Tuntuuko teistä muista masentuneista siltä kuin olisitte aina eläneet jotenkin puolinaista elämää? Minusta tuntuu siltä kuin muiden elämä olisi aina ollut jotenkin päämäärätietoisempaa ja jäsennellympää. Minun elämästäni on puuttuneet tavoitteet, selkeys ja rakenne. Olen vain jotenkin ajautunut eteenpäin enkä kai lapsena ja nuorena koskaan osannut edes kuvitella olevani aikuinen.
En myöskään kykene hyväksymään ajan kulumista. Siksi en ole koskaan osannut mitään tavoitteita asettaakaan, kun haluaisin, että asiat vain pysyvät ennallaan. Minulla on jatkuva ahdistus ja kummallinen irrallisuuden tunne, mutta kun näen esimerkiksi vanhan mainoksen lapsuuteni tai nuoruuteni ajalta, tunnen rauhaa ja turvallisuudentunnetta ja minua alkaa hymyilyttää. Haluaisin peruuttaa aivoni siihen naiiviin tilaan, kun kaikki tuntui selkeältä ja ihmiset luotettavilta.
Nyt olen iässä, jossa tuo ajelehtiminen kostautuu kovimmin. Ei ole uraa, ei perhettä, ei omaa asuntoa ja olen kohta 40. Luulen että tuo on suurin syy tämän kovan ahdistuneisuuteni takana. Psyyke huutaa, ettei halunnut tällaista elämää. En tule saamaan enää uraa enkä perhettä ja kaikki tekeminen on tyhjänpäiväistä ja epätoivoista yritystä vaientaa ääni, joka huutaa, että olen pilannut elämäni.
En myöskään kykene hyväksymään ajan kulumista. Siksi en ole koskaan osannut mitään tavoitteita asettaakaan, kun haluaisin, että asiat vain pysyvät ennallaan. Minulla on jatkuva ahdistus ja kummallinen irrallisuuden tunne, mutta kun näen esimerkiksi vanhan mainoksen lapsuuteni tai nuoruuteni ajalta, tunnen rauhaa ja turvallisuudentunnetta ja minua alkaa hymyilyttää. Haluaisin peruuttaa aivoni siihen naiiviin tilaan, kun kaikki tuntui selkeältä ja ihmiset luotettavilta.
Nyt olen iässä, jossa tuo ajelehtiminen kostautuu kovimmin. Ei ole uraa, ei perhettä, ei omaa asuntoa ja olen kohta 40. Luulen että tuo on suurin syy tämän kovan ahdistuneisuuteni takana. Psyyke huutaa, ettei halunnut tällaista elämää. En tule saamaan enää uraa enkä perhettä ja kaikki tekeminen on tyhjänpäiväistä ja epätoivoista yritystä vaientaa ääni, joka huutaa, että olen pilannut elämäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko mies vai nainen? Se lienee ratkaisevaa..
Nainen. =/
Seisoa pönötät keskellä labyrinttia ilman vaivannäköä ulospääsyn eteen. Sen sijaan haaveilet siitä päivästä, kun pääset vapaaksi ja tuntuu hemmetin mahtavalta, elämä alkaa. Mutta sitä ei tapahdu, ei niin kauan kun pakenet nykyisen tilanteen koruttomuutta tulevaisuuden haaveilla ja menneiden ruusuisilla muistoilla.
Juuri näin itsestäkin tuntuu.
Olen vasta 24, mutta tuntuu että jokin kriittinen kehityksen vaihe on lipunut täysin ohi. Ikäänkuin teoria olis hallussa, mutta käytäntö, liikkeelle potkaiseva tekijä uupuu täysin. Vittuilua olen osakseni saanut, koska en ole osannut olla rehellinen muille, en siis itsellenikään. Parikymppiset tähän asti kulunut omissa pikku ongelmissa märehtimiseen, vaikeiden tilanteiden ja vastuun välttelyyn, pienissä piireissä pyörimiseen. Olen emotionaalisesti , jos en täysin kuollut, ainakin jäljessä siihen nähden, mitä ainakin luulen tietäväni ja mitä ehkä joku päivä voisin olla. Tarvis vain tehdä... jotain.
Mutta Nyt Radio Paradise netistä hetkeks soimaan, aamulla duuniin ja sen jälkeen ehkä salille, sen pidemmälle en elämääni olekaan suunnitellut. :D
Kutsun tätä välitilan nimellä. Kuukaudet, vuodet ja vuosikymmenet vierivät ja mikään ei elämässäni muutu parempaan suuntaan. Aika on osittain menettänyt merkitystään ja toisaalta sen kulumisesta on tullut ahdistuksen ja stressin lähde. Parikymppisenä pystyi vielä uskoa parempaan ja muutokseen. Nyt niiden sijalle ovat tulleet kuoleman ajatukset. Olen nähnyt läheltä mihinkä tällainen elämä ihmisen vie: 70-kymppisenä toivotaan paluuta lapsuuteen ja suretaan elämättä jäänyttä elämää. Silti en ole pystynyt saamaan muutosta aikaan: Tavoitteet ja yritykset ovat aina jossakin vaiheessa kuivuneet kasaan.