekö sotimaan veljiänne
israelilaisia
vastaan.Palatkaa kaikki kotiin,sillä se,mikä on tapahtunut,on tapahtunut
minun tahdostani."He tottelivat Herran sanaa ja palasivat kotiin,niin
kuin Herra oli heitä käskenyt."(1.kun.12:24)
Eli itse asiassa Jumala hajoitti Israelin kahtia.hänellä täytyi olla hyvä
syy,ja sen täytyi olla osa Jumalan mahtavaa suunnitelmaa pelastaa koko
Israel,osa
suunnitelmaa,jonka vain Hän itse tiesi,sillä Jumalalla on ohjakset
käsissään.
Israel oli nimi,jonka jumala antoi Jaakobille,kaikkien 12 heimon
isälle.Siten
Israelin lapset tatkoittaa Jaakobin lapsia tai kaikkia 12 heimoa ja näiden
jälkeläisiä.Eli silloin kun termiä"Israel" käytetään yhdessä
termin"Jaakob"kanssa,silloin
puhutellaan koko Israelin perhettä,kaikkia Jaakobin jälkeläisiä.
Mutta silloin kun termiä "Israel"käytetään termin "Juuda"yhteydessä,on
kyseessä
Jumalan puhuminen Israelin ja Juudan heimoille erikseen tai yhtä aikaa,mutta
painottaen niiden välistä eroa.
Tämän ilmaisu todistaa,että eivät juutalaiset voi mitenkään edustaa koko
Israelia,vaan ainoastaan osaa, sillä Jumala on aina nähnyt Israelin
kokonaisuutena
eli Juudan heimona ja Israelin heimona.Toisin sanoen Hänen tarkoittamansa
asiat eivät ole ainoastaan juutalaisia varten,vaan sekä juutalaisia että
muiden heimojen jälkeläisiä varten,missä he sitten saattavatkaan olla.
Moni ei huomaa tätä erova,en tiedä miksi.Vaikka raamattu puhuu selvästi
tämän asian.
"Herra ilmestyi Abramille ja sanoi:"Sinun jälkeläisille minä annan tämän
maan"(1.Moos.12:7)Lue myös(1Moos:17:4-7)(1.Moos.28:13-14)
"Sitten Jaakob kutsui poikansa ja sanoi:"kokoontukaa,niin minä ilmoitan
teille,mitä teille päivien lopulla tapahtuu"(1Moos.48:1)
Eli Jaakobin huulilta tulleet sanat tulisivat olemaan hänen kahdentoista
poikansa jälkeläisten kohtalo viimeisinä päivinä.Lue 1.Mooseksen kirjan
luku 49.
Yksi ilmeisimpiä asioita näissä profetioissa on,että kaikkien Israelin
heimojen jälkeläisiä on elossa viimeisinä päivinö,ja siksi heidän pitäisi
olla elossa tänäkin päivänä.Tämä todistaa,että mikään heimo ei ole jo nyt
tai tule tulevaisuudessa kuolemaan sukupuuttoon tai katoamaan ikuisiksi
ajoiksi.Jumalan liitto Abrahamin,Isakin,Jaakobin sekä hänen jälkeläistensä
kanssa on ikuinen liitto.Kaikki heimot on huomioitava jollakin
tavalla,vaikka
me ja he itse eivät tietäisi,keitä he ovat!
tämä raamatun luvut on englantilaiseta raamatusta.
Tässä hiekan lisää
(Jer.3:6-8,11-15,18,20),(Jer.30:1-3),(Jer.30:24-31:1),(Jer.31:9,20,27-28,31)
,(Hes.37:19-25)
Mutta Jumala sanoo,mitä tarkoittaa ja tarkoittaa mitä sanoo.Israelin
uudelleen
perustaminen ja Messiaan tuhatvoutinen hallinto heidän ja itse asiassa koko
maailman ylle,vaatii Juudan ja Israelin(joka tunnetaan myös profetaalisesti
Efraimena)vanhojen heimojen yhdistämistä.
Hes. 37:16 "Sinä, ihmislapsi, ota puusauva ja kirjoita siihen: 'Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille.' Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva.'
Hes. 37:17 Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.
Hes. 37:18 Kun sitten kansasi lapset sanovat sinulle näin: 'Etkö selitä meille, mitä sinä tällä tarkoitat?'
Hes. 37:19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
Hes. 37:20 Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä,
Hes. 37:21 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.
Hes. 37:22 Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.
Jer. 3:11 Ja Herra sanoi minulle: "Luopiovaimo Israel on osoittautunut vanhurskaammaksi kuin Juuda, tuo uskoton.
Jer. 31:31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
Jer. 33:14 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä täytän sen hyvän lupauksen, jonka minä olen lausunut Israelin heimosta ja Juudan heimosta
Jer. 33:24 "Etkö ole huomannut, mitä tämä kansa puhuu sanoen: 'Ne kaksi sukukuntaa, jotka Herra valitsi, hän on hyljännyt'? Ja he halveksivat minun kansaani, niinkuin se ei enää olisikaan kansa heidän silmissänsä.
sinulle pohojalainen
Kirjoittanut: olli olematon 29.9.2004 klo 23.25
Sano pois vain aamen, koska se on totta. Ei se mitä sinä luulet. Sinähän luulet että ollaan eelamilaisia,tai leeviläisiä. Turha sinun kaveri on potkia tutkainta vastaan. Tämän takana on muu kuin Olli Olematon, etkö tajua sitä. Tämä on Jumalan työ, et sinä sitä voi pysäyttää. Ajettele uudestaan asioita, ja tutki ja rukoile Jumalan johdatusta, mutta älä taistele Jumalaa vastaan. Olisin kyllä ollut mielissäni, jos joku toinen olisi aloittanut kirjoittaa tämän jutun. Mietin monta kertaa miten tohdin aloittaa, monen mutkan kautta aloin sitten pikku hiljaa kertomaan näitä asioita. Ja Jumala laitoi minut tähän. Ei sen takia että olisin jotain, vaan koska olin kaikista tyhmin. Mutta jos sinulla on jotain todistuksia Raamatusta väiteisi tueksi, niin hyväksyn ne, kun vaan esität ne. Mutta pelkäänpä että niitä ei ole. Kumoa vaikka tuo yksi Raamatun kohta (Hoosea, 9:17) niin uskon sinua ja pyydän sitten sinulta anteeksi.
Efraim-asia tulee monelle kompastusiveksi ja vedenjakajaksi, mutta sitten kun Jumala sen lopulta kirkastaa, se selkiytyy. Eivät mustalaiset voi olla leeviläisiä, koska leeviläiset pysyivät kauimmin
kiinni juamalnpalveluksissa
"Eelam oli maa Persianlahden koillispuolella, Tigriin alajuoksun
itäpuolella ja rajoittui pohjoisessa Meediaan ja idässä Persiaan ja
alueellisesti sitä vastaa suurinpiirtein nykyinen Khusistan. Eelamin
vanha pääkaupunki oli Suusan Kuranin l. Uulain joen varrella. Vuoristo-
seutua lähes 5000 m korkeimmillaan. Asukkaat seemiläistä alkuperää ja
sekoittuivat pohjoisesta tulleisiin heimoihin. Kulttuuri- ja uskonnollisesta elämästäö ei paljon tiedetä, mutta ilmeisesti sotilas-kansa, koska valloitti Etelä-Babylonian. (Näissä ajoissa liikutaan
kutakuinkin 2400 vuotta eKr, eli eivät voi olla Jaakobin jälekäisiä)
Eelamilaisia on siirretty Samariaan, Esra 4: 9,10, jolloin toteutuivat
Raamatun profetiat, Jer. 25: 17, 25, 49: 34-38, Israelilaisia on viety Eelamiin vrt. Jes. 11:11, missä he muodostivat siirtokunnan, vrt. Ester ja Apt. 2:9
Eelamilaiset eivät ole koskaan olleet kansa, vaan erillinen seemiläinen heimo, joka sekoittui myöhemmin arabialaisiin!
Ei siis mitään sukua mustalaisille. Jos joidenkin romaanien juuret
olisivat Eelamissa, se johtuisi varmaankin siitä, että sinne on myös
viety israelilaisia!
Jer 49:36 voi ollakin profetia nykyajalle, koska afgaaneja ja arabeja
ym. on joka maassa! - käy ne
näitä ne on
Kirjoittanut: kömmätys 22.9.2004 klo 02.09
Jes. 63:16 Sinähän olet meidän isämme, sillä Aabraham ei meistä tiedä eikä Israel meitä tunne: sinä, Herra, olet meidän isämme; "meidän Lunastajamme" on ikiajoista sinun nimesi.
Jes. 63:17 Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden.
Jes. 63:18 Vähän aikaa vain sinun pyhä kansasi sai pitää perintönsä; meidän ahdistajamme ovat tallanneet sinun pyhäkkösi.
Jes. 63:19 Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668