Olen menettänyt otteen elämästäni. Kaikki mennyt päin mäntyjä. Mutta sitten rupesi menemään lujaa. Annettiin elää yltäkylläisyyden tunteessa, ystäviä sain valtavasti ja muutenkin meni lujaaaa.....
... Mutta lopulta päin seinää! Vauhti oli ilmeisesti liian kova.
Olin vihdoin löytänyt alan, josta ehkä tulee se mun kutsumusammatti. Raha-asiatkin olin saanut jo melkein järjestykseen ja sain tehdä itteä kiinnostavia töitä kahden vuoden ajan. Tämän jälkeen seurasi opinnot joissa myös menestyin tosi hyvin. Sitten tuli käänne. Olin ehkä elänyt ylivarojen. Tai sitten kun meni liian lujaa, en jaksanut olla kovinkaan tarkkaavainen, vaikka pyrin kovasti siihen.
Multa meni kaikki. Se vähäinen omaisuus, jonka ehdin haalia, meni. Talouteni on vaakalaudalla. On vain auto... Mutta se huutaa huoltoa. On väliaikaista työtä... Mutta kun palkka ei riitä kuluihini. Auto, joka hetkenä minä hyvänsä sanoo lopullisesti sopimuksen irti.. Sitten katkeaa työt ja vähäinen tulonlähde loppuu siihen. Olen jaksanut käydä seuroissa vaikeuksista huolimatta ja pitää myös yhteyttä ystäviin. Mutta nyt mun aivot ovat ruvenneet takkuamaan. Puheeni muuttunut änkytykseksi. Ehkä myös uupumuksenikin näkyy jotenkin käytöksessäni, en saa avatuksi enää keskustelunaiheita. En liiemmin saa edes puheenvuoroani. Innotonta ääntäni ei ehkä jakseta kuulla.
Ja mitä seurojen tulee, monet katsovat jo minun ohitseni. Minua ei enää huomata. Kun kyselen entisiltä kivoilta ystäviltä, mitä meinaatte tehdä, sanovat vain, että kysyppä postista. Ei tunnu kivalta :(
Multa ehkä on mennyt sosiaaliset taidot tai jotain, kun ihmisten välinen keskustelu ei enää luonnistu.
Hakisin psykoterapiaan, mutta usko siihenkin on mennyt. He kovin herkästi määräävät vain lääkettä, mutta varsinaista terapiaa ei varaton tahdo saada. Minulla on kokemusta huonosti hoidetusta psykoterapiasta. 2006 vuonna hain silloisen masennuksen takia terapiaan. Sain käydä puolen vuoden ajan kaksi kertaa kuussa terapiassa, sekä määrättiin sertralin päälle. Puolen vuoden jälkeen terapia lakkautettiin, mutta lääkitys jätettiin. Käytin Sertralinia kahden vuoden ajan, kunnes lopetin omatoimisesti lääkkeen käytön. En usko, että saisin nyt yhtään sen parempaa hoitoa. Lääkitys ilman terapiaa on turhaa.
Toisaalta saako minusta enää puhumalla kunnollista. Uskoni on jotenkin mennyt. Entä missä on Jumala?
... Mutta lopulta päin seinää! Vauhti oli ilmeisesti liian kova.
Olin vihdoin löytänyt alan, josta ehkä tulee se mun kutsumusammatti. Raha-asiatkin olin saanut jo melkein järjestykseen ja sain tehdä itteä kiinnostavia töitä kahden vuoden ajan. Tämän jälkeen seurasi opinnot joissa myös menestyin tosi hyvin. Sitten tuli käänne. Olin ehkä elänyt ylivarojen. Tai sitten kun meni liian lujaa, en jaksanut olla kovinkaan tarkkaavainen, vaikka pyrin kovasti siihen.
Multa meni kaikki. Se vähäinen omaisuus, jonka ehdin haalia, meni. Talouteni on vaakalaudalla. On vain auto... Mutta se huutaa huoltoa. On väliaikaista työtä... Mutta kun palkka ei riitä kuluihini. Auto, joka hetkenä minä hyvänsä sanoo lopullisesti sopimuksen irti.. Sitten katkeaa työt ja vähäinen tulonlähde loppuu siihen. Olen jaksanut käydä seuroissa vaikeuksista huolimatta ja pitää myös yhteyttä ystäviin. Mutta nyt mun aivot ovat ruvenneet takkuamaan. Puheeni muuttunut änkytykseksi. Ehkä myös uupumuksenikin näkyy jotenkin käytöksessäni, en saa avatuksi enää keskustelunaiheita. En liiemmin saa edes puheenvuoroani. Innotonta ääntäni ei ehkä jakseta kuulla.
Ja mitä seurojen tulee, monet katsovat jo minun ohitseni. Minua ei enää huomata. Kun kyselen entisiltä kivoilta ystäviltä, mitä meinaatte tehdä, sanovat vain, että kysyppä postista. Ei tunnu kivalta :(
Multa ehkä on mennyt sosiaaliset taidot tai jotain, kun ihmisten välinen keskustelu ei enää luonnistu.
Hakisin psykoterapiaan, mutta usko siihenkin on mennyt. He kovin herkästi määräävät vain lääkettä, mutta varsinaista terapiaa ei varaton tahdo saada. Minulla on kokemusta huonosti hoidetusta psykoterapiasta. 2006 vuonna hain silloisen masennuksen takia terapiaan. Sain käydä puolen vuoden ajan kaksi kertaa kuussa terapiassa, sekä määrättiin sertralin päälle. Puolen vuoden jälkeen terapia lakkautettiin, mutta lääkitys jätettiin. Käytin Sertralinia kahden vuoden ajan, kunnes lopetin omatoimisesti lääkkeen käytön. En usko, että saisin nyt yhtään sen parempaa hoitoa. Lääkitys ilman terapiaa on turhaa.
Toisaalta saako minusta enää puhumalla kunnollista. Uskoni on jotenkin mennyt. Entä missä on Jumala?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kristinuskon jumalaa ei ole olemassa. Jätä seuroissa käynti ja luovu uskonnosta. Niin sinulle jää paljon enemmän vapaa-aikaa ja jaksat paremmin.
Muuten alahan kuunnella Raamattua, sillä vain Jumalan sanan kautta voit nousta ongelmien yläpuolelle ja saada niistä voiton.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Sielunhoito/Sielunhoito - 04 - Masennustilat I.mp3
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35
ääniraamattu
http://www.netmission.fi/aaniraamattu
Karseaa puoskarointia. Ei ole hyväksi mielenterveydelle, että kuvittelee henkimaailman olevan todellinen. Pelkkiä mielikuvitusolentoja ne ovat kaikki.
Melkoista hölkynkölkkyä... tuo höpötys masennustiloista. Oikeaa puoskarointia! Saarnaaja ei taida tietää, mitä masennus on ja mistä se johtuu.
Ylistyksen vaippa... halleluja!! Järki lähtee, jos tollaista kuuntelee!
Vanhoillislestadiolaisuudessa ei onneksi oo tuon kaltaista kamalaa puoskarointia.