Uhraisitko pari minuuttia ja lukisit tämän?

somethingspecial?

Juttu olisi siis näin, että yksi parhaimmista ystävistäni täytti juuri 14, ja haluaisin antaa lahjaksi jotakin spesiaalia. Olen jo miettinyt idean valmiiksi mutta sen toteuttamiseen tarvitsisin teidän kaikkien apua. :') (Voitte toki ehdotella muitakin juttuja tälläiseksi erikoisemmaksi itsetehdyksi lahjaksi.)
Idea olisi siis että kaikki halukkaat saisivat kirjoittaa tähän alle jotain mukavaa, jotain mitä mieleen tulee. Ihan yleisessä muodossa vaikka kirjoittaisitte jotain piristävää tms. Jos ei muuta niin edes "hyvää syntymäpäivää" tai "mukavaa kesää" yms.
Nämä teidän kirjoituksenne minä kokoaisin pieneksi vihkoseksi jonka antaisin sitten ystävälleni. :) Toisena vaihtoehtona olen miettinyt, että kirjoittaisin tekstinne erillisille lapuille jotka laittaisin laatikkoon. Tästä laatikosta ystäväni saisi sitten nostella joka päivä lapun piristämään päivää.
Olisi kai hyvä myös kertoa etten tosiaankaan aio kirjoittaa vihkoseen "olet paska" -tyyppistä tekstiä jota jotkut kuitenkin tänne kirjoittavat luullessaan itseäån hauskaksi.
Kiitos jo etukäteen minun ja ystävåni puolesta, olisi mukavaa jos uhraisitte edes minuutin pientä tekstiä varten!
Ps. Kertokaa toki mielipiteenne ideasta: pitäisittekö itse lahjasta, ja sen sellaista. (:

24

101

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • didaduudadaa

      Hyvää syntymäpäivää!

      En tiedä, onko hyvä idea, mutta saattaa ollakin. Itse ehkä ennemmin haluaisin jonkun tavaran, mutta eihän lahja minule ole tulossa.

      • somethingspecial?

        Niin, ajattelinkin ostaa myös jotain pientä kivaa tuon lisäksi. Tai sitten ostan jotain isompaa jos tåmä ei onnistu! (:

        Kiitos vastauksesta!


    • Idean sisäistämiseen meni jonkin aikaa... Hankalaa sinänsä, kun ei ystävää tunne...

      Vaikkapa: Hauskaa lomaa ja varo hyttysiä. Tai Onnea kasiluokalle! (minne onkaan menossa...)

      • somethingspecial?

        Totta, helpomminhan tämä onnistuisi jos tuntisi.

        Mutta kiitos tästä!


    • konssi

      nää voi laittaa erillisinä lappuina jos laitat laatikkoon :)


      ----
      OIKEIN HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!!!!
      ----
      Olet niin kaunis juuri sellaisena kuin olet, ole AINA sellainen kuin tahdot, muiden mielipiteistä ei tarvitse aina välittää, vaikka vanhempiesikaan!
      ----
      Elämä on iloitsemista, ei murehtimista varten

      • somethingspecial?

        Kiitos näistä, varmasti tulee "käyttöön"! :)


      • Sinisiipinen
        somethingspecial? kirjoitti:

        Kiitos näistä, varmasti tulee "käyttöön"! :)

        Onnea!
        Olet tärkeä!
        Jos voit iloita tänään, älä odota huomiseen!

        Siin nyt jotai :D


      • somethingspecial?
        Sinisiipinen kirjoitti:

        Onnea!
        Olet tärkeä!
        Jos voit iloita tänään, älä odota huomiseen!

        Siin nyt jotai :D

        Kiitos sullekkin :)


    • somethingspecial?

      Lisää? :)

    • Elämä on kuin suklaarasia: täynnä suklaata.
      (Ja jos jostain ei pidä, ei sitä tarvitse syödä.)

      • HeKeKee'd

        Vai pari minuuttia pitäisi uhrata?

        No, jos tiedät hyvän paikan ja hommaat oikeat välineet niin voisihan sitä.


      • somethingspecial?

        Hauska lausahdus, kiitos sulle!


      • somethingspecial?
        HeKeKee'd kirjoitti:

        Vai pari minuuttia pitäisi uhrata?

        No, jos tiedät hyvän paikan ja hommaat oikeat välineet niin voisihan sitä.

        Noh, ehkei nyt ihan kirjaimellisesti aketa minuutteja uhraamaan.. :')


    • "oot mulle tärkee ku lypsykone lehmälle"

      toi tuli ekana mielee

      • somethingspecial?

        Aika hauska, kiitos! :')


      • somethingspecial?
        somethingspecial? kirjoitti:

        Aika hauska, kiitos! :')

        Up ^^


    • somethingspecial?

      Lisää? :)

    • somethingspecial?

      Up!

    • emptyofficial._

      Juoksisin luoksesi vaikka jalkani olisi irti.... sillä sinä saisit maksaa sairaalareissuni minulla ei ole henkivakuutusta! Nii ja joo hyvää syntymäpäiv-... AIH!

      Kuvittelen olevani hauska

      "Suolistosta päivää! Ette kai ole omgilin agentti? Hyvä sitä minäkin. Nyt on käynyt niin että..... HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, EI OLE OMGILISTA HUOLEN HÄIVÄÄ!"

      Edelleen kuvittelen olevani hauska

      • somethingspecial?

        Kiitoksia näistä! :'D


    • somethingspecial?

      ^^

    • somethingspecial?

      Eikö enää muuta? :o No UP nyt kuitenkin!

    • Minä en oikeasti keksi...

      "Paljon onnea, varo punkkeja, älä huku järveen ja vietä hauska syntymäpäivä"

      Plääh.

      • somethingspecial?

        Kiitos osallistumisesta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      201
      2076
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      158
      1412
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1051
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      917
    5. 58
      898
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      813
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      71
      813
    8. 93
      777
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      697
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      666
    Aihe