Huomasin eilen koiran kovasti nuolevan alapäätään ja tarkemmin tutkittuani huomasin että emättimen ympärillä on kuivunutta verta ja ympärystö on muutenkin hyvin omituisen näköinen, ikäänkuin "rypäleinen". juoksuja koiralla ei tällä hetkellä ole ja käytös on normaalia. mikäköhän koiralla mahtaa olaa, olisiko syytä käydä eläinlääkärillä? alla kuvalinkki
http://aijaa.com/H0jcyE
Narttukoiran ulkosynnyttimet
2
4629
Vastaukset
- Pumblepum
Hei,
huomasin omalla narttukoirallani myös juoksun jälkeistä vuotoa (juoksuista pari kuukautta), mutta alapää ei kylläkään ole tuollainen ns. rypälemäinen. Oman koirani vuoto oli kellertävämpää mutta kuivunutta myös seassa. Sain tälle päivälle ajan eläinlääkärille ja kyseessä oli emätintulehdus. Se hoidetaan antibiootein. Varaa sinäkin piakkoin aika eläinlääkärille, jotta voidaan tarkastaa, ettei vaan kyseessä ole kohtutulehdus!- enkelikoira
Meillä myös kääpiökoirallamme oli märkäistä vuotoa. Kellertävää ja pahan hajuista. Vein eläinlääkäriin ja annettiin nukutuspiikki. Näin oli parempi, koska oli jo lonkka- ja polvivaivoja, jotka heikensi elämänlaatua. Suru on suunnaton, mutta toisaalta helpotus, että koiramme ei enää joudu kärsimään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216705Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562303- 1471867
- 851261
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981055- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.89953Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843- 32840
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147767